Kirjoitukset avainsanalla kotiäitiys

Työpaikan kahvipöydässä virisi keskustelu aiheesta, joka ei minua enää koske, mutta joka on ihmetyttänyt suuresti. Jos hoitovapaalla oleva vanhempi sairastuu, mitä tapahtuu? Eikö hoitovapaalla oleva henkilö voida rinnastaa työsuhteessa olevaan henkilöön? Ja kun työsuhteessa oleva henkilö sairastuu, hän menee lääkäriin ja saa todennäköisesti sairaslomaa. Hän palaa kotiin ja menee lepäämään toipumiseensa asti.

Aikoinaan hoitovapaalla ollessani sairastin onneksi todella vähän. Sairastumiseni oli lähinnä iskiasvaivoja, jolloin en saanut selkäkivulta nostettua vauvaa. Tai migreeniä, joka vei sängyn pohjalle. Meidän kohdalla tilanteen pelasti se, että miehelläni oli ymmärtäväinen työnantaja. Hän sai oltua pois töistä, kun minä en ollut lapsenhoitokuntoinen.

Yhden migreenikohtauksen puhjetessa lasten mummu tuli avuksi ja lähti töistä kesken päivän, jotta pääsin lääkäriin. Tulin kysyneeksi, että mites nyt kun mummu on pois töistä lasta hoitamassa, onko hänellä oikeus sairaslomaan tai vastaavaan? Ei kuulemma ole!

Entä ne, joilla ei ole mahdollisuutta jäädä pois työstään puolison sairastumisen takia? Tai ne, joilla ei ole lähiverkostoa, johon tukeutua?

Monella paikkakunnalla on ymmärtääkseni palautettu lapsiperheiden kotipalvelu tai vastaava apu. Toivon, että kyseinen palvelu on sellainen, johon voi tukeutua vanhemman sairastuessa. Sillä eihän siinä ole mitään järkeä, että ihminen, joka ei olisi työkuntoinen, joutuisi huolehtimaan silti lapsistaan.

Mä käytin edellisen asuinpaikkakunnan kotipalvelua, kuormittavassa tilanteessa!

Miten te olette järjestäneet lapsen hoidon jos kotona oleva vanhempi sairastuu? Oletteko saaneet ulkopuolista apua, muualta kuin lähipiiristä?

Blogia voi seurata Facebookissa ja Instagramissa :)

 

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 | 

Onneksi ei ole apua tarvittu. Kuopuskin ymmärsi syntyä viikonloppuna kun esikoinen oli muutenkin menossa mummolaan yöksi, niin pääsi mies mukaan synnytykseen. Miehen työnantaja kyllä varmasti joustaisi jos on pakko, äitini varmasti tulisi apuun jos ihan hätätilanne iskisi. Äitinikin on kyllä työelämässä eli ei kovin montaa päivää voi poissa olla. Mutta tähän mennessä olen hoitanut lapset itse kotona kuumeessa, oksennustaudissa ja kovassa päänsäryssä ja olinpa joskus hammaslääkärissäkin lapsi mukana. Mutta onneksi ei tosiaan mitään ihan toimintakyvyttömäksi tekevää sairautta ole tullut, vaikka kyllähän se toipuminen olisi aika paljon nopeampaa jos saisi levätä eikä valvoa öitä vauvan kanssa ja viihdyttää leikki-ikäistä päivisin...

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Aika menee liian nopeasti. Miksi? Mihin nähden liian nopeasti? Jos aika menisi hitaammin, niin mitä sellaista tekisit, mitä nyt et tee? Ja miksi et tee sitä nyt?

On muutamia mantroja tai kliseitä tai miksi niitä nyt kutsuisi, mistä mulla menee kylmät väreet. ”Aika menee liian nopeasti” on yksi niistä! Vai otanko tämän(kin) asian liian kirjaimellisesti. Tarkoittaako kukaan sitä tosissaan, vai onko se vain jotain mitä nyt kuuluu sanoa tietyn iän tai elämänvaiheen kohdalla!

Aika menee toki nopeasti, sehän on ihan fakta. Mutta se, meneekö se liian nopeasti, onkin toinen juttu. Jos saa keskittyä niihin asioihin, mitkä ovat tärkeimpiä juuri sillä hetkellä, mitä sitten, vaikka aika kuluu nopeasti. Jos tekee asioita, mistä oikeasti tykkää ja nauttii!

Viime syksynä olin töissä muutaman kuukauden ja jossain kohtaa alkoi olla sellainen olo että olen väärässä paikassa. Olen jossain muualla kuin missä minun pitäisi olla. Tunsin itseni riittämättömäksi sekä töissä että kotona. Työ onneksi loppui määräaikaisuuden päättyessä. Tietynlainen riittämättömyyden tunne tosin jäi, se ei kai poistu koskaan.

Yksi ajatus äitiydestä minulla oli ennen lasten saamista. Sellainen ajatus että haluan olla mahdollisimman paljon yhdessä lasteni kanssa. Viikot ja vuodet kuluvat ja lapset kasvaa, joten tulee aika, jolloin lapset eivät enää tarvitse minua niin paljoa. Tulee jopa aika, jolloin lapset eivät halua enää olla niin paljoa minun kanssani. Joten nyt kun heillä ei ole vaihtoehtoja, otan tästä ajasta kaiken irti!

Mun mielestäni aika menee juuri sopivalla nopeudella. On minullakin asioita mitä haluaisin tehdä enemmän, mutta uskon että niidenkin aika tulee. On haaveita, mitä haluan toteuttaa, mutta niillä ei ole juuri nyt kiire. Onni on tässä ja nyt! Huh, kauhea klisee tuokin, melkein vähän oksensin suuhuni…

Onni on siinä, että saan olla lasteni kanssa kotona. Ja siinä, että lapset ovat juuri tuon ikäisiä, mitä ovat. Meillä ei ole kiire. Voidaan osallistua tai ehdottaa leikkitreffejä, mutta ei ole pakko. Tietysti välillä on hyvä saada vähän hengähdystaukoja, mutta lähinnä tarkoitan, että työelämään paluulla ei ole kiire.

Tässä on juuri nyt hyvä olla. Vaikka se aamupuuron keittäminen tympii aina välillä, olen todennut että tällä hetkellä en tekisi mitään muuta mieluummin!

 

Jk. Käy lukemassa miten Älyllistä Äitiyttä-bloggaaja päätti aloittaa Nytku-elämän!

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Eikö tämä ole jo aika ysäriä? Leivoin kauralastuja! Meillä oli eilen mammayhdistyksen tapahtuma. Olen yrittänyt kantaa korteni kekoon ja leipoa näihin tapahtumiin, vaikken kovin hyvä tai innokas leipuri olekaan. Yleensä teen suklaaneliöitä eli mokkapaloja, aika ysäriä nekin. Ellei jopa kasaria!

Eilen aamupäivällä muistin että: - Ainiin, en ole leiponut! Enkä ala nyt tehdä suklaaneliöitä, ne vie aikaa ja lapset pyörivät jaloissa. Joten ensimmäinen nopea, helppo ja yksinkertainen tarjottava, mikä tuli mieleeni, oli kauralastut!

Kattilassa sulatetaan 100 g margariinia. Siihen sekoitetaan 4 dl kaurahiutaleita, 2 rkl vehnäjauhoja (tai 1,5 rkl tattarijauhoja, kuten minä tein), 2 tl leivinjauhetta, 2 dl sokeria ja 2 munaa.

Nostellaan leivinpaperin päälle nokareita ja paistetaan 200 asteessa n. 5 minuuttia. Annetaan jäähtyä vähän ja irroitellaan lastalla. Tuosta taikinamäärästä tuli kaksi pellillistä eli n. 32 kpl.

Lastujen paistuessa tein vielä Janssonin kiusauksen joka sai mennä uuniin kauralastujen jälkeen. Meni viime vuosisadan puolelle sekin kokkailu!

Mikä on teidän luottoleipomus, joka syntyisi vaikka unissaan? 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Poika sai pienempänä lisänimen Purkumies. Kaikki mihin hän vähänkään ylettyi, piti levittää pitkin lattioita. Tekee hän sitä edelleen, mutta lisäksi on tullut kiipeily. Omalle paikalle kiivetään keittiön pöydän yli! Siinä samalla kaadetaan vaikkapa äidin kahvimuki, jos tuo onneton on sen unohtanut pöydälle. Mitään särkyvää ei voi jättää lähellekään pöytien reunoja. Ja kiipeilyn estämiseksi tuolit täytyy olla kumollaan. Ja kun kolmevuotias haluaa askarrella, nostat yhden tuolin ja vannotat, ettei tämä päästä pikkuveljeä tuolille eikä jätä mitään Pojan ulottuville.

Sitä ajattelee, että on se kiva kun tyttö on jo kolme, ja kuvittelee, että tällä olisi jo vähän järkeä päässään. Voit jättää hänet hetkeksi askartelemaan, käydä lataamassa tiski- tai pyykkikoneen, jopa molemmat. Kunnes palaat ja huomaat että tyttö on löytänyt leimasimen ja musteen ja tatuoinut kätensä täyteen. Tai piirtänyt tussilla tatuoinnit. Mutta oma moka tietysti, mitäs jätin nämä likan ulottuville!

Ajattelet myös, että tyttö on esimerkkinä pikkuveljelle, jos tämä meinaa alkaa johonkin typeryyksiin. Kunnes tapaat molemmat vessasta. Tyttö istuu pytyllä ja avittaa veljeään purkamaan vessapaperirullaa. Että se siitä, jäät odottamaan että se järki oikeasti lisääntyy.

Olen jo tottunut siihen ääneen, mikä kuuluu lastenhuoneesta, kun Poika tyhjentää lelulaatikon lattialle – Siinä meni leikkihedelmät, kupit ja sen sellaiset. - Jaa, nyt meni dublot pisin lattiaa. Nou hätä, nämä nyt on melko nopea korjata. Mutta mikään ei satu korviin niin kovasti, kuin rikkoutuvan helminauhan ääni! Tyttö pujottelee mielellään ranne- ja kaulakoruja ja toinen pää on tietysti teipattu pöytään. Mutta ote lipeää tai teippi irrotetaan liian vauhdikkaasti. Ai että! Mutta ketä saan syyttää? Aivan – ihan itseäni, mitäs menin antamaan helmet tytölle!

Tai kun annoin tytölle olkkariin mukissa kiisseliä – kun tämä pyysi ja purkki piti saada tyhjäksi. - Juot sitten varovasti! - Joo totta kai! Kunnes kuulet huudon ja kiisseli on pitkin tytön vaatteita, sohvaa ja sohvatyynyjä! Mutta oma moka. Ihan itse tein itselleni lisää pyykkiä ja hommaa. Jos joku miettii että mihin kotiäidin päivä kuluu niin siihen juuri, itse aiheutettujen jälkien siivoamiseen.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kirjoitan perheemme elämästä - onnellisuudesta ja huumorista, mitkä arkemme taustalla vaikuttavat. Kunnianhimoinen ja vaatimaton tavoitteeni on muuttaa sekä perheemme että koko maailman kulutustottumuksia ekologisempaan ja eettisempään suuntaan. Toivon että kirjoitukseni herättävät ajatuksia, puoleen tai toiseen, ja otan mielelläni vastaan palautetta lukijoilta.

Blogia voit seurata myös Instassa ja Facebookissa, profiilikuvan alapuolella olevien linkkien kautta! 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat

Instagram