Se ei ole tunne, joka syntyy 

... kuuratuista lattioista

... viikatuista vaatepinoista

... muruttomista pöytäpinnoista

... pölyttömistä hyllyistä

... siitä, että on muistanut kaiken

... tai ajatuksesta, että on suoriutunut hyvin.

Vaan se tulee täysistä masuista, toisen kädestä omassa, pienestä pörröpäästä kainalossa, sydämen lämmöstä ja hyvästä olosta. Vilpittömän kiireettömästä hetkestä yhdessä.

Jokaisessa arkipäivässä on ainakin se yksi paras hetki. Pysähdythän huomaamaan sen?

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Blogia kirjoittaa Järvi-Suomen sydämestä kolmekymppinen neljän äiti, joka opettelee hetkeen heittäytymistä ja lempeää suhtautumista kotikaaokseen. Yllättyy yhä uudestaan, miten suklaarakeiden rouskuminen ja kastematojen kiemurtelu saa lapset nauramaan. Etsiskelee aina kuitenkin iltaisin niitä mystisesti katoavia sukkien pareja, joita on jo yhteensä tusina tuolla jossain.

Suurperheen ja työn yhdistämistä, arkisten asioiden ihmettelyä, vertaistukea ruuhkavuosiin. Tervetuloa seuraamaan!

Huomasithan, että Sattumia ja suklaarakeita löytyy myös Facebookista ja Instagramista.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2017

Kategoriat

Sisältö jatkuu mainoksen alla