Kirjoitukset avainsanalla kiireettömyys

Se ei ole tunne, joka syntyy 

... kuuratuista lattioista

... viikatuista vaatepinoista

... muruttomista pöytäpinnoista

... pölyttömistä hyllyistä

... siitä, että on muistanut kaiken

... tai ajatuksesta, että on suoriutunut hyvin.

Vaan se tulee täysistä masuista, toisen kädestä omassa, pienestä pörröpäästä kainalossa, sydämen lämmöstä ja hyvästä olosta. Vilpittömän kiireettömästä hetkestä yhdessä.

Jokaisessa arkipäivässä on ainakin se yksi paras hetki. Pysähdythän huomaamaan sen?

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kello on puoli viisi, kun rämäröykkiö autoineen kurvaa pihaan. Ensin seuraa pikainen, ja ehkä aavistuksen äkäinenkin, lasten ja tavaroiden purku. On reppua, työlaukkua, kauppakassia, kuravaatepussia, sekä irrallaan heiluneita unileluja ja ulkohousuja. Taapero jää pihalle huitelemaan, kun kädet eivät riitä. Muita vaivaa selvästi nälkäkiukku. Maanittelun ja houkuttelun jälkeen on koko kööri vihdoin sisällä ja nahinatkin saatu taukoamaan. Huhhuh, tuntuipa suoritukselta! 

Heti, kun kahvit on tippumassa ja ruoka tulilla, alkaa omakin rauhoittuminen. Pysähtyminen. Mitäs sitten? Tulee raukeus: on viikonloppu, eikä kiire enää mihinkään. Arki on taas hetkeksi pulkassa, ja vihdoin pääsee nauttimaan lasten seurasta ilman hoputusta ja tiukkoja aikatauluja. Ollaan vaan ja leikitään. Annetaan aikaa ihan jokaiselle. Halitellaan huolella, luetaan kirjoja, hoidetaan niitä nukkevauvoja yhdessä, herkutellaan hedelmillä ja poppareilla. Katsotaan Hauskat kotivideot yhtenä myttynä sohvan nurkassa. Käytäiskö vaikka retkelläkin? Kuitenkin huomenna vasta, jos sittenkään jaksetaan.

Parin päivän paussi. Kiireettömyys, rento yhdessäolo, läheisyys ja kevätaurinko. Se kaikki eheyttää. Ravitsee mieltä ja voimaannuttaa. Auttaa muistamaan, mikä on elämässä tärkeää. Mikä tekee onnelliseksi. Mikä saa hymyn kaikkien kasvoille.

Kurkkaan seinälle ja huomaan: kohtahan se on yksi kalenterinmukainen ruuhkavuosikin jälleen takana. Ja enää pari harppausta kesään!

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Joka toinen vuosi jouluaatonaatto on ollut meillä matkustuspäivä. Viisisataa kilometriä tien päällä tiedostaen, että muutaman päivän päästä pitää olla jo matkalla paluusuuntaan. Noina kertoina olemme puolittaneet aaton kahdessa pohjoisen mummolassa nauttien kahden joulupöydän antimista. Muina vuosina olemme taas reissanneet koko aattopäiväksi etelän mummolaan. Tänä vuonna kaikki on toisin, sillä päätimme viettää joulun kotona. Rauhassa ja kiireettä, isovanhempia muutoin muistaen.

Oikeastaan siitä asti kun pyhien järjestelyistä sovittiin, olen tuntenut aivan uudenlaista intoa ja stressittömyyden kihelmöivää odotusta. Pääsisimme rakentamaan omannäköistämme joulua, ilman lasteittain pakkaamista ja purkamista, väsyneen pikkuporukan matkakiukkua ja mahdollisuutta kunnolla pysähtyä. Voisimme touhuilla omalle perheelle sopivassa rytmissä, jouluperinteitä lastentahtisesti yhteensovitellen. Ihastella kauniiksi koristeltua kuusta myöhään yöhön, laittaa kotikeittiön pöytä koreaksi ihanista suolaisista ja makeista herkuista. Ostaa kaapit täyteen konvehteja ja glögiä, ja toivottaa niillä tervetulleeksi vieraat. Täyttää kotimme pullan ja kanelin tuoksusta, naurusta ja tunnelmasta. Kaikki tämä ensi kertaa.

Mikä parasta, saimme äsken peitellä pienet odottavaiset pellavapäät omiin sänkyihinsä. Pusutellen, silitellen, halaten. Kuiskutellen jokaiselle joulun tarinasta, odotuksesta, aamun Lumiukosta. Tässä meidän on nyt hyvä olla, ilman kilometrejä takanamme. Lapset ja aikuiset niin rauhaisina ja tyytyväisinä. Oman kotimme lämmössä. Hiljentyen, ja jouluntaikaa ihmetellen.

Toivotan tämän tekstin myötä oikein rauhallista joulua kaikille lukijoille, missä ikinä sitä teidän perheessä tänä vuonna vietetäänkään <3

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogia kirjoittaa Järvi-Suomen sydämestä kolmekymppinen neljän äiti, joka opettelee hetkeen heittäytymistä ja lempeää suhtautumista kotikaaokseen. Yllättyy yhä uudestaan, miten suklaarakeiden rouskuminen ja kastematojen kiemurtelu saa lapset nauramaan. Etsiskelee aina kuitenkin iltaisin niitä mystisesti katoavia sukkien pareja, joita on jo yhteensä tusina tuolla jossain.

Suurperheen ja työn yhdistämistä, käsillä tekemisen intoa ja arkisen onnen kolahtelua. Tervetuloa seuraamaan!

Teemat

Blogiarkisto

2017

Kategoriat

Instagram