Kirjoitukset avainsanalla mielikuvitus

Tylsyyden valitukset ja seinille hyppiminen alkoivat meillä samana päivänä, kun surkea sää pakotti lapset viipymään sisätiloissa tavallista pidempään. Eilen sitten kampesimme hikisen pukemisoperaation päätteeksi pihalle koko porukka, kurataminein varustettuna - sateesta viis. Pienemmät kirmasivat saman tien hiekkalällyn tekoon ja esikoinen vetäytyi vaivihkaa takavasemmalle omiin touhuihinsa. Huh, johan helpotti kinastelut, ajattelin. Sateenkin siinä tauotessa ilon äänet tekivät tosiaan taas paluutaan. 

Hetken päästä esikoinen saapui sanko ja risusilmukkakasa käsissään ylpeän polleana virnuillen: " Kattokaa pienet, mitä tein! Haluutteko kokeilla?" Kahdesti ei tarvinnut kysyä ja kohta olivatkin kaikki neljä innoissaan saippuakuplia puhaltelemassa. Tämän idean hauskuus on kuulemma siinä, että ensinnäkin risuista saa eri muotoisia silmukoita ja kuplien kokoa pystyy säätämään helposti solmun kohtaa siirtämällä. Aika kekseliästä, ja ennen kaikkea hauskaa!

Olen useinkin huomannut, että hienoimmat askartelukeksinnöt ja kivoimmat leikit syntyvät, kun on ollut tylsää. On oikeastaan siis hyödyllistä, jos ei hetkeen ole mitään tekemistä. Toki silti näin lomalla soisi auringonkin taas kohta pilkahtelevan.

Ps. Kannattaa kurkata myös ohje saippuakupla-aineen tekemiseen Hurlumhei-blogista!

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Eskari on pienestä pitäen ollut kova rakentelemaan, askartelemaan ja keksimään kaikenlaista. Hän on lisäksi utelias luonne ja kiinnostunut siitä, miten asiat toimivat. Kaikki omat väkerrykset täytyy tietenkin testata, ja pelkkä aikuisen vastaus johonkin ei suinkaan riitä. Hänen täytyy päästä näkemään ja kokemaan itse, kuinka hutera tyynyjunarakennelma ajaa, tai vanhoista laudoista "tehty" lentsikkahärveli lentää. Tai miten kantava se jättiläismäinen duplosilta nyt onkaan. Tai millaisiin paikkoihin lukuisat itse piirretyt kartat hänet johdattavat (ja tämä onkin yksi ikisuokkareista!). Myös ne hurjimmat jutut ja temput täytyy äidin kauhuksi aina kokeilla.

Yhtenä iltana hän sitten näperteli huoneessaan tovin, kunnes ilmestyi ylpeänä esittelemään paperista merirosvolaivaa pohtien "voisikohan tämän laittaa veteen kellumaan?" Mielensisäisestä kieltävästä ensireaktiosta ja myöhäisestä kellonajasta huolimatta vastasin kuitenkin: "Jaa-a, enpä tiedä. Mennään kokeilemaan". Ja niinhän se laiva sitten kellui kuin kelluikin vessan altaassa upeasti jonkin aikaa. Oma pessimistinen ajattelu tuntui kyllä hölmöltä. Ja tilanteessa oli ehdottomasti parasta pojan koko olemuksesta huokuva ilo ja innostus. Hän itse oli sen keksinyt!

Kekseliäisyys ja ennakkoluuloton uskaliaisuus ovat asioita, joista me aikuiset voisimme lapsiltamme oppia. En oikeastaan tiedä, miksi niin usein vaarattomille kokeiluille tekee mieli sanoa ei. Siksikö, kun voi tulla sotkua? Tai kun aikaa ei ole, vaan pitäisi mennä iltapalalle/pesulle/paikkaan X, mikä häviää siinä hetkessä, kun ehdotettu asia tehdään? Tai kun itse luulee tietävänsä vastauksen, eikä aina huomaa, miten tärkeää pienelle olisi päästä kokeilemaan itse? Kuinka tämä palaa halusta antaa luovuutensa ja mielikuvituksensa lentää. 

Päätin alkaa sanomaan useammin joo ja tarjota pikku nikkarille enemmän mahdollisuuksia toteuttaa itseään. Tukea häntä luovuudessa, ja antaa lisää kehuja ja huomiota sille, mitä hän on milloinkin aivan itse keksinyt. Siitä huolimatta, vaikka suurperheen rutiinit eivät menisikään aina niin tismalleen. Tai aikuisen mieltä vähän jännittäisi. 

Tuntuu, että vain taivas - ja säilytystila - voivat olla lapsen mielikuvituksen rajana. Välillä hyllyt kasautuvat niin täyteen nosturi-/juna-/talorakennelmia ja aarrekarttoja, että on pakko houkutella poika tekemään ajoittaista karsintaa ja purkamista. Sinne ne ovat aina kuitenkin uudestaan nousseet. Ja niin saavat tehdä jatkossakin.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogia kirjoittaa Järvi-Suomen sydämestä kolmekymppinen neljän äiti, joka opettelee hetkeen heittäytymistä ja lempeää suhtautumista kotikaaokseen. Yllättyy yhä uudestaan, miten suklaarakeiden rouskuminen ja kastematojen kiemurtelu saa lapset nauramaan. Etsiskelee aina kuitenkin iltaisin niitä mystisesti katoavia sukkien pareja, joita on jo yhteensä tusina tuolla jossain.

Suurperheen ja työn yhdistämistä, vuorovaikutustutkimuksen teemoja ja käsillä tekemisen intoa. Tervetuloa seuraamaan!

Teemat

Blogiarkisto

2017

Kategoriat

Instagram