Olen jo muutamien viikkojen ajan ajatellut vaihtaa Facebookini profiilikuvaa. Ai, miksi vai! No, mä olen niin kyllästynyt siihen vanhaan. Kai musta nyt paremmankin kuvan sais. Joten, yritys alkakoon! Meillä oli tyttöjen leffailta syyskuun alussa. Olin oikein meikannut pitkästä aikaa kunnolla, piilaritkin oli päässä. Hiuksetkin oli pestyt. Räpsäisin pari…kymmentä kuvaa ennen lähtöä. Niistä yksi oli jopa sellainen, mistä ajattelin tehdä julkaisukelpoisen. Jotenkin mä aloin kikkailla puhelimen kuvanmuokkauksella ja rajasin kuvaa liikaa. Ja hätäpäissäni tallensin sen niin, ettei siitä nyt millään enää saanut hyvää profiilikuvaa.

Blogini Facebook-sivun profiilikuvassa olen ilman meikkiä, mutta sen olen muokannut mustavalkotoiminnolla ja se näyttää ihan siedettävältä. Eihän se mun varsinaisen Facebook-profiilin kuva voi sitten olla mustavalkoinen, täytyyhän ne nyt jollain erottaa! Olen siis yrittänyt ottaa sopivassa tilanteessa, sopiva meikki naamassa, hyvää kuvaa. Viime viikolla onnistuin niin, että saatoin vaihtaa sen profiilikuvan.

Mua ja teknisiä laitteita ei ole luotu yhteen. Mä tykkään valokuvata, tykkään kirjoittaa, tykkään jopa tehdä vaikkapa mainoksia mammatapahtumiin. Mutta ne laitteet, joilla edellä mainittuja tehdään, ei vissiin tykkää musta. Se laite, jolla on paras kirjoittaa, on joitain vuosia vanha miniläppäri. Mutta siinä ei toimi akku, ellei laite ole kytketty verkkovirtaan. Joten monena iltana me istutaan miehen kanssa selätysten, hän pöytäkoneella, mä olkkarin kahvipöydän ääressä. ”Voitko laittaa ton piuhan” kysyn ensimmäisenä ja mies konttaa tietokonepöydän alle. Langaton hiirikin sanoi sopimuksen irti, joten pöytä on johtoja täynnä. Ja niitä ei voi jättää päiviksi lasten ulottuville.

Blogaamisessa yhdistyy kirjoittaminen ja valokuvaaminen. Koska kuva olis kiva, blogauksessa myös! Itse tykkään lukea kirjoituksia, joissa on kivoja kuvia. Joten, kun oot saanut tekstin luotua, tulee aika liittää kuva. Kännykkä kiinni koneeseen, etsit sopivan kuvan, avaa Picture Managerissa, muokkaa, muuta kokoa, rajaa, tallenna. Luo blogimerkintä, liitä mediaa, selaa, lisää tiedostoja, seuraava, tallenna, näytä. Siinä se, ja kuva näyttää…aivan paskalta! Kuva onkin epätarkka, liian suuri tai muuten vaan näyttää huonolta. Poista, etsi kuva, avaa Pic…

Mulla menee sellaisen ”nopean” kirjoituksen laatimiseen kaiken kaikkiaan pari tuntia. Jos iltakahdeksalta pääsee aloittamaan, olisi kymmenen maissa petissä. Ja mähän olen, viimeistään klo 22.10 napsahtaa lukulamppu päälle ja avaan kirjan – tällä hetkellä Camilla Läckbergin Enkelintekijän. Tämä tietysti vaarantuu, kun sen kuvan kanssa tulee ongelmia tai netti tökkii tai jotain vastaavaa. Alan kiukutella miehelle, joka toteaa että ”eikö ton kirjoittamisen pitänyt olla rentouttavaa”. Kiristelen hampaita ja murisen hänelle ja ihmettelen kun hän suuttuu. Siis suuttuu siitä, että mä raivostun hänelle asiasta, johon hän ei ole millään lailla osallinen tai syyllinen, ihme tyyppi!

Olen miettinyt, miten helppoa sitten olisikaan, kun ei olisi koko Facebookissa, kuten vaikka mun pikkusiskoni. Tai ei blogaisikaan, kuten varmaan 95% mun kavereista ja sukulaisista. Jos vaan kirjoittaisi omaksi ilokseen, niin kuin ennenkin. Tai sitten vaan opettelisi valokuvaamaan vähän paremmin ja käsittelemään niitä kuvia paremmin – koska onhan tässä tätä ylimääräistä aikaa vallan reilusti ellei runsaasti.

Pitäisi olla tyytyväinen itseensä – siihen miltä näyttää ja mitä tekee - ja kasvattaa lapsetkin olemaan. Kuitenkin lukee jokaista blogausta uudelleen ja uudelleen ja miettii että onko tämä ihan hirveätä kuraa. Tai että tämä kuulosti omassa päässä mietittynä tai jonkun kanssa asiasta keskustellessa paremmalta, miksen mä nyt osaa muotoilla sitä oikein!

Massiivisen perheriidan uhallakin aion vielä jonain päivänä perustaa Instagram-tilin. Mutta en ihan vielä huomenna, tai ensi viikollakaan. Mutta sitten joskus!

Tehdäänkö me itse elämästämme vaan vaikeampaa, kun haluamme pitää sitä esillä sosiaalisessa mediassa? Meneekö meillä turhaan aikaa siihen, että näyttäisimme itse hyvältä ja elämämme näyttäisi mielenkiintoiselta? Tai – olenko mä nyt vaan oikeasti niin tumpelo, että tämä on vaan mulle näin hankalaa?

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kirjoitan perheemme elämästä - onnellisuudesta ja huumorista, mitkä arkemme taustalla vaikuttavat. Kunnianhimoinen ja vaatimaton tavoitteeni on muuttaa sekä perheemme että koko maailman kulutustottumuksia ekologisempaan ja eettisempään suuntaan. Toivon että kirjoitukseni herättävät ajatuksia, puoleen tai toiseen, ja otan mielelläni vastaan palautetta lukijoilta.

Blogia voit seurata myös Instassa ja Facebookissa, profiilikuvan alapuolella olevien linkkien kautta! 

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat