Mukava viikonloppu takana – siis onhan nyt jo keskiviikko, mutta aloitin tämän kirjoittamisen sunnuntaina! Saatiin vieraaksi mun äiti eli lasten mummi. Saatiin myös yllätysvieraita, kun siskonpoika soitti juuri kun mieheni oli hakemassa mummia bussipysäkiltä. Poika sanoi vaan, että me lähdetään nyt ajelemaan sinne. Selvä, okei! Eli mun sisko ja lasten kaksi serkkupoikaa tuli piipahtamaan. Olin sattumoisin jopa leiponut aiemmin viikolla, mitä ei todellakaan tapahdu usein! Saatiin mummilta Berliinin-tuliaisia sekä hänen tekemänsä ovistoppari lastenhuoneeseen ja collegehousut Sesselle. Yksi mummin projekteista on vielä sellainen olkainpussukka mulle. Voitte ehkä arvata, mistä meikäläisen ompeluinnostus juontaa! Ja nimenomaan innostustahan riittää, aikaa vaan ei tunnu olevan ihan samassa mittakaavassa.

Sunnuntaiaamuna kurvattiin Sessen kanssa mammayhdistyksen järjestämälle kirppikselle. Mun panostus tuolle tapahtumalle oli lähinnä yleismies Jantus-tyyppinen. Kannettiin pöytiä ja tuoleja myyjiä varten – kirppis pidettiin yläkoulun salissa ja ruokalatilassa. Sesse hääräsi jaloissa, kunnes löysi kaverin eskari-ikäisestä tytöstä. Siellä ne kirmasi käytäviä leikkien heppaa. Ja kun oli aika päästää ostajat mestoille, kävin hakemassa likan, ja hän istuskeli minun ja toisen mamman kanssa yhdistyksen kirppispöytää hoitamassa. Ihan hyvin tyttö siinä pysyi! Olin ottanut mukaan leikkitietokoneen ja omaan Frozen-laukkuunsa likka oli varannut muutaman lelun. Harkitsin sitä, että antaisin tytölle puhelimeni, josta katsella vaikka piirrettyjä, mutta en lopulta antanut!

Olen moneen otteeseen, oikeastaan jo viime kesän mittaan, miettinyt, miten kivaa tuon ikäisen kanssa on. Ainoa, mistä on pidettävä huoli on, että likka käy pissalla – kyllä, vaipat on vihdoin mennyttä aikaa, wuhuu!! Muuten hänen kanssaan on kiva lähteä minne vaan. Ei tarvita matkalaukullista tavaraa mukaan, ei vaippoja, ei välipaloja tai ruokia, ei maitoa, tuttipulloa tai nokkamukia, tutteja, rättejä…Nytkin kirppiksen buffetissa oli suolaista ja makeaa piirakkaa ja pillimehuja. Toki, jos olisin oikein superäiti, olisin varannut terveellisiä, vähäsokerisia eväitä mukaan, mutta kun en ole.

Onhan tuo lapsi uhmaiässä. Ja viime aikoina on tullut näitä käsittämättömiä itkukohtauksia. Sunnuntaina  Sesse olisi halunnut mennä kerhoon ja hysteerinen itku alkoi kun ei päässyt. Vaikka kerrottiin, että kerho ei ole auki, kerhossa ei ole ketään, ovet on lukossa ja meillä ei ole avaimia. Luulen, että pahin uhma oli jo tuossa 2,5 vuoden iässä. Olen autuaasti unohtanut, millaista se aika edes oli, mutta muistelen jollekin kertoneeni, että 2-vuotisuhma oli pahimmillaan silloin.

Ollaan vietetty sitä tärkeää äiti-tytär-aikaa. Lauantaisin käydään temppujumpassa. Ollaan käyty leffassa katsomassa Rölli-elokuva. Käydään kaupassa ja asioilla ihan kahdestaan. Toistaiseksi tuo lapsi on käyttäytynyt hyvin ihmisten ilmoilla. Onhan se melko äänekäs ja kauppareissulla vaikkapa hedelmien punnitseminen on melkoinen show, kun neiti haluaa välttämättä painaa ja liimata laput pusseihin. Likka tervehtii ventovieraita ja alkaa yhtäkkiä laulaa Let it gooooo!! Hän on onneksi saanut ihan hyväksyviä katseita ja kommentteja. Vanhemmat ihmiset usein alkavat rupatella ja kertoa omista lapsenlapsistaan.

Sessellä on ihan loistavat jutut – ainakin mun mielestä, tietty! Likka toistelee lauseita piirretyistä, mainoksista ja ohjelmista. Hän muistaa paljon luetut kirjat ulkoa ja jos luet jonkun sanan väärin, hän kyllä toteaa Hei, ei se noin mennyt! Mummulassa tyttö oli yhtäkkiä todennut, että Pappa, sinä olet hyvä ihminen! Eräällä iltapalalla hän alkoi tapailla Big city nightin sanoja. Biisi soi radiossa ja siinä noita muutamaa sanaa toistetaan aika taajaan. Tyttö ihastelee asioita ääneen. Ooooi, onpa hieno takki! Oi, onpa  kaunista! hän saattaa hihkaista. Laulun lisäksi likalla on selvästi mieltymyksiä tanssin suuntaan. Jotain tv-sarjaa tai muuta näkemäänsä matkien, selvästi löytyy rytmitajua, notkeutta ja tasapainoa, niin hienoja piruettejakin tulee välillä.

Kolmevuotiaan kanssa voi jo kotona puuhata kaikenlaista. Olen tehnyt ensimmäisiä kokeiluja yhdessä leipomisesta – ei ihan Strömsö-tyyppisiä, mutta sellaisia, mistä voidaan oppia seuraavaa kertaa varten. Ollaan leikitty piilosta ja hippaa. Kesällä huomasin, että pyykkien ripustamisen voi yhdistää piiloleikkiin. Kymmeneen laskiessa ehtii hyvin laittaa muutaman vaatteen kuivumaan, eikä heti tarvitse lähteä etsimään, vaikka 10 on huudettu. Sitä paitsi, meillä likka tulee ihan itse sieltä piilostaan. On vissiin niin innoissaan ettei malta odottaa. Tyttäreni pitää rakentelusta, muovailusta ja piirtämisestä. Olen huomannut itse innostuvani palapelien tekemisestä. Tytön kanssa kun voi tehdä jo useamman palan palapelejä. Eikä likkaa haittaa, vaikka äiti tekisi koko pelin loppuun.

Paljon tässä pikkulapsiperheen arjessa on vielä sellaista, mitä pidän ennemmin raskaana kuin helppona. Tuntuu, että koko ajan on joku asia kesken, tekemättä tai unohtunut. Tuskin tulette minun kirjoituksissani näkemään fraasia Päivääkään en vaihtaisi pois! Mutta nyt voin ihan kaikella rakkaudella ja syvältä sydämestäni todeta, että kolmevuotiaan äitinä oleminen on ihan ihanaa <3

Missä vaiheessa te olette huomanneet, että Jes, nyt helpottaa!? Voiko sanoa, että tietyn ikäisen kanssa on jo ennemmin kivaa, kuin raskasta? 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kirjoitan perheemme elämästä - onnellisuudesta ja huumorista, mitkä arkemme taustalla vaikuttavat. Kunnianhimoinen ja vaatimaton tavoitteeni on muuttaa sekä perheemme että koko maailman kulutustottumuksia ekologisempaan ja eettisempään suuntaan. Toivon että kirjoitukseni herättävät ajatuksia, puoleen tai toiseen, ja otan mielelläni vastaan palautetta lukijoilta.

Blogia voit seurata myös Instassa ja Facebookissa, profiilikuvan alapuolella olevien linkkien kautta! 

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat