Kello lyö puolta kasia ja pitäisi olla jo menossa, tai ainakin vähintään kaikkien jalkaparien alakerrassa ulkovaatepisteellä. Sen sijaan ekaluokkalainen väsymyskiukkuaa yhä yökkäreissä, taapero juoksentelee nakuna ympäriinsä ja viisivuotiasta ärsyttää se, ettei löydä lempparikissasukkiaan. Lukuisat toitottelut sinne tänne omia hommia vasurilla viimeistellessä tuntuvat tehottomilta, ja palavan pinnan käry lähestyy. 

Sen sijaan, että annan tilanteen kehittyä kiljusten kärhämäksi, pysähdyn, vedän henkeä ja mietin, miten muuten tästä voisi selvitä? Hyvällä mielellä, ehkä jopa kunnialla? Tietoinen päätös toimia toisin on siis tehty, mutta mitä kaikkia vuorovaikutuksen keinoja voin hyödyntää?

Eleet, ilmeet ja liikkuminen, eli toiminnan vaikutus

Sillä mitä teen, on suuri merkitys tilanteen laukaisemiseksi, sillä tärkeintä on saada kontakti jokaiseen lapseen. Se vaatii:

Oman tahdin hidastamista. Aamun stressi välittyy lapsiin takuulla jo siitä, että itse suhahtelee sinne tänne kuin ennalta-arvaamaton pyörremyrsky. Siispä: hengitän, hyväksyn kellon lukeman, rauhoitun. Yhtäkkiä kireä ilmapiiri ei tunnukaan enää niin kireältä. Ihan kuin huutokin olisi ainakin desibelillä madaltunut.

Laskeutumista konkreettisesti lapsen tasolle. Kyykistymistä ja katsomista silmiin. Otsaryppyjen rentouttamista ja lempeyden välittämistä. Kuin taikaiskusta jo tämä pieneltä tuntuva teko rauhoittaa ekaluokkalaisen känkkäilyn - hän tietää, että äiti taas kuulee ja kuuntelee.

Koskettamista. Silittämistä ja halaamista. Välittämisen osoitukset saavat viisivuotiaan nopeasti uskomaan, että äiti haluaa oikeasti auttaa eikä se kadonnut sukkapari taida olla sittenkään se, mitä lähtemiseen juuri tänä aamuna tarvitaan.

Huomion siirtämistä muualle. Vaikka halaus auttaa kummasti myös temmeltävän taaperon taltuttamisessa, vielä tehokkaampi keino edistää itse lähtemistä on sylin yhdistäminen toimintaan, joka hämää pukemista - vaikkapa tunnustelemalla yhdessä, miten pehmoinen se unipupu yön jäljiltä onkaan tai meidän vakio: katsomalla, miten nopeasti ne varpaat sieltä leggareiden suusta kurkistavatkaan. Vaikka kiinnostavien asioiden keksiminen tuntuukin joskus vilkkaan kaksivuotiaan kohdalla väsyttävältä, se oikeasti kannattaa - väkisin pukeminen kestää pidempään (jep, olen katsonut kellosta), ahdistaa aikuistakin ja voi tehdä jopa hallaa seuraaville aamuille.

Mitä sanoo ja miten, eli puheen vaikutus

Teot kaipaavat aamurähinän uhatessa rinnalleen myös sanoja, ja sillä, mitä ja miten puhuu, on merkitystä.

Hoputtamisen, huutamisen ja kiireen korostamisen voi unohtaa. Sen sijaan, leikkimielisyys ja keskittyminen yhteen lapseen kerrallaan toimii paremmin. Kun jokaisen huoli on huomioitu, ja horisontissa siintää jo pian määränpää, eli ulko-ovi, ovat kehut ja ylävitoset lisäksi paikallaan.

Äänensävyn muuttaminen kiireisen hengähtyneestä lempeäksi. Lasten kanssa aika usein metsä vastaa niin kuin huudetaan. Lapsi myös aistii herkästi sanojen taakse ja tulkitsee aikuista sen perusteella, miten hän itseään ilmaisee. Ihan pienikin voi loukkaantua kivahtelusta ja isompaa taas saattaa motivoida aamutoimiin jankuttamista tehokkaammin lämmin rohkaisu.

Arkiaamujen stressi on monille vanhemmille jokapäiväistä, mutta hyvä uutinen on se, että kyllä siitä selviää. Kunhan muistaa, miten keskeistä on A) oma hengenveto, ja B) vastavuoroisuuden kokemus, eli se, että kaikki osapuolet tuntevat tulevansa kuulluiksi, ymmärretyiksi ja arvostetuiksi. Vaikka lapsi tulkitseekin tilanteita aina vahvasti tunteella "tässä ja nyt", aikuisella on silti käsissään ne sanallisen ja sanattoman vuorovaikutuksen keinot, joiden pienen pienet palaset mahdollistavat yhteisymmärryksen rakentamisen. Tuo ymmärrys on nimittäin se, mitä soljuvampiin siirtymiin ja kynnysten ylityksiin loppupeleissä aina tarvitaan.

Kuva: PIxabay

Kommentit (4)

Vierailija
1/4 | 

Voih siskollesi juuri tilitin meidän mahdottomista aamuista. 😊 Meinaa nuo keinot aina olla hukassa siinä kohtaa kun yksi neiti päättää ettei hän vaan haluu lähtee... 😂

Sattumia ja suklaarakeita
Liittynyt13.9.2016

Olen huomannut, miten ihan pienillä asioilla voi olla joskus tosi suuri merkitys tilanteen ratkaisemisessa. Mutta ymmärrän hyvin, jotkut aamut ovat yksinkertaisesti sellaisia, ettei niihin välttämättä keinoja löydy - varsinkin kun ajallaan pitää johonkin olla menossa. Tsemppiä! :)

Syöpäsairas äiti
2/4 | 

Itsellä tarvittiin oma vakava sairastuminen ja sen vuoksi työelämästä pois jääminen, ennen kuin tosissaan ymmärsin pysähtymisen merkityksen näihin pieniin hetkiin. Mies paahtaa lähes samalla vauhdilla edelleen :(

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Blogia kirjoittaa Järvi-Suomen sydämestä kolmekymppinen neljän äiti, joka opettelee hetkeen heittäytymistä ja lempeää suhtautumista kotikaaokseen. Yllättyy yhä uudestaan, miten suklaarakeiden rouskuminen ja kastematojen kiemurtelu saa lapset nauramaan. Etsiskelee aina kuitenkin iltaisin niitä mystisesti katoavia sukkien pareja, joita on jo yhteensä tusina tuolla jossain.

Suurperheen ja työn yhdistämistä, arkisten asioiden ihmettelyä, vertaistukea ruuhkavuosiin. Tervetuloa seuraamaan!

Huomasithan, että Sattumia ja suklaarakeita löytyy myös Facebookista ja Instagramista.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2017

Kategoriat

Sisältö jatkuu mainoksen alla