Kirjoitukset avainsanalla turvallisuuden tunne

Taapero on touhuillut hyvän tovin itsekseen, kunnes yhtäkkiä havahtuu ja kirmaa kiinni äidin lahkeeseen. Hän ilmaisee läheisyydentarpeensa selvin sanoin: "Ykkyyn, ykkyyn", ja kurkotellen ylöspäin pumpulaisilla käsillään. Äiti vastaa nostamalla lapsen syliin, jolloin tämä rauhoittuu. Taapero kokee, että hänen hätänsä on huomioitu

Kosketus tuo turvaa ja läheisyyttä

Lapsi, joka kerta toisensa jälkeen tahtoo syliin ei siis hae ainoastaan läheisyyttä vaan myös turvaa. Vanhemman kosketus kertoo välittämisestä, mutta se on samalla keino osoittaa tilannekohtaisesti ymmärrystä lapsen tarpeeseen päästä lähelle - juuri silloin ja siinä paikassa. Se, että vanhempi toimii odotetulla tavalla ja sallii tämän lähestymisen, kertoo hyvin henkilökohtaisella tavalla sekä tarpeen että lapsen itsensä hyväksymisestä. Kosketus on yksi kehollisen vuorovaikutuksen merkittävimmistä muodoista, sillä se vaikuttaa voimakkaasti lapsen ja häntä hoitavan aikuisen välisen luottamuksen syntymiseen. 

Kosketus tukee sosiaalisia suhteita

Kosketus on avainasemassa myös siinä, miten lapsi oppii näkemään itsensä suhteessa toisiin ja ympäristöönsä: milloin kosketus on odotettua toimintaa ja miten siihen kuuluu reagoida. Myös sillä, miten paljon läheisyyden tuntemuksia  koemme lapsuudessa on vaikutusta myöhempiin ihmissuhteisiimme (kts. Dunbar ja Schultz, 2010). Siinä missä yleisesti ottaen vanhemman välitön ja lämmin kohtaaminen kasvattaa itseluottamusta ja edesauttaa lapsen henkistä hyvinvointia, viesteihin vastaamattomuus voi puolestaan johtaa opitun epäluottamuksen kierteeseen. Vaikka kiire on jokaisen meistä ruuhkavuosia elävän kirous, pieniinkin läheisyyden hetkiin ja halitteluihin pysähtyminen kannattaa - ne tuovat täyttymisen tunnetta niin aikuiselle kuin lapselle, mutta tukevat samalla lapsen sosiaalista ja emotionaalista kehitystä.

Kosketuksella kohti syvällisempää yhteyttä

Jokapäiväisessä arjessa kosketuksen merkitys on yhtä lailla kiistaton. Se ei ainoastaan auta lievittämään mielipahaa ja lisäämään yhteenkuuluvuuden tunnetta, mutta se voi konkreettisesti auttaa selviämään haastavista tilanteista. Lämmin kosketus olalle tai käsivarteen on tehokas keino esimerkiksi saada lapsi pysähtymään ja oikeasti kuulemaan häntä koskeva pyyntö laittaa lelut takaisin paikoilleen. Myös murjottavaan tai pahantuuliseen lapseen voi saada joskus yhteyden parhaiten kosketuksen kautta, vaikkapa silittämällä tai halaamalla ensin. 

Tarve lämpimään vuorovaikutukseen ja toisen ihmisen kosketukseen on jokaisella lapsella. Vaikkei isompi enää ehkä syliä pyydäkään, on hyvä muistaa, että sen tarjoaminen hänelle voi olla silti kovin merkityksellistä. 

Halaus on yksi jokaisen vanhemman loputtomasti uusiutuvista luonnonvaroista - se ei koskaan kulu eikä sitä tarvitse säästellä yhdeltä, jotta siitä riittäisi toiselle. Näihin sanoihin on hyvä päättää kolmiosainen juttusarjani kehollisen vuorovaikutuksen merkityksestä jokapäiväisessä arjessa. Aiheeseen palaan varmasti muissakin kirjoituksissa jatkossa. 

Kuva: Pixabay

Lähde: Dunbar, Robin & Schultz, Suzanne. 2010. Bondedness and sociality. Behaviour, 147:7, 775-803.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kurvaamme aamuhämärissä päiväkodin pihaan. Vanhin kirmaa salamana ovesta ulos ja vieressä olevan koulun suuntaan meidän muiden jäädessä setvimään, ketkä kolmesta pääsevät sylikyydillä sisälle tällä kertaa. Nappaan taaperon ja kassit kainaloon, ja kuulen, kuinka miehen neuvottelut selän takana eivät tuota tulosta. Niinpä hän nappaa sekä tytön että eskaripojan käsivarsilleen - toisen oikealle puolelle, ja toisen vasemmalle.

Sisällä toimimme tuttujen rutiinien mukaan. Ensin saatellaan halauksin eskari, sitten taapero ja viimeiseksi tulee tytön vuoro. Tätä jännittää yhä, vaikka päiväkotia on takana tauon jälkeen jo jokunen kuukausi. Tällä kertaa äidin syli on parempi, ja se kuljettaa tytön käsipesun kautta oman ryhmän ovelle. Vastassa on tutut kasvot, jotka kirkastuvat yhtä aikaa tytön kasvojen kanssa. Hoitotäti kysäisee tuutko syliin?. Pieni nyökyttelee kainosti ja käytännössä katsoen loikkaa käsivarsilta toisille heleän kikatuksen siivittämänä. Sitten hän painaa otsan tädin otsaa vasten ja rutistaa oikein kunnolla. Tädin silmät vähän kiiltelevät. Äidinkin sydän on yhtäkkisen onnellinen ja olo rauhallinen. Tytöllä on siinä niin hyvä ja turvallinen olla.

Heipat sanotaan iloisesti ja kaksikko lähtee ikkunaan jo odottelemaan viimeisiä vilkutuksia. On huojentavaa tietää, että lapsella on päiväkodissa kaikki hyvin. Hänellä on joku, kehen luottaa. Joku, jonka sydämeen myös hän on tehnyt oman paikan.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogia kirjoittaa Järvi-Suomen sydämestä kolmekymppinen neljän äiti, joka opettelee hetkeen heittäytymistä ja lempeää suhtautumista kotikaaokseen. Yllättyy yhä uudestaan, miten suklaarakeiden rouskuminen ja kastematojen kiemurtelu saa lapset nauramaan. Etsiskelee aina kuitenkin iltaisin niitä mystisesti katoavia sukkien pareja, joita on jo yhteensä tusina tuolla jossain.

Suurperheen ja työn yhdistämistä, arkisten asioiden ihmettelyä, vertaistukea ruuhkavuosiin. Tervetuloa seuraamaan!

Huomasithan, että Sattumia ja suklaarakeita löytyy myös Facebookista ja Instagramista.

Teemat

Blogiarkisto

2017

Kategoriat