Ensimmäinen työviikko takana ja hiukan ehkä hämmentynyt olo. Siitä on about viisi vuotta kun viimeksi olen työskennellyt päiväkodissa ja musta tuntuu, että olen ihan kujalla! Olen istunut palavereissa, suunnitteluillassa ja koulutuksessa. Neljäntenä työpäivänä tulin kysyneeksi että saankohan taloon avaimet ja kulkuläpyskän. Johtajaa näin sen verran että hän toi työsopparin allekirjoitettavaksi. Henkilökunta on osittain tuttua ja talo muutenkin ja sen puolesta viihdyn kyllä! Mutta mulle ei ole vielä edes selvää, minkä verran ja minkä nimisiä lapsia mun ryhmään kuuluu! Olen nähnyt kaksi nimilistaa, joissa on osittain aivan eri nimiä. No, eiköhän tämä tästä.

Olen opettajan sijaisena ryhmässä, jossa nuorimmat on Sessen ikäisiä. Parin päivän jälkeen aloin funtsia, että on muutamia asioita, mitä en ole tullut ajatelleeksi kotona likalle opettaa. Yksi on veitsen ja haarukan käyttö. Ja tämä lähinnä ruokaa pilkkoessa. Arvatkaa kuka meidän neidin ruoan aina pilkkoo...no, minä tietysti! Minä myös voitelen tytölle leivän ja korjaan astiat pöydästä kun tämä kirmaa käsipesulle. MormuskaMutsi kirjoittaa täällä, miten helpottaa lapsiperhearkea ja yksi asia on nimenomaan lasten opettaminen korjaamaan omat jälkensä. Joten, loppuviikosta alkoi koulutus, jossa ruokailun jälkeen korjataan omat astiat pöydästä tiskipöydälle (seuraava askel on laittaa ne tiskikoneeseen!).

Ennen päiväunille menoa lapset riisuvat ja harjoittelevat vaatteidensa viikkaamista nätisti naulakkoonsa. Meidän likka riisuu ja jättää vaatteensa juuri siihen mihin ne tipahtaa. Ja kyllä, minä ne nostan, suoristan ja viikkaan paikoilleen. Tässä asiassa koulutukseen joutuu kylläkin myös lapsen isä. Hän on se, joka hoitaa iltapesut ja yöppärin pukemisen. Aamulla likan vaatteet löytyy epämääräisenä kasana, josta ne nostan, käännän, tarkistan puhtauden ja joko puen likalle tai laitan pyykkiin!

Muutaman kerran olen jäänyt pohtimaan, että jääkö Sesse jostain paitsi, kun ei ole päiväkodissa. Mutta nopeasti päädyn siihen, että likka ei tällä hetkellä päiväkotia tarvitse. Hän kuitenkin osallistuu varhaiskasvatukseen kerhossa. Tänä syksynä kerhossa on jo retkeilty ja leivottu, varmaan myös askarreltu. Lastentarhanopettajan lapsenahan hän on kotona tehnyt noita edellä mainittuja aivan hävettävän vähän - suutarinlapsetjaniinedelleen....

Täytyy sanoa että parasta tässä viikossa on ollut yhteiset aamut. Olen mennyt aikaisimmillaan kahdeksaksi, joten ehdimme vallan hyvin syödä aamupalan koko perhe yhdessä! Kotona olen ollut vasta viiden maissa, mutta mikäs tänne on tullessa kun ruoka odottaa valmiina liedellä. Ja lasten isä kertoo miten hyvin on pärjännyt - siis ihan oikeasti! Musta tuntuu, että mun mies hoitaa tämän kotiäitiyden paljon paremmin kuin minä! Vielä kun sosionomin tutkinnon suorittaneille alettaisi maksaa huomattavasti parempaa palkkaa, niin mieheni saisi jäädä kotiin ihan niin pitkäksi aikaa kuin huvittaa! 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kirjoitan perheemme elämästä - onnellisuudesta ja huumorista, mitkä arkemme taustalla vaikuttavat. Kunnianhimoinen ja vaatimaton tavoitteeni on muuttaa sekä perheemme että koko maailman kulutustottumuksia ekologisempaan ja eettisempään suuntaan. Toivon että kirjoitukseni herättävät ajatuksia, puoleen tai toiseen, ja otan mielelläni vastaan palautetta lukijoilta.

Blogia voit seurata myös Instassa ja Facebookissa, profiilikuvan alapuolella olevien linkkien kautta! 

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat