Myönnän, että viime vuonna päiväkotipäivät tulivat päätökseen nopeasti, ja pyydetty kirjallinen palaute jäi antamatta. Kaikki se hyvä ja positiivinen - syvä kiitollisuus, jota tunnemme - jäi piiloon kiireen ja unohduksen jalkoihin. Vaikka toivoin ajatustemme välittyvän kukkasin ja iloisin toivotuksin, tajusin silti, miten tärkeäksi varhaiskasvattajat palautteen saamisen kokevat.

Kun tällä viikolla repusta löytyi taas tuo kukan muotoinen kortti, tarjoutui onneksi uusi tilaisuus. Oli jälleen se hetki, jolloin voi antaa jotain takaisin. Tuoda esiin kaikki ne kiireen tallomat kauniit ajatukset. Kertoa heille, kuinka paljon arvostamme. Ettemme pystyisi tähän ilman heitä. 

Tahdoin kiittää aidosti ja sydämellä,

Aamujemme helpottamisesta. Aina lämpimästä vastaanotosta ja kotisataman luomisesta. Pienten kyynelten pyyhkimisestä ja hetkistä, joista on aina saanut ponnistaa kohti työpäivää hyvillä mielin.

Iltapäivien keskusteluista. Myötäelämisestä ja kiireettömästi yhdessä iloitsemisesta.

Kuuntelemisesta ja huoliemme jakamisesta. Niistäkin, jotka ovat voineet tuntua pieniltä. Olemme aina tulleet kuulluiksi.

Ymmärtämisestä ja yhteyden luomisesta. Panostuksesta kasvatusyhteistyöhön ja siihen, että lapsillamme on päiväkodissa hyvä olla.

Miljoonista haleista. Hellästä hoivasta ja avoimesta sylistä. Siitä ilmeestä, jolla lapsemme heidät kohtaavat.

Kaverisuhteiden tukemisesta. Reiluudesta ja sinnikkyydestä selvittää väärinymmärrykset ja rohkaisusta auttaa lapsia selvittämään niitä myös itse.

Lukuisista metsäretkistä. Ilon ja ihmettelyn kautta opettamisesta sekä luovuuden tukemisesta.

Kannustamisesta ja positiivisesta ilmapiiristä. Siitä, että jokainen lapsi saa olla ja osallistua sellaisena kuin on. 

 

Ennen kaikkea halusin kertoa, miten kiitollisia olemme siitä, että he ovat kaikin puolin läsnä. Parempaa tukea en osaisi vanhempana arkeemme juuri nyt toivoakaan. 

Muistetaan siis muistaa päiviemme varhaiskasvattajia. Heitä, joiden kanssaan polkumme on helpompi ja mukavampi kulkea. Heitä, joiden työn jättämä jälki on meille niin merkittävä ja korvaamaton.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Blogia kirjoittaa Järvi-Suomen sydämestä kolmekymppinen neljän äiti, joka opettelee hetkeen heittäytymistä ja lempeää suhtautumista kotikaaokseen. Yllättyy yhä uudestaan, miten suklaarakeiden rouskuminen ja kastematojen kiemurtelu saa lapset nauramaan. Etsiskelee aina kuitenkin iltaisin niitä mystisesti katoavia sukkien pareja, joita on jo yhteensä tusina tuolla jossain.

Suurperheen ja työn yhdistämistä, arkisten asioiden ihmettelyä, vertaistukea ruuhkavuosiin. Tervetuloa seuraamaan!

Huomasithan, että Sattumia ja suklaarakeita löytyy myös Facebookista ja Instagramista.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2017

Kategoriat