Sille, joka kukonlaulun aikaan nousee. Haukottelee ja yön heräilyt huomaamattomaksi venyttelee.

Sängyn viereen kyykistyy ja pellavaista tukkaa silittää. Läpi unen kuiskuttaa ja nenänpäätä pusuttaa.

Hellästi masua päristelee ja vielä varpaitakin kutittelee.

Lämpönsä kertoo, että aika herätä on myös muiden. Kohti arkea, utuista aamua. Kohti uusia seikkailuja.

 

Sille, jolle pieni hymyllään vastaa. Ensin unissaan, sitten iloissaan. Mikä onni siinä vieressä istuukaan.

Joku, jota pois ei vaihtaisi, ei kuuna päivänä toista tilalle ottaisi. 

Ojentaa käsivarsia. Pumpulaisia, niitä iki-ihanan pehmoisia. Jotka ylöspäin osoittavat ja kutsuvat.

Äänettä huutavat.

 

Ota minut syliin ja pidä hetki turvassa. Piilossa pakkaselta ja koko maailmalta.

Jos toisenkin hetken vielä?

Sillä olethan ihana ja rakas, aamujeni sankari.

Aina oma isini.

 

Tänä sunnuntaina juhlitaan kaikkia isiä, lähellä ja kaukana. Kaikissa sukupolvissa. Heitä, jotka aina niin ehdoitta rakastavat. Hyvää isänpäivää!

 

Sattumia ja suklaarakeita on myös Facebookissa ja Instagramissa. Joko olet seuraaja?

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Blogia kirjoittaa Järvi-Suomen sydämestä kolmekymppinen neljän äiti, joka opettelee hetkeen heittäytymistä ja lempeää suhtautumista kotikaaokseen. Yllättyy yhä uudestaan, miten suklaarakeiden rouskuminen ja kastematojen kiemurtelu saa lapset nauramaan. Etsiskelee aina kuitenkin iltaisin niitä mystisesti katoavia sukkien pareja, joita on jo yhteensä tusina tuolla jossain.

Suurperheen ja työn yhdistämistä, arkisten asioiden ihmettelyä, vertaistukea ruuhkavuosiin. Tervetuloa seuraamaan!

Huomasithan, että Sattumia ja suklaarakeita löytyy myös Facebookista ja Instagramista.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2017

Kategoriat