Viime kesänä sain todella tarpeekseni. Oli yksi arkiaskare, minkä tekemisestä en vain oppinut nauttimaan hiukkaakaan. Nimittäin ruoanlaitto. Minusta ei äitiys- ja hoitovapaiden aikana taianomaisesti tullut oman elämäni Masterchefiä, vaikka yritystä ehkä olikin. Huomasin vain, että ruoanlaitto ja kaikki siihen liittyvä stressasi ja ärsytti minua suunnattomasti. Yritin keksiä keinoja millä helpottaa tuota stressiä. Etsin netistä helppoja ja nopeita ohjeita, suunnittelin viikottaisia ruokalistoja ja kirjasin ylös, mitä olemme syöneet, jotta saisimme hiukan vaihtelua.

Mikään ei kuitenkaan tuntunut toimivalta ja oli keksittävä joku muu ratkaisu. Tajusin, että meillähän asuu se yksi tyyppi nimeltä Isäihminen, joka a) osaa laittaa perhanan hyvää ruokaa b) tykkää laittaa sitä perhanan hyvää ruokaa. Ehdotin seuraavaa: jakaisimme kotiaskareita niin, että jatkossa Isäihminen käy kaupassa ja laittaa ruoan, sekä hoitaa siihen liittyvän suunnittelun ja valmistelun. Minä puolestani keskityn sellaiseen mitä varmasti osaan ja mikä ei aiheuta minulle niin suurta inhotusta. Tasapuolisuuden nimissä otin sitten hoitaakseni koko perheen pyykkihuollon sekä kierrätyksen.

Näiden lisäksi ehdotin selkeämpää jakoa viikkosiivoukseen, joka oli tarkemmin eriteltynä imurointi, wc:n pesu, pölyjen pyyhkiminen ja sen sellainen. Nämä hoidettaisi vuoroviikoin. Eli jos (lue: kun) Isäihminen jättäisi huolehtimatta omasta vuorostaan, pystyisin elämään imuroimattomassa kodissa kuitenkin sen viikon verran.

Arvatkaapa, miten viikkosiivouksen kanssa on lopulta käynyt? Olen lakannut kokonaan edes ajattelemasta sitä. Minua on siis lakannut haittaamasta se, että kotia ei ole imuroitu tai vessaa pesty. En taida kehdata edes paljastaa, miten harvoin meillä nykyään suoritetaan viikkosiivous siinä muodossa, mitä aiemmin kuvailin.

Jäljelle on jäänyt oikeastaan kaksi asiaa, mitä teemme päivittäin. Keräämme lelut lattioilta joka ilta sekä raivaamme ja pyyhimme keittiön pöydän ja tasot. Varsi-imuri on käytössä viikottain, mutta perusteellisempi imurointi, jossa kyykitään sohvan- ja sängynalusetkin, tapahtuu harvemmin.

Pyykkäys- ja ruoanlaittohommien jako on toiminut oikeastaan loistavasti. Ja se, etten enää tunne jatkuvaa velvollisuutta siivota kotia, on ollut helpottavaa. Nykyään, jos saan jäädä kotiin ihan yksikseni kun muu perhe lähtee johonkin käymään, en enää alakaan Duracell-pupumaisesti siivota. Yleensä istun alas sohvalle ja avaan tv:n tai alan lukea, tehdä ristikoita tai sudokuja.

Lue myös, miten Susannan kotona kotiyöt jaetaan: Ärsyttääkö sotku? – 4 vinkkiä välttää turhat kinastelut kotitöistä

Blogia voi seurata Facebookissa ja Instagramissa :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kirjoitan perheemme elämästä - onnellisuudesta ja huumorista, mitkä arkemme taustalla vaikuttavat. Kunnianhimoinen ja vaatimaton tavoitteeni on muuttaa sekä perheemme että koko maailman kulutustottumuksia ekologisempaan ja eettisempään suuntaan. Toivon että kirjoitukseni herättävät ajatuksia, puoleen tai toiseen, ja otan mielelläni vastaan palautetta lukijoilta.

Blogia voit seurata myös Instassa ja Facebookissa, profiilikuvan alapuolella olevien linkkien kautta! 

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat