Viisivuotias hyppelee pyörähdellen pitkin poikin olkkaria. "Kato, kato, äiti", hän huutaa. "Kato nyt!" Vasta kun hän oikeasti näkee minun kääntyvän katsomaan, hän lakkaa pyytämästä ja jatkaa menoaan. Vilkuillen silti välillä suuntaani, varmistaen, että yhä katson. Katse on selvästi tilanteessa merkityksellinen. Mutta miksi?

Katse luo yhteyden

Kyse ei ole pelkästään huomaamisesta vaan jonkin yhteisen asian äärelle kiinnittymisestä, sillan rakentamisesta aikuisen ja lapsen välille. Mahdollisuuden luomisesta sille, että yhdessä ollaan, jakamassa tämä hetki ja tämä tila. Ilman digittelyä, kotitöitä tai muita häiriötekijöitä.

Toisenlaisessa tilanteessa äiti istuu nenä kiinni tabletissa. Taapero haluaa tämän mukaansa leikkimään pyydellen ja katsekontaktia vimmatusti hakien. Hän suorastaan vaatii huomiota ja työntää lopulta häriötekijän, eli tabletin, pois heidän välistään. Kun äiti laskee tabletin syrjään ja nostaa katseensa, lapsen ilme kirkastuu, sillä hän uskoo, että nyt äiti oikeasti tulee. Nimenomaan katse on se signaali, jonka lapsi tarvitsee ymmärtääkseen, että aikuinen on valmis olemaan hänen kanssaan - ja kuuntelemaan. Siksi hankalatkin tilanteet, kuten haastavat arkiaamut, ratkeavat usein helpommin vasta sitten, kun yhteys on luotu. Kun aikuinen on osoittanut keskittyvänsä vain lapseen ja hänen ongelmansa ratkaisemiseen.

Katse kertoo välittämisestä

Katse kertoo silti muustakin - kiinnostuksesta ja siitä, että lapsi ja hänen asiansa on tärkeä. Siitä, että aikuinen välittää, ja muu tekeminen voi odottaa. Hän ei ainoastaan osoita näkevänsä vaan hyväksyvänsä lapsen hänen läheisyyteensä. Jos tabletti pysyisikin jostakin syystä äidin ja taaperon välissä, olisi se torjunta kutsuun leikkiä, mutta samalla myös siihen, että saa tulla lähelle ja koskettaa. Vaikka tiedän omasta takaa, että uutisvirta on joskus vain hetken hengähdys kymmenien kotihommien jonossa, pieni pysähtyminen ja huomion siirtäminen sitä pyytävään lapseen kannattaa. Jo katse kertoo hänelle, ettei hän ole yksin.

Katse tuo molemminpuolista turvaa ja saa muistamaan tärkeimmän

Joissakin tilanteissa katse on myös tärkeä osa turvallisuuden tunteen syntymistä. Näin voi olla etenkin iltaisin, kun on aika mennä nukkumaan. Meillä taapero odottaa useinkin unta hakiessaan silityksen lisäksi katseidemme kohtaamista, ja jos käännyn pois, hän hermostuu. Vasta kun aidosti syvennyn yhteiseen hetkeemme, katsomaan noita utuisen sinisiä silmiä, hän kykenee rauhoittumaan ja vaipumaan höyhensaarten maisemiin. Noihin hetkiin uppoutuminen haihduttaa helposti omatkin huolet ja päällimmäisenä niissä vallitsevat syvä hiljentyminen ja rauha. Katseen ja kosketuksen kautta kanavoitu, lämpimänä vellova onnen tunne.

Myös muulla kehollisella vuorovaikutuksella, kuten ilmeillä, eleillä ja kosketuksella, on tärkeä rooli vanhemmuudessa ja erilaisissa kasvatustilanteissa. Avaan niiden merkitystä tämän kirjoituksen jatko-osissa.

Kuva: Pixabay

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Blogia kirjoittaa Järvi-Suomen sydämestä kolmekymppinen neljän äiti, joka opettelee hetkeen heittäytymistä ja lempeää suhtautumista kotikaaokseen. Yllättyy yhä uudestaan, miten suklaarakeiden rouskuminen ja kastematojen kiemurtelu saa lapset nauramaan. Etsiskelee aina kuitenkin iltaisin niitä mystisesti katoavia sukkien pareja, joita on jo yhteensä tusina tuolla jossain.

Suurperheen ja työn yhdistämistä, arkisten asioiden ihmettelyä, vertaistukea ruuhkavuosiin. Tervetuloa seuraamaan!

Huomasithan, että Sattumia ja suklaarakeita löytyy myös Facebookista ja Instagramista.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2017

Kategoriat