Kirjoitukset avainsanalla väsymys

Mulla on ollut vähän sellainen olo et tarttis vähän jelppiä. Esikoinen ei oo nukkunut päiväunia pitkään aikaan ja pidän lievästi sanoen haastavana tehdä esim. kotitöitä samalla kun paimentaa uhmaikäistä, mustasukkaista kaksivuotiasta. Ollaan melko paljon poissa kotoa, koska olen huomannut sen jokseenkin helpommaksi ja nopeammaksi keinoksi kuluttaa aikaa ennen miehen työpäivien päättymistä. Kotityöt jää pahasti rästiin, koska olennainen osa niiden tekemistä olisi kai se, että olisi kotona. Tuntuu että kotonaolo on pelkkää tavaroiden ja paikkojen järjestämistä sitä myöden kun mukulat niitä sekoittaa (poikakin on näet oppinut liikkumaan ja lopulta ryömimään!). Kerho on kesätauolla ja miehen lomat pidetty ja mulle tuli sellainen olo, etten saa hetken taukoa tässä härdellissä. 

Tässä kylässä on alkanut lapsiperheiden kotipalvelu viime vuoden alussa. Päätin soittaa sinne. Yksi äiti epäili ettei sieltä ketään saa ja jossain kunnissa täytyy tehdä itsestään lastensuojeluilmoitus, jotta saa apua. No, senkin uhalla soitin. Kotipalvelun täti haastatteli hetken puhelimessa, kartoitti perheemme tilanteen ja kyseli esim. tukiverkostosta. Kerroin, että iltaisin ja viikonloppuisin saamme kyllä apua, mutta nämä päivät olen kokenut aika raskaiksi. Kerroin, että kerho jatkuu taas elokuussa kun koulutkin alkaa. Täti sanoi, että elokuussa on mahdollista saada apua niille kahdelle viikolle ennen kerhon alkua. Heinäkuussa ainoastaan, jos tulee peruutuksia. Sanoin, että otan sen. Myöhemmin samana päivänä tuli viesti, että seuraavalle päivälle tuli peruutus, saako tulla? Vastasin että iliman muuta!

Täti nimeltä Anu tuli seuraavana päivänä, vei esikoisen pyöräillen puistoon sekä mustikkametsään - meillä on viime pyöräilystä vierähtänyt tovi. Minä jäin pojan kanssa kotiin. Poika meni pian unille, joten sain aivan rauhassa siivota vessan. Se kun on sellainen homma, mitä en mielellään tee likan avustuksella, vaikka moniin muihin hommiin otan hänet mukaan. Kun tytär ja Anu tulivat takaisin, haastattelin häntä hetken, kun tiesin, että muut äidit kyselevät. Anu kertoi, että suurin syy avunpyyntöihin on vanhempien väsymys. Siihen, että äiti pääsisi vaikkapa jumppaan, on ensisijaisesti MLL:n lastenhoitopalvelut. Kuulemma kotipalvelua voisi perheet käyttää enemmänkin ja kehotti minua kertomaan tutuille perheille. 

Musta tuntuu, että usein perheet kärvistelevät liiankin pitkään. Anna Rotkirchin artikkelissakin sanotaan "Ainut mikä on ”luonnotonta” on, että äiti on aivan yksin. Äitiyden jakaminen ja ulkoistaminen kuuluu luonnolliseen äitiyteen." (http://www.vauva.fi/artikkeli/sina/vanhemmuus/anna_rotkirch_on_luonnoton...). Tuntuu, että äitiydestä on tullut suoritus ja mitä kauemmin pärjäät yksin, sitä paremmin suoriudut. Mä olen pyytänyt melko herkästi apua, vaikka useamminkin olisin voinut ja voisin pyytää. Ei se ole minkäänlaisen heikkouden merkki, ettei pärjää yksin. Ei tarvitse pärjätä yksin. Jos joku toinen äiti pärjää niin so what, kaikki me olemme erilaisia. Joku varmaan ajattelee, että eihän tuolla nyt niin rankkaa ole. Ei varmaan olekaan moneen muuhun verrattuna. Mun lapset nukkuu hyvin, syö hyvin, kasvaa normaalisti ja niin edelleen. Mutta kyse on mun tuntemuksesta ja jos apua on saatavilla niin miksen sitä käyttäisi.

Kannustan kyllä kaikkia muitakin pyytämään apua, oli se sitten omat vanhemmat, appivanhemmat, naapuri, ystävä tai joku ulkopuolinen palvelu. Ja jos juuri tällä hetkellä et tarvitse apua, niin kyselepä joltain tutulta äidiltä, että tarvitseeko hän apua! Jos hän ei juuri nyt tarvitse, hän saattaa sitä tarvita jossain myöhemmässä vaiheessa. Itse olen ollut myös apua antamassa. Ystäväperheen lapsi on ollut meillä leikkimässä, jotta äiti on saanut levätä vastasyntyneen kanssa. Tämä äiti on aiemmin ottanut muutaman kerran meidän likan hoitoon kun mulla on ollut menoja ja vihdoin olen saanut tehdä vastapalveluksen!

Hetken hengähdystauon lisäksi sain Anulta neuvoja tyttömme käytökseen. Likka on alkanut kiusata pienempiään. Hän tönii muita lapsia, kun joku tulee vähänkin lähelle. Kerroin tästä ja minulta kysyttiin, että olenko viettänyt likan kanssa yhtään kahdenkeskistä aikaa. No, enpä ole! Vaikkei tuo hengähdystauko ollut kovin pitkä, niin jos tästä neuvosta saamme oikeasti apua, kunhan alamme kahdenkeskisiä tuokiota tytön kanssa toteuttaa, on se vähintäänkin tuon 12 euron ja kymmenen sentin arvoinen!

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kirjoitan perheemme elämästä - onnellisuudesta ja huumorista, mitkä arkemme taustalla vaikuttavat. Kunnianhimoinen ja vaatimaton tavoitteeni on muuttaa sekä perheemme että koko maailman kulutustottumuksia ekologisempaan ja eettisempään suuntaan. Toivon että kirjoitukseni herättävät ajatuksia, puoleen tai toiseen, ja otan mielelläni vastaan palautetta lukijoilta.

Blogia voit seurata myös Instassa ja Facebookissa, profiilikuvan alapuolella olevien linkkien kautta! 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat