Kerroin jo viime vuonna havainnostani minkä tein lomamatkalla, joka silloinkin suuntautui Kreikkaan. Kreikkalaiset rakastavat lapsia! Se näkyy siinä, miten lapsiin suhtaudutaan, minne tahansa menetkin. Ensinnäkin, lapset huomioidaan – AINA! Lapsille hymyillään, leperrellään, silitellään, kutitellaan, halitaan. Oli kyseessä nuori tai vanha, mies tai nainen – ihan kaikki pitävät lapsista!

Lapset tietysti nauttivat tästä huomiosta. Ja mikseivät nauttisi. Mikseivät he olisi kaiken tuon huomion ansainneet. Lapsen perusolotila on iloinen ja onnellinen. Se vaan voimistuu, mitä enemmän lapsia huomioidaan. Tuo olotila tarttuu meihin aikuisiinkin. Tai minuun ainakin!

Sitten ovat suomalaiset. Lapsia ja perheitä vilkuillaan ja mulkoillaan epäluuloisesti. Heidän käyttäytymistään kommentoidaan ja arvostellaan. Lapsiperheiltä jopa kielletään pääsy ravintolaan!

Faktahan on se, että meitä lapsiperheitä ei mihinkään piiloon oikein saa, eikä pidäkään. Jos ei erityisemmin lapsista pidä, olisiko syytä sitten pysytellä päiväaikaan kotona ja tilata pizzansa kotiinkuljetuksella. Saisi ainakin syödä rauhassa!

Omat lapseni ovat siinä iässä, että kaikki asiointi kodin ulkopuolella on aika raskasta. Ellei olla leikkipuistossa. Kauppareissulla Sesse, joka on kohta 4-vuotias, säntäilee joka suuntaan ja kinuaa kaikkea mahdollista. Poika 1,5-vuotta istuu ostoskärryssä, mutta jotta hän ei lopeensa kyllästy, on kauppareissu tehtävä mahdollisimman ripeästi. tästä syystä suosin ruokaostosten nettitilaamista.

Minun täytyy nyt kehua ihmisiä täällä Pirkanmaalla. Me olemme saaneet pelkästään positiivista suhtautumista kanssaihmisiltä. Meidän lähikaupassa asioi varttuneempaa väkeä, ainakin niihin aikoihin kun me hoidamme ruokaostoksia. Mummut ja papparaiset saattavat jäädä juttusille lasten kanssa ja hymyilevät ymmärtäväisesti Sessen hepulikohtaukselle, kun en suostu ostamaan hänelle Paula-vanukasta. En ole kertaakaan ollut tilanteessa jossa lapsiani tai minua olisi mulkoiltu vihaisesti tai kommentoitu negatiivisesti. Eli pointsit meidän Kylän ihmisille!

Mistä sellainen hirveä viha lapsiperheitä kohtaan sitten kumpuaa, mitä julkisuudessa on ollut esillä? Onko se niin että pari mätää hedelmää taas pilaavat meidän kaikkien maineen (kuten he, jotka vaihtavat vauvan vaippaa ruokapöydässä tai antavat lapsen juosta päättömästi)? Millä saataisi yleinen ilmapiiri muutettua niin, että kanssaihmiset ymmärtäisivät, että lapset ovat ihania. Lapset tuovat aivan suunnattomasti iloa ja valoa ympärilleen!

Toki lapsilla on huonot hetkensä, mutta se kuuluu lapsen normaaliin kasvuun ja kehitykseen. Lapset eivät ole miniaikuisia, he vasta harjoittelevat ja opettelevat sitä, miten tässä maailmassa käyttäydytään. Annetaanhan lasten olla lapsia ja annetaan heille mahdollisuus osoittaa, että he ovat kaiken sen ihastelun ja huomion arvoisia, mitä onneksi joiltakin kanssaihmisiltä saavat!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kirjoitan perheemme elämästä - onnellisuudesta ja huumorista, mitkä arkemme taustalla vaikuttavat. Kunnianhimoinen ja vaatimaton tavoitteeni on muuttaa sekä perheemme että koko maailman kulutustottumuksia ekologisempaan ja eettisempään suuntaan. Toivon että kirjoitukseni herättävät ajatuksia, puoleen tai toiseen, ja otan mielelläni vastaan palautetta lukijoilta.

Blogia voit seurata myös Instassa ja Facebookissa, profiilikuvan alapuolella olevien linkkien kautta! 

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat