Kirjoitukset avainsanalla lapsen rohkaisu

Kyyneleitä, huokailuja, muistelua, vauvakuvien katselua ja valokuvien räpsimistä. Sitä on ollut tämä viikko täynnä, kun toisen poikamme eskarivuosi on tullut tiensä päähän. On ollut kevätjuhlaa, kukitusta, kahvittelua ja koulutielle siunaamista, jotka kaikki ovat tehneet kouluun lähtöä yhä vain konkreettisemmaksi - myös meille vanhemmille. Nyt onkin hyvä aika miettiä, mitä siellä eskarissa oikein opittiinkaan?

Päiväkotimme on kasvatusperiaatteiltaan hyvin lapsilähtöinen, ja sen painoalueita ovat liikunta ja luonto - suuri osa toimintaa liittyy juurikin näihin kahteen. Heti vuoden alussa meille painotettiin, ettei perinteisen muodon eskariopetusta tule olemaan juurikaan, vaan oppiminen tapahtuu pitkälti liikkuen ja viikottaisilla retkillä luontoa tutkaillen. Villiviikarin vanhempina tämä kuulosti toisaalta oikein hyvältä, mutta samalla uudenlainen lähestymistapa jännitti - esikoinen kävi vanhassa päiväkodissa tyystin erilaisen, ns. perinteisen mallin eskarin. Hyvin pian kuitenkin huomasimme, miten innoissaan poika itse oli eskarin monipuolisuudesta - ja etenkin kaikista luonnon löydöksistä.

Eskariopetuksessa harjoiteltiin arjen taitoja, kädentaitoja, vastuunottamista, tunteidenkäsittelyä ja ongelmanratkaisua, kielisuihkuteltiin, pelailtiin, opittiin kirjaimista, numeroista, saduista ja kulttuureista. Painotuksina olivat erityisesti

  • tutkiminen
  • elämyksellisyys
  • vuorovaikutus ja eläytyminen
  • osallistumisen tukeminen
  • heittäytyminen ja rohkeus

Se kuinka poika onkaan kasvanut monessa mielessä, oppinut uutta ja rohkaistunut, on meistä vanhemmista uskomatonta. Enpä olisi vuoden alussa uskonut, että sama tyyppi, joka yleensä ihmisjoukossa piiloutuu selän taakse, haluaakin keväällä jakaa keksimänsä lohikäärmetarinan koko ryhmän edessä!

Kiitollisena innostaville ja ihanille eskariopeille, näillä eväillä on koulua ja uusia oppimiskokemuksia kohti hyvä jatkaa.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Meillä asustelee pellavapäinen aamujörö, jolle aikaiset herätykset ovat aina olleet enemmän tai vähemmän tuskallisia. Kun valot laitetaan päälle, tyyppi kiskoo peittoa visusti korvien yläpuolelle. Ja kun vihdoin on sängystä päästy, alkaa ikijankutus ja karjunta en halua pukea ite, äiti pukee. Jos äiti ei suostu isi pukee. Ikää pojalla on karvaa vaille kuusi vuotta. 

Tarrataulut on meillä tuttu juttu, ja ne ovat tuoneet hyvää mieltä ja intoa asioiden opetteluun jo useamman lapsen kohdalla. Periaatteena on siis ollut se, että keskitytään yhteen asiaan, mihin toivotaan parannusta. Ja aina, kun homma menee toivotulla tavalla, saa laittaa tarran oman taulun ruudukkoon. Kun yksi rivi tulee täyteen, saa palkinnon. Joskus se on ollut reissu uimahalliin, tai yllätys seuraavalta kauppareissulta. Mielestäni pieni palkinto on riittävä ja rohkaisee jatkamaan opettelua seuraavankin rivin verran. Olen yleensä aloittanut pienestä määrästä ruutuja per rivi, jotta lapsen mielenkiinto opeteltavaan juttuun säilyy yllä. 

Kokeilussa on nyt sitten onnistuisiko pukemisenkin tsemppaus tällaisella pienellä kannustimella. Reiluuden nimissä myös nelivuotias sai taulun valitsemillaan koristeilla ja oman harjoittelun kohteen. Se, että ruudukot ovat löytäneet paikkansa jääkaapin ovesta on jo itsessään luonut iloisen ilmapiirin ja antanut positiivisen lähtökohdan pohtia, miten pukeminen voi olla kivaakin. Poika on myös tohkeissaan kerennyt suunnittelemaan, mitä tarroja valitsee ja missä järjestyksessä. Peukut pystyyn!

Onko teidän perheessä käytetty joskus rohkaisuna tarrataulua?

Kommentit (2)

Vierailija

Toimisikohan tällainen lelujen siivouksen kannustimena...? Se on meillä iänikuinen tappelun aihe. Mistä muuten löysit noin kivan näköiset ruudukot kuin tuossa kuvassa on?

Sattumia ja suklaarakeita
Liittynyt13.9.2016

Saattaisi toimia, kannattaa kokeilla! Meillä ainakin vessaharjoitteluissa hyvin tarrataulut motivoineet, ja nyt tuossa pukemisessa. Tein taulukot itse, kuviot leimasimilla ;)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogia kirjoittaa Järvi-Suomen sydämestä kolmekymppinen neljän äiti, joka opettelee hetkeen heittäytymistä ja lempeää suhtautumista kotikaaokseen. Yllättyy yhä uudestaan, miten suklaarakeiden rouskuminen ja kastematojen kiemurtelu saa lapset nauramaan. Etsiskelee aina kuitenkin iltaisin niitä mystisesti katoavia sukkien pareja, joita on jo yhteensä tusina tuolla jossain.

Suurperheen ja työn yhdistämistä, käsillä tekemisen intoa ja arkisen onnen kolahtelua. Tervetuloa seuraamaan!

Teemat

Blogiarkisto

2017

Kategoriat

Instagram