Kirjoitukset avainsanalla itse tehty taikahiekka

Talvi on ihan jees, mutta toisinaan tuntuu, ettei maksa vaivaa alkaa pukea kahta alle 4-vuotiasta, kerros kerrokselta, vain huomatakseen, että ulkona käykin sellainen tuuli, ettei kohta pysty kunnolla puhumaan naaman jäätymiseltä. Tai pukemiseen on mennyt sen verran aikaa, että ehditään käydä postilaatikolla ja kävellä takaisin kun huomataan, että kello on jo sen verran, että sapuskaa tarttis alkaa tehdä!

Kun molemmat lapset on hereillä, voi melkeinpä unohtaa askartelut, korttipelit ja palapelit, jos mielii tehdä jotain mihin 1-vuotiaskin voisi osallistua. Me olemmekin viime aikoina puuhailleet seuraavanlaisia juttuja sisällä:

Paperisilppusade – sain idean Oppi&ilo-korteista, jotka joulupukki toi (on se kyllä ihan mahtava gubbe!). Kortin esimerkissä tehtiin sanomalehtimeri, mutta mä muokkasin ideaa – jotenkin se sanomalehden painomusteen saaminen omiin ja lasten kätösiin ei tuntunut niin kivalta. Revin mainoslehdistä suikaleita, keräsin ne pyykkikoriin ja ripottelin lasten päälle. Ajattelin, että aikaa saa hyvin kulumaan siihenkin, että kerätään silput takaisin koriin ja heitetään ja kerätään….juu ihan itte sain kuulkaa kerätä! Enkä mä lopulta jokaisen heiton jälkeen kerännyt kaikkea vaan otin kourallisen ja heitin. Siitä sai ihan samanlaisen riemun aikaan!

Tätä ideaa voi vielä jalostaa vaikkapa ilmapalloilla (tai miksei ihan millä vaan palloilla). Täytetään ilmapalloja ja heitellään ympäriinsä ja odotellaan että lapset kerää. Paperisilpussa toki on se hyvä puoli että se ei lennä niin kauaksi. Aikuisen ei tarvitse niin hirveästi paikaltaan liikkua, ellei ihan välttämättä tahdo!

Peitot ja viltit – meillä on kulmasohva, joten sinne kulmaan saa hyvin viritettyä viltistä majan! Tuon sohvan viereen tuolin, johon saa yhden viltin kulman kiinnitettyä. Meidän kolmevuotias innostuu välillä levittämään vilttejä ja peittoja lattialle milloin minkäkin leikin varjolla – ollaan rannalla, retkellä, päiväunilla jne. Kirjoitin aiemminkin meidän arjen puuhailuista ja yksi lukijoista kommentoi, miten he tuovat välillä patjat sängyistä leikkeihin! Mikäs sen parempaa kuin tehdä välillä jotain aivan nurinkurista!

Liukumäki – meillä on olkkarissa sohvapöytänä sellainen taittopatja/rahi ja kun siitä yhden taitoksen avaa, saa oivan ja sopivan loivan liukumäen. Yksivuotiaan saa innostumaan jo pelkästään sillä, kun kysyn, että laitetaanko liukumäki! Liukumäen laitan kiinni sohvaan ja kiipelyrata on valmis!

Itse tehty taikahiekka – löysin ohjeen jo viime talvena. Oli kovia pakkasia joten ulkoilu ei houkuttanut silloinkaan. Sen verran piti ulkona käydä, että sain hiekkalaatikosta muutaman lelun, joka sinne oli unohtunut, mutta ei ollut pahasti jäätynyt maahan kiinni! Tätä ei vielä olla kahden lapsen kanssa kokeiltu, kun muistin vasta, että siellä se hiekka vielä on, keittiön yläkaapin perukoilla!

Taikurin eläimet – meidän mammayhdistyksen tapahtumassa leikittiin seuraavaa leikkiä: aikuinen on taikuri, joka taikoo lapsista eri eläimiä. Lapset liikkuvat ja ääntelevät, kuten kyseinen eläin. Kun taikuri huutaa Myrsky tulee! lapset juoksevat aikuisen luokse turvaan. Tämäkään ei vaadi aikuiselta itseltään juuri liikkumista. Lapsen voi antaa keksiä myös, mitä eläimiä taikuri taikoo!

Täytyy myöntää, että odotan jo kovasti sitä vuodenaikaa, kun vaatetta voi olla vähemmän! Mielikuvissani laitan lapsille vaan lakit päähän ja avaan (aidatun) takapihamme oven ja totean Saa mennä ulos!

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kirjoitan perheemme elämästä - onnellisuudesta ja huumorista, mitkä arkemme taustalla vaikuttavat. Kunnianhimoinen ja vaatimaton tavoitteeni on muuttaa sekä perheemme että koko maailman kulutustottumuksia ekologisempaan ja eettisempään suuntaan. Toivon että kirjoitukseni herättävät ajatuksia, puoleen tai toiseen, ja otan mielelläni vastaan palautetta lukijoilta.

Blogia voit seurata myös Instassa ja Facebookissa, profiilikuvan alapuolella olevien linkkien kautta! 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat