Kirjoitukset avainsanalla kotiäitiys

Aika menee liian nopeasti. Miksi? Mihin nähden liian nopeasti? Jos aika menisi hitaammin, niin mitä sellaista tekisit, mitä nyt et tee? Ja miksi et tee sitä nyt?

On muutamia mantroja tai kliseitä tai miksi niitä nyt kutsuisi, mistä mulla menee kylmät väreet. ”Aika menee liian nopeasti” on yksi niistä! Vai otanko tämän(kin) asian liian kirjaimellisesti. Tarkoittaako kukaan sitä tosissaan, vai onko se vain jotain mitä nyt kuuluu sanoa tietyn iän tai elämänvaiheen kohdalla!

Aika menee toki nopeasti, sehän on ihan fakta. Mutta se, meneekö se liian nopeasti, onkin toinen juttu. Jos saa keskittyä niihin asioihin, mitkä ovat tärkeimpiä juuri sillä hetkellä, mitä sitten, vaikka aika kuluu nopeasti. Jos tekee asioita, mistä oikeasti tykkää ja nauttii!

Viime syksynä olin töissä muutaman kuukauden ja jossain kohtaa alkoi olla sellainen olo että olen väärässä paikassa. Olen jossain muualla kuin missä minun pitäisi olla. Tunsin itseni riittämättömäksi sekä töissä että kotona. Työ onneksi loppui määräaikaisuuden päättyessä. Tietynlainen riittämättömyyden tunne tosin jäi, se ei kai poistu koskaan.

Yksi ajatus äitiydestä minulla oli ennen lasten saamista. Sellainen ajatus että haluan olla mahdollisimman paljon yhdessä lasteni kanssa. Viikot ja vuodet kuluvat ja lapset kasvaa, joten tulee aika, jolloin lapset eivät enää tarvitse minua niin paljoa. Tulee jopa aika, jolloin lapset eivät halua enää olla niin paljoa minun kanssani. Joten nyt kun heillä ei ole vaihtoehtoja, otan tästä ajasta kaiken irti!

Mun mielestäni aika menee juuri sopivalla nopeudella. On minullakin asioita mitä haluaisin tehdä enemmän, mutta uskon että niidenkin aika tulee. On haaveita, mitä haluan toteuttaa, mutta niillä ei ole juuri nyt kiire. Onni on tässä ja nyt! Huh, kauhea klisee tuokin, melkein vähän oksensin suuhuni…

Onni on siinä, että saan olla lasteni kanssa kotona. Ja siinä, että lapset ovat juuri tuon ikäisiä, mitä ovat. Meillä ei ole kiire. Voidaan osallistua tai ehdottaa leikkitreffejä, mutta ei ole pakko. Tietysti välillä on hyvä saada vähän hengähdystaukoja, mutta lähinnä tarkoitan, että työelämään paluulla ei ole kiire.

Tässä on juuri nyt hyvä olla. Vaikka se aamupuuron keittäminen tympii aina välillä, olen todennut että tällä hetkellä en tekisi mitään muuta mieluummin!

 

Jk. Käy lukemassa miten Älyllistä Äitiyttä-bloggaaja päätti aloittaa Nytku-elämän!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Eikö tämä ole jo aika ysäriä? Leivoin kauralastuja! Meillä oli eilen mammayhdistyksen tapahtuma. Olen yrittänyt kantaa korteni kekoon ja leipoa näihin tapahtumiin, vaikken kovin hyvä tai innokas leipuri olekaan. Yleensä teen suklaaneliöitä eli mokkapaloja, aika ysäriä nekin. Ellei jopa kasaria!

Eilen aamupäivällä muistin että: - Ainiin, en ole leiponut! Enkä ala nyt tehdä suklaaneliöitä, ne vie aikaa ja lapset pyörivät jaloissa. Joten ensimmäinen nopea, helppo ja yksinkertainen tarjottava, mikä tuli mieleeni, oli kauralastut!

Kattilassa sulatetaan 100 g margariinia. Siihen sekoitetaan 4 dl kaurahiutaleita, 2 rkl vehnäjauhoja (tai 1,5 rkl tattarijauhoja, kuten minä tein), 2 tl leivinjauhetta, 2 dl sokeria ja 2 munaa.

Nostellaan leivinpaperin päälle nokareita ja paistetaan 200 asteessa n. 5 minuuttia. Annetaan jäähtyä vähän ja irroitellaan lastalla. Tuosta taikinamäärästä tuli kaksi pellillistä eli n. 32 kpl.

Lastujen paistuessa tein vielä Janssonin kiusauksen joka sai mennä uuniin kauralastujen jälkeen. Meni viime vuosisadan puolelle sekin kokkailu!

Mikä on teidän luottoleipomus, joka syntyisi vaikka unissaan? 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Poika sai pienempänä lisänimen Purkumies. Kaikki mihin hän vähänkään ylettyi, piti levittää pitkin lattioita. Tekee hän sitä edelleen, mutta lisäksi on tullut kiipeily. Omalle paikalle kiivetään keittiön pöydän yli! Siinä samalla kaadetaan vaikkapa äidin kahvimuki, jos tuo onneton on sen unohtanut pöydälle. Mitään särkyvää ei voi jättää lähellekään pöytien reunoja. Ja kiipeilyn estämiseksi tuolit täytyy olla kumollaan. Ja kun kolmevuotias haluaa askarrella, nostat yhden tuolin ja vannotat, ettei tämä päästä pikkuveljeä tuolille eikä jätä mitään Pojan ulottuville.

Sitä ajattelee, että on se kiva kun tyttö on jo kolme, ja kuvittelee, että tällä olisi jo vähän järkeä päässään. Voit jättää hänet hetkeksi askartelemaan, käydä lataamassa tiski- tai pyykkikoneen, jopa molemmat. Kunnes palaat ja huomaat että tyttö on löytänyt leimasimen ja musteen ja tatuoinut kätensä täyteen. Tai piirtänyt tussilla tatuoinnit. Mutta oma moka tietysti, mitäs jätin nämä likan ulottuville!

Ajattelet myös, että tyttö on esimerkkinä pikkuveljelle, jos tämä meinaa alkaa johonkin typeryyksiin. Kunnes tapaat molemmat vessasta. Tyttö istuu pytyllä ja avittaa veljeään purkamaan vessapaperirullaa. Että se siitä, jäät odottamaan että se järki oikeasti lisääntyy.

Olen jo tottunut siihen ääneen, mikä kuuluu lastenhuoneesta, kun Poika tyhjentää lelulaatikon lattialle – Siinä meni leikkihedelmät, kupit ja sen sellaiset. - Jaa, nyt meni dublot pisin lattiaa. Nou hätä, nämä nyt on melko nopea korjata. Mutta mikään ei satu korviin niin kovasti, kuin rikkoutuvan helminauhan ääni! Tyttö pujottelee mielellään ranne- ja kaulakoruja ja toinen pää on tietysti teipattu pöytään. Mutta ote lipeää tai teippi irrotetaan liian vauhdikkaasti. Ai että! Mutta ketä saan syyttää? Aivan – ihan itseäni, mitäs menin antamaan helmet tytölle!

Tai kun annoin tytölle olkkariin mukissa kiisseliä – kun tämä pyysi ja purkki piti saada tyhjäksi. - Juot sitten varovasti! - Joo totta kai! Kunnes kuulet huudon ja kiisseli on pitkin tytön vaatteita, sohvaa ja sohvatyynyjä! Mutta oma moka. Ihan itse tein itselleni lisää pyykkiä ja hommaa. Jos joku miettii että mihin kotiäidin päivä kuluu niin siihen juuri, itse aiheutettujen jälkien siivoamiseen.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Otin juttuidean To be mom-blogista! Vaikka meillä ei enää sitä vauva-arkea olekaan, niin suurin piirtein tällaisia meidän päivät on – tai oikeastaan meidän päivät eroaa toisistaan niin paljon, että tämä kuvaa meidän kokonaista viikkoa:

Heräilyt 7.30-8.30 välillä. Isäihminen lähtee 6.30 maissa töihin, mutta usein nukun hienosti sen ohi. Kerhoaamuisin eli maanantaina ja tiistaina kello soittaa 7.35, jotta ehditään kerhoon puoli yhdeksäksi. Meillä asuu tällä hetkellä Neiti Haaveilija ja Herra Rimpuilija, joiden pukeminen nopeasti pienen aamupalan jälkeen ei ole kyllä mun lempipuuhiani. Jos jää enemmän aikaa, vien likan kerhoon kävellen, mutta viime aikoina meno on kallistunut autoilun puolelle (meillä on olemassa Croozer-pyöräkärry, mutta se valjastamiseen menee sen verran aikaa, ettei se ole tällä hetkellä vaihtoehto nopeisiin liikkeellelähtöihin).

Loppuviikon aamuina on harvemmin menoa, joten lojutaan helposti sängyssä pidempään, syödään aamupala lähempänä yhdeksää ja puetaan sen jälkeen. Mä olen enemmän aamuihminen ja saan aamupäivisin parhaiten aikaan, jos puhutaan siivouksesta, pyykistä, tiskistä yms. Saatan jopa alkaa valmistella illan ruokaa! Sesse katsoo tämän ajan piirrettyjä ja poika touhuilee omiaan. Välillä meille tulee kahvivieraita tai lähdetään kylään. Aamupäivän ulkoilu tarkoittaa lähinnä pojan päikkäreitä vaunuissa.

Lounasaika on silloin kun Sesse ilmoittaa, että on nälkä. Tai no, jos se tapahtuu paljonkin ennen klo 11, annan hiukan välipalaa, hedelmää, rusinoita tai sen sellaista. Muuten syödään kahdestaan, kun poika vielä nukkuu. Ennen ja jälkeen lounaan puuhaillaan likan kanssa, pelataan jotain, luetaan, askarrellaan, ”kirjoitellaan” – eli Sesse näpyttelee koneella kirjaimia ja numeroita.

Poika lounastaa herättyään ja siinä vaiheessa Sesse saattaa haukata jotain pientä. Mä teen tässäkin välissä valmisteluja illallista varten, kun poika syö melko pitkälle jo itse. Iltapäivän kulku vaihtelee, lähdetään kauppareissulle, piipahdetaan ulkona tai annan lapsukaisten leikkiä ja jatkan kotihommia. Pyykin viikkaaminen on muuten mun ihan ykkösinhokki-kotityö! Mutta sekin vaan on tehtävä.

Aloitan ruoanlaiton niin, että pääsisimme syömään Isäihmisen tultua töistä, neljän-puoli viiden maissa. Sitten aloitetaan odottelu, että milloin se Pikku Kakkonen alkaa. Sen loppumisen ja iltapesujen välissä saatetaan lähteä vielä ulkona käymään. Tämä siis niinä iltoina kun ei olla harrastusten parissa. Kerran kuussa maanantai-iltana mä käyn keilaamassa klo 18.30-20.30. Tiistaisin mulla on kuorotreenit n. 19-20.30. Torstaisin lapset kiidätetään ruoan jälkeen mummulaan, kun Isäihmisellä on oma harrastuksensa ja mulla on nyrkkeilytreenit!

Iltatoimet meillä alkaa seitsemän maissa. Silloin mennään pesulle, yöppärit päälle, iltapalat, hampaiden pesut, iltapisut, iltasatu, tuutulaulu ja hyvänyön pusut. Sesse jää vielä itsekseen lukemaan. Joulupukki toi mahtavan Olaf-lampun, joka sammuu itsestään puolen tunnin jälkeen! Ensimmäisinä iltoina, kun tuo lamppu otettiin käyttöön, kuului kymmenen minuutin kuluttua lastenhuoneesta ”äitiii, äitiii, koska toi lamppu sammuu!?”!

Melko tarkalleen klo 20.00 tämä kämppä on hiljaisena! Mä ja Isäihminen tehdään iltapalaa ja mennään koneillemme, mä selaan Facebookia, teen mammayhdistysjuttuja tai kirjoitan blogia. Kirjoitukset jää usein kesken tai en löydä sopivia kuvia tai keksin jonkun uuden aiheen mistä kirjoittaa, mutta aina silloin tällöin saan onneksi jotain julkaistuakin. Mammayhdistyksen järjestämiä tapahtumia on kahdesta jopa neljään kuukausittain, joten niihin menee ihan kivasti aikaa, kun välillä osallistumisen lisäksi olen mukana suunnittelussa ja toteutuksessa!

Klo 21.30 viimeistään menee koneet kiinni ja Isäihmisen kanssa siirrytään tv-viihteen ääreen. Tällä hetkellä on kierrossa Ensisilmäyksellä-sarja alusta alkaen. Ollaan viime aikoina sorruttu katsomaan sängyssä tabletilta. Välillä tabletilla pyörii brittiläiset visailusarjat, kuten QI, 8 out of 10 cats, Big Fat Quiz jne. Yleensä ollaan kurinalaisia ja tabletti tai tv sammuu 22.30, mutta lipsumisia sattuu tässäkin ja saattaa mennä jopa klo 23:een. Toisinaan ollaan taju kankaalla jo klo 22. Iltaunisia siis ollaan!

Miten teidän päivät ja viikot kuluu?

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kirjoitan perheemme elämästä - onnellisuudesta ja huumorista, mitkä arkemme taustalla vaikuttavat. Kunnianhimoinen ja vaatimaton tavoitteeni on muuttaa sekä perheemme että koko maailman kulutustottumuksia ekologisempaan ja eettisempään suuntaan. Toivon että kirjoitukseni herättävät ajatuksia, puoleen tai toiseen, ja otan mielelläni vastaan palautetta lukijoilta.

Blogia voit seurata myös Instassa ja Facebookissa, profiilikuvan alapuolella olevien linkkien kautta! 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat