Iltahulinat alkavat olla lopuillaan: hampit on pesty, iltasatu luettu ja pehmoiset kaverit taputeltu untenmaille. Isosisarukset kömpivät jo sänkyihinsä, kun taapero huomaa äidin sylin kutsuvan. Tämä hoipertelee pienillä askelillaan kohti. Avaa käsivartensa ja pääsee nostokyydillä viuhahtaen ylös kaulalle. Lämpöinen poski löytää toisen. Tyttö puristaa kovempaa. Miten onnekas olenkaan, kun saan kokea tuon niin aidon ja ehdottoman hellyyden.

Läheisyydentarve on hektisessä perhearjessa suuri, ja lämpimässä kosketuksessa tuntuukin olevan aivan ihmeellistä voimaa. Lapselle se, että otetaan syliin, silitellään ja pusutellaan viestii välittämisestä, rakkaudesta ja hyväksymisestä. Tässä hetkessä, juuri nyt, kun hän sitä tarvitsee. Vanhemman käsivarret ovat kuin turvallisuuden satama, josta vielä isompikin lapsi saattaa (ja saa!) hakea tankkausta omilta vesiltään. Halaamiselle ei saisi ajatella olevan yläikarajaa - vaikkei koululainen enää suoraan kehtaisikaan sanoa, voi hän joskus silti kaivata omalta osaltaan läheisyyttä. Kiukuttelu ja kokeesta stressaaminen voivatkin yllättäen helpottaa, kun päivän kuulumiset kysellään kainalosta käsin, eikä huoneen toiselta puolen huudellen. Hankalissa tilanteissa pienempien lasten kanssa silittelyllä poistetaan mielipahaa ja saadaan se äkäpussikin sieltä kaikkoamaan. Iltaisin helliminen taas rauhoittaa villin viikarin helpommin kuin sata sanallista kehotusta.

Vanhemman näkökulmasta lapsen hellyydenosoitus on melkoinen voimavara sekä väsymyksen ja murheiden luottoselättäjä. Työssäkäyvälle halihyökkäys päiväkodin pihalla on kuin onnellisuuslataus, joka auttaa jaksamaan ja unohtamaan päivän tylsemmätkin tapahtumat. Se, että lapsi haluaa syliin, kertoo myös molemminpuolisesta ikävästä. Että vanhempikin on rakastettu ja kaivattu, vaikka kaikki ei menisikään aina ihan putkeen. Vaikka äiti ei aamulla eteisraivarista huolimatta ollutkaan älynnyt, että se oli sukka mikä piti suoristaa, eikä paidanhelma.

Lämmin kosketus ei luo ainoastaan läheisyyttä, vaan myös yhteenkuuluvuuden tunnetta. Sitä, että toinen on toiselle läsnä. Että jokainen perheenjäsen tuntee olevansa muille tärkeä, ja jokaiselle löytyy myös oma paikkansa. Sydämissä ja siinä ihan lähellä, käsi kädessä tai poski poskea vasten. Eikä siihen tullakseen tarvitse pyytää lupaa, tai olla mitään muuta kuin oma ihana itsensä.

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogia kirjoittaa Järvi-Suomen sydämestä kolmekymppinen neljän äiti, joka opettelee hetkeen heittäytymistä ja lempeää suhtautumista kotikaaokseen. Yllättyy yhä uudestaan, miten suklaarakeiden rouskuminen ja kastematojen kiemurtelu saa lapset nauramaan. Etsiskelee aina kuitenkin iltaisin niitä mystisesti katoavia sukkien pareja, joita on jo yhteensä tusina tuolla jossain.

Suurperheen ja työn yhdistämistä, vuorovaikutustutkimuksen teemoja ja käsillä tekemisen intoa. Tervetuloa seuraamaan!

Teemat

Blogiarkisto

2017

Kategoriat

Instagram