Heräsin jo ennen lapsia - mikä on erittäin epätavallista meillä. Poika nukkui vieressäni, olin sen tainnuttanut tissimaidolla, kun en jaksanut vielä 6.30 nousta. Nousin ja keitin mikropuuron itselle ja pojalle. Likka heräsi vähän vaille 8. Annoin hänelle aamupalan ja söin itse. Poika heräsi hiukan 8 jälkeen. Vaihdoin hänelle vaipan ja vaatteet ja annoin puuron. Puettiin likan kanssa, tein kerhoeväät tytölle, lähdettiin viemään tyttöä kerhoon.

Kotiin palattuamme siivoilin keittiötä, poika ei nukahtanutkaan ulos, otin hänet sisälle ja sain nukahtamaan omaan sänkyyn. Totesin, ettei kannata tehdä mitään äänekästä, poika on sen verran herkkäuninen. Luin Pirkka-lehteä ja selailin Facebookia ja Whatsappia. Kun poika heräsi, syötin hänet ja pian oli aika lähteä hakemaan tyttö kerhosta. Kerhon pihalla meni tovi, kun toivoteltiin hyvät kesät viimeisen kerhopäivän vuoksi. Kotiin tultuamme tyttö halusi syödä, keitin pastaa eilisen kanakastikkeen kanssa. Pojalle annoin jo välipalan, tämä ei ollut nukkunut lounaan jälkeen. Kun sain pojan päikkäreille, aloin kuoria pottuja keittoa varten. Laitoin isännälle viestiä, että tekee sopan valmiiksi kun me ollaan pois kotoa. Kuorin myös perunaa, porkkanaa ja kesäkurpitsaa pojan soseita varten.

Poika heräsi ja alettiin tehdä lähtöä vanhainkodille. Käymme pari kertaa kuussa vierailulla. Tällä kertaa meitä oli kolme äitiä ja neljä lasta. Vierailulla oltiin kolmisen varttia. Kotiin tultuamme keitto porisi jo kattilassa. Laitoin pyykit pyörimään. Syötin pojan ja syötiin muutkin. Isäntä täytti likalle uima-altaan ja meni lasten kanssa ulos. Minä siivosin keittiön, tein pojalle soseet, pistin ne pakkaseen, imuroin kämpän, laitoin lisää pyykkiä koneeseen, höyrymoppasin keittiön lattian, ripustin pyykit kuivumaan. Olin hetken pihalla perheen kanssa, kitkin muutamat rikkaruohot viljelypenkistä. Menin lasten kanssa pesulle, annoin pojalle iltavellin ja maitoa. Tein 65 kyykkyä ja 100 vatsarutistusta sekä viikkasin pyykkiä televisiota katsoessa. Nukkumaan lähdin puoli yhdentoista maissa. Millainen päivä sulla oli?

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kirjoitan perheemme elämästä - onnellisuudesta ja huumorista, mitkä arkemme taustalla vaikuttavat. Kunnianhimoinen ja vaatimaton tavoitteeni on muuttaa sekä perheemme että koko maailman kulutustottumuksia ekologisempaan ja eettisempään suuntaan. Toivon että kirjoitukseni herättävät ajatuksia, puoleen tai toiseen, ja otan mielelläni vastaan palautetta lukijoilta.

Blogia voit seurata myös Instassa ja Facebookissa, profiilikuvan alapuolella olevien linkkien kautta! 

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat