Kirjoitukset avainsanalla herkkä lapsi

Pieni tyttö istuu päiväkodissa eteisen lattialla. Häntä ympäröi ulkovaatekasojen lisäksi äänekäs hulina. Parin pojan villasukkamiekkailu, toisten juttelu ja huutelu halkovat ilmaa. Tyttöä ei juuri huomata. Onhan tämä reipas ja tunnollinen. Tekee aina niin kuin odotetaan, ja usein jo ennen kuin pyydetään.

Nytkin hän on valmiina pukeissa, vieläpä kuravaatteissa, ennen kuin kaikilla on edes housuja jalassa. Renksutkin hän on kaikessa hiljaisuudessa saanut ihan itse paikoilleen. Olitpas sinä taas reipas, niin kuin aina, yksi aikuisista kehuu. Tyttö vastaa kainosti hymyillen, leuan alta vilkuillen.

Tyttö ei jaksaisi olla aina reipas, onhan hän niin paljon muutakin. Kuin sadun pieni keijukainen - hento ja tunteikas, iloinen ja älykäs. Repussaan aimo annos taikapölyä, mukanaan miljoonat haaveet ja mielikuvituksen kimaltavat tarinat. Sydämensä säteet niin kirjavat ja tarttuvat. Avoinna ovat kaikki herkkyyden kanavat, niin hyvässä kuin pahassa. 

Vaikka useimmiten hän näkee vain ihanuuden ja auringon, joskus myös tummuuden ja lähestyvän myrskypilven. Pilven, joka painostaa ja kehottaa sulkeutumaan. Joka käskee olemaan hiljaa, näyttämättä suruaan. Uhmaa, ettei silmiä saisi sade kostuttaa. Kun aina pitäisi olla reipas, kuinka olla jotain muutakaan? 

Tuo pilvi ei hevillä väisty, sillä se on raskas ja tyttö niin pieni. Sen liikuttamiseen tarvitaan joku voimakkaampi. Aikuinen, joka on luotettava ja turvallinen. Sellainen, joka ei työnnä aina vain rohkaisulla eteenpäin. Vaan sellainen, joka antaa tilaa ja kuuntelee. Ymmärtää, mutta ei odota mitään. On kuitenkin siinä, ihan vieressä. Sallii tytön paljastaa siipiensä kaikki sävyt. Olla muuta kuin reipas. Olla ujo, herkkä ja hauras. Ihana oma itsensä.

Kaikille ihanille keijutytöille, ilman reippauden odotuksia.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogia kirjoittaa Järvi-Suomen sydämestä kolmekymppinen neljän äiti, joka opettelee hetkeen heittäytymistä ja lempeää suhtautumista kotikaaokseen. Yllättyy yhä uudestaan, miten suklaarakeiden rouskuminen ja kastematojen kiemurtelu saa lapset nauramaan. Etsiskelee aina kuitenkin iltaisin niitä mystisesti katoavia sukkien pareja, joita on jo yhteensä tusina tuolla jossain.

Suurperheen ja työn yhdistämistä, vuorovaikutustutkimuksen teemoja ja käsillä tekemisen intoa. Tervetuloa seuraamaan!

Teemat

Blogiarkisto

2017

Kategoriat

Instagram