Meillä oli viides hääpäivä. Instagramiin latasin kuvan meidän sormuksista. Tarkemmin sanottuna, minun sormuksistani. Isäihminen hävitti yhden sormuksen Välimeren pohjaan jo häämatkalla. Toinen on luultavasti jossain tuolla lähimetsässä. Jonkun vaimo saattaisi vetää herneet nenään tällaisesta huolimattomuudesta. Kyllähän se mua ottaa päähän, mutta on isompiakin asioita, mistä menetän hermoni.

Aviovuosia meillä on siis viisi, parisuhdetta kaikkiaan seitsemän ja puoli. Molemmilla on takanaan elettyä elämää ja nyt yhdessä ollaan luovittu läpi tätä vaihetta nimeltään lapsiperhearki. Helppoa se ei ole ollut, mutta kuten täällä kerroin, ollaan todettu, että rakkaus on säilynyt (vaikka kaikki sormukset eivät).

Me Isäihmisen kanssa puhutaan paljon. Mulla on siis sellainen harvinaisuus eli suomalainen mies joka puhuu JA pussaa! Se on kai yksi asia, mikä tätä meidän juttua pitää kasassa. Puhutaan ihan kaikesta maan ja taivaan välillä.

Huumori on ehdottomasti sellainen kantava tekijä, mitä ilman me emme pärjäisi. Huumori on meidän romantiikka. Me ei vietetä kynttiläillallisia, pidetä käsistä ja katsota toisiamme silmiin palvovasti. Me puhutaan typerillä brittiaksenteilla ja heitetään tuhmaakin läppää, kun lapset eivät kuitenkaan sitä ymmärrä. Se on meidän romantiikkaa!

Brittiläisessä QI-sarjassa joku koomikko veisteli parisuhteesta näin:

- Sellainen ihminen on tarpeeksi hyvä kumppani, jonka viereen voi mennä iltaisin nukkumaan ilman, että oksentaa!

Hyvä periaate, osuu minun ajatusmaailmaani. Mä ymmärrän tuon asian niin, että toinen ihminen saattaa tuntua ihan hirveältä ääliöltä, ärsyttää monin tavoin, raivostuttaa ja suututtaa, mutta päivän päätteeksi on kuitenkin ainoa ihminen maailmassa, kenen viereen haluaa illalla käpertyä.

Toinen periaate, mistä ollaan paljon puhuttu:

- Aina löytyy joku parempi, siihen tilanteeseen!

On päivänselvää, että parisuhteessa tulee ei-niin-kivoja vaiheita. Niitä tulee jok’ikisessä suhteessa. Voi olla että tällaisessa vaiheessa tulee ajatus, että vaihtamalla paranee. Aika harvoin kai paranee, koska seuraavassa suhteessa tulee ihan varmasti omat ei-niin-kivat. Kyse on siitä, että onko suhde sen arvoinen, että sitä kannattaa jatkaa. Onko toinen ihminen sellainen, kenen kanssa kestää sen ei-niin-kivan, kun tietää, että tuon vaiheen jälkeen tulee varmasti parempi, kivempi vaihe!

Jos tilanne on kerta kaikkiaan sietämätön, ilman muuta kannattaa vaihtaa! Tai ennen sitä, erota kunnolla. Turha roikkua huonossa suhteessa vain siksi, että esimerkiksi pelkää olla yksin. Ei yksinolossa mitään pelättävää ole, päinvastoin! Vaikka olisi yksin ilman parisuhdetta, se ei tarkoita, että olisi yksin elämässä. Onhan niitä sinkkuihmisiä, täysin tyytyväisiä ja onnellisia – olen itsekin ollut sellainen, onnellinen sinkku, aikoinaan!

Olen jostain kuullut tai lukenut, että kolmessa vuodessa parisuhteesta näkee, tuleeko siitä mitään ja eteneekö suhde mihinkään. Mä uskon, että tämä pitää hyvinkin paikkansa. Isäihminen sanoi mulle meidän suhteen alussa monesti, että ”sun kanssa on niin helppo olla”! Siinä se juju ehkä onkin. Pitää löytää sellainen ihminen, jonka kanssa voi olla täysin oma itsensä. Saa olla sitä mieltä mitä haluaa, tykätä mistä haluaa ja inhota mitä haluaa. Ei tarvitse teeskennellä tai yrittää väkisin tunkea itseään johonkin muottiin.

Enkä tosiaan kömpisi iltaisin kenenkään muun kainaloon mieluummin kuin Isäihmisen. Iltapusujen jälkeen toinen sanoo ”lav juu” ja toinen vastaa: ”lav YouTube”!

 

JK - Tuli mieleen, että Isäihminen on tavallaan hävittänyt sormuksen jo kolme kertaa. Hän lähti kaverinsa polttareita viettämään Lontooseen. Turvatarkastuksessa Helsinki-Vantaalla sitten huomasi, että sormus on poissa. Etsi taskut, laukut, kaikki. Totesi, että ”vaimo ei kyllä ikinä usko, että hävitin sormuksen jo turvatarkastuksessa”. Virkailija vastasi, että ”joo, ei taida mennä läpi”! Sormus oli ja pysyi hukassa. Lennon aikana mulle tuli viesti, jossa asia tunnustettiin.

Meni muutama päivä, Isäihminen oli jo kotona, kun minä löysin sormuksen. Meidän kodin keittiöstä, liesituulettimen päältä. Ei se ollut käynyt sitä Lontoota lähelläkään!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kirjoitan perheemme elämästä - onnellisuudesta ja huumorista, mitkä arkemme taustalla vaikuttavat. Kunnianhimoinen ja vaatimaton tavoitteeni on muuttaa sekä perheemme että koko maailman kulutustottumuksia ekologisempaan ja eettisempään suuntaan. Toivon että kirjoitukseni herättävät ajatuksia, puoleen tai toiseen, ja otan mielelläni vastaan palautetta lukijoilta.

Blogia voit seurata myös Instassa ja Facebookissa, profiilikuvan alapuolella olevien linkkien kautta! 

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat