Kirjoitukset avainsanalla eskariopettaja

Kyyneleitä, huokailuja, muistelua, vauvakuvien katselua ja valokuvien räpsimistä. Sitä on ollut tämä viikko täynnä, kun toisen poikamme eskarivuosi on tullut tiensä päähän. On ollut kevätjuhlaa, kukitusta, kahvittelua ja koulutielle siunaamista, jotka kaikki ovat tehneet kouluun lähtöä yhä vain konkreettisemmaksi - myös meille vanhemmille. Nyt onkin hyvä aika miettiä, mitä siellä eskarissa oikein opittiinkaan?

Päiväkotimme on kasvatusperiaatteiltaan hyvin lapsilähtöinen, ja sen painoalueita ovat liikunta ja luonto - suuri osa toimintaa liittyy juurikin näihin kahteen. Heti vuoden alussa meille painotettiin, ettei perinteisen muodon eskariopetusta tule olemaan juurikaan, vaan oppiminen tapahtuu pitkälti liikkuen ja viikottaisilla retkillä luontoa tutkaillen. Villiviikarin vanhempina tämä kuulosti toisaalta oikein hyvältä, mutta samalla uudenlainen lähestymistapa jännitti - esikoinen kävi vanhassa päiväkodissa tyystin erilaisen, ns. perinteisen mallin eskarin. Hyvin pian kuitenkin huomasimme, miten innoissaan poika itse oli eskarin monipuolisuudesta - ja etenkin kaikista luonnon löydöksistä.

Eskariopetuksessa harjoiteltiin arjen taitoja, kädentaitoja, vastuunottamista, tunteidenkäsittelyä ja ongelmanratkaisua, kielisuihkuteltiin, pelailtiin, opittiin kirjaimista, numeroista, saduista ja kulttuureista. Painotuksina olivat erityisesti

  • tutkiminen
  • elämyksellisyys
  • vuorovaikutus ja eläytyminen
  • osallistumisen tukeminen
  • heittäytyminen ja rohkeus

Se kuinka poika onkaan kasvanut monessa mielessä, oppinut uutta ja rohkaistunut, on meistä vanhemmista uskomatonta. Enpä olisi vuoden alussa uskonut, että sama tyyppi, joka yleensä ihmisjoukossa piiloutuu selän taakse, haluaakin keväällä jakaa keksimänsä lohikäärmetarinan koko ryhmän edessä!

Kiitollisena innostaville ja ihanille eskariopeille, näillä eväillä on koulua ja uusia oppimiskokemuksia kohti hyvä jatkaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Blogia kirjoittaa Järvi-Suomen sydämestä kolmekymppinen neljän äiti, joka opettelee hetkeen heittäytymistä ja lempeää suhtautumista kotikaaokseen. Yllättyy yhä uudestaan, miten suklaarakeiden rouskuminen ja kastematojen kiemurtelu saa lapset nauramaan. Etsiskelee aina kuitenkin iltaisin niitä mystisesti katoavia sukkien pareja, joita on jo yhteensä tusina tuolla jossain.

Suurperheen ja työn yhdistämistä, arkisten asioiden ihmettelyä, vertaistukea ruuhkavuosiin. Tervetuloa seuraamaan!

Huomasithan, että Sattumia ja suklaarakeita löytyy myös Facebookista ja Instagramista.

Teemat

Blogiarkisto

2017

Kategoriat