Kirjoitukset avainsanalla unelma

Meidän poika, Sessen pikkuveli täyttää yksi vuotta! Olen jälleen kerran aivan valmis siihen että vauvavuosi on ohi. Voi huokaista helpotuksesta, heittää isännän kanssa yläfemmat ja todeta että tästäkin selvittiin. Meidän lapsiluku on täynnä. Ei kiitos enempää, ei raskauksia, ei synnytyksiä, imetyksiä, enempää puklua, sinappikakkaa, vauvansosepurkkeja, korviketta… Mulle ja meille riittää nämä kaksi kokemusta.

Mä olen niin kauan kuin muistan, halunnut lapsia. En tiedä miksi, mutta näin vain on ollut. Olen paljon hoitanut lapsia, työkseni sekä vapaa-ajalla. Olen ohjannut satujumpparyhmiä ja ottanut siskon lapsia hoitoon heti kun he ovat sen ikäisiä olleet. Mutta mulla ei ole koskaan ollut mitään vauvakuumetta. En ole tuntenut mitään pakottavaa tarvetta saada kokea raskaana olo ja synnytys. Ennen kuin tapasin mieheni ja olin eronnut edellisestä suhteesta, olin 28-vuotias. Ajattelin, että ehkä tässä nyt käy niin että mä en omia lapsia saa. Päätin alkaa säästää maailmanympärysreissua varten. Kyllä, mun biologinen kello ehkä jätättää tai sitten siinä on paristot kokonaan loppu, mutta en missään kohtaa panikoinut, että Mitä mä teen, mitä mä teen, mitä mä teen, nyt-täytyy-löytää-joku-joka-saattaa-mut-raskaaksi!

Mä olin piirtänyt reitinkin valmiiksi. Siis sille maailmanympärysreissulle. Enää puuttui raha ja matkakumppani ainakin jollekin osalle matkaa. Huomasin silmäileväni kiinnostuneena Turun Sanomista Pride-valmennuksen mainosta. Olin ajatellut, että jos niitä omia lapsia en saa, voin ryhtyä sijaisäidiksi! Mutta ensin pitäisi kiertää maapallo. Aloitin kyllä säästämisen ja pääsin reissuunkin. Varasin kahden viikon matkan Maputoon, Mosambikiin, jossa lomailin ystäväni kanssa. Reissu oli samalla valmistujaislahja itselleni. Valmistuin samana syksynä sosionomiksi (AMK).

Viikkoa ennen 29-vuotissyntymäpäiviäni tapasin mieheni ja lasteni isän. Turku-Tukholma-välillä Silja Europalla tuo itseäni 4,5 vuotta nuorempi koltiainen kärtti puhelinnumeroani niin sinnikkäästi, että hellyin viimein! Puolen vuoden päästä Italianreissulla jo mietittiin tulevien lastemme nimiä. Pyöräilyreissulla kaatosateessa mies kosi ensimmäisen kerran. Tosin se kosinta ei mulle kelvannut, joten joutui kosimaan uudelleen noin vuoden kuluttua – ai miten niin olen hieman vaativa!

Alusta asti oli selvää että lapsia halutaan, ensin piti vaan hoitaa se naimisiinmeno pois alta. Mä kun olen vähän vanhanaikainen ja haluan että lasteni vanhemmat ovat keskenään naimisissa. Naimisiin mennessä olin jo yli kolmekymppinen, joten lapsentekohommiin alettiin heti hääyönä – ei siitä sen enempää, tätä kuitenkin lukee ainakin äitini ja anoppini!

Koko suhteemme ajan ollaan puhuttu myös tuosta sijaisvanhemmuudesta eli jos biologisesti ei olisi tärpännyt, olisi meistä vanhempia tullut joka tapauksessa. Meitä on nyt siunattu kahdella suloisella lapsella. Enempää biologisia lapsia meille ei tule. Kunhan Sesse ja poika kasvavat ja molempien työkuviot sekä asuinpaikkakunta varmistuu, voisi olla aika hankkia perheenlisäystä. Ja nimenomaan sijaisvanhemmuuden kautta. Perheenlisäys ei meidän kohdallamme tule koskaan tarkoittamaan vaikkapa koiranpentua, nou way! Miten siinä mihinkään reissuun lähtee, kun elukoita ei voi ottaa mukaan.

Niin, se maailmanympärysmatka on nyt jäänyt toteuttamatta, toistaiseksi! Olen kyllä miehelleni siitä kertonut ja hän suhtautui asiaan hyvinkin kiinnostuneesti. Eihän se, että on kaksi lasta, estä sitä, että sellaisen reissun voisi toteuttaa. Se vaan vaatii hiukan enemmän suunnittelua ja tietoa. Meidän Perhe-lehden lokakuun numerossa oli muuten ihan eläviä esimerkkejä reissaavista perheistä!

Rankkaa on ollut, mutta olen onnellinen! Olen saanut enemmän, mitä olen osannut edes unelmoida. Eihän tämä pikkulapsiarki ole ihan vastannut sitä mitä odotin. Tai en tiedä osasinko edes odottaa mitään. Mulla on nyt kolmevuotias ja yksivuotias. Parin kuukauden kuluttua jään taas kotiäidiksi ja odotan sitä kovasti. Yksi etappi on takana ja voi alkaa miettiä, että mistä sitä seuraavaksi alkaisi unelmoida! Aloin muuten kirjoittaa siitä, miten vauvavuosi meni toisella kertaa ja miten se erosi vauvavuodesta esikoisen kanssa. Ja päädyin kirjoittamaan unelmoinnista. Mutta niinhän se menee – aina ei aloittaessaan tiedä, mihin päätyy!

Mistä sinä unelmoit? Mitkä unelmasi ovat toteutuneet ja mitkä on vielä toteutumatta tai toteuttamatta?

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kirjoitan perheemme elämästä - onnellisuudesta ja huumorista, mitkä arkemme taustalla vaikuttavat. Kunnianhimoinen ja vaatimaton tavoitteeni on muuttaa sekä perheemme että koko maailman kulutustottumuksia ekologisempaan ja eettisempään suuntaan. Toivon että kirjoitukseni herättävät ajatuksia, puoleen tai toiseen, ja otan mielelläni vastaan palautetta lukijoilta.

Blogia voit seurata myös Instassa ja Facebookissa, profiilikuvan alapuolella olevien linkkien kautta! 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat