Kirjoitukset avainsanalla lomalle lasten kanssa

Pääsimme nauttimaan hiihtolomalla pohjolan kauniin jättimäisistä hangista ja ihanan raikkaista keleistä, auringonpaisteesta sekä kiireettömyydestä. Päivät kuluivat mukavasti pulkkamäessä, luistelukentällä, lukuisilla nostalgiaa herättävillä potkukelkkaretkillä ja sitäkin useammilla makoisilla mehu- ja termarikahvihetkillä. Lapsetkin tuntuivat viihtyvän tavallista pidempiä aikoja ihan vain keskenään (ja ilman suurempia nahinoita) lumilinnaa rakennellen ja pihamaalla seikkaillen. Olimme selvästi lomamoodissa koko sakki, eivätkä edes satunnaiset kiukunpuuskat päässeet rikkomaan tätä idyllisen kimaltavaa zen-kuplaa.

Sen lisäksi 500 kilometrin automatkat suuntaansa menivät suorastaan ihmeellisen mallikkaasti. Kukaan ei hermostunut - ei taapero, siis siltä osin kun jaksoi olla hereillä, eikä tulisieluinen eskari. Kenellekään ei tullut huono olo. Tappeluilta vältyttiin ja vessaan kerettiin joka kerta ajallaan. Mitä ihmettä?, huomasin toistelevani vielä lauantai-iltana paluumatkan viimeisillä tien pätkillä. Olin odottanut kuplan puhkeamista ja vaikeuksien alkamista jossain mielen perukoilla jo monta päivää. 

Joskus pitkä matkustaminen purkautuu rellestämisenä kotiin päästessä, ja kun vyöräydyimme kynnyksen yli, ajattelin, että nyt jos koskaan. Vielä mitä! Kassit purettiin ja iltapala syötiin sulassa sovussa. Uni tuli melkein kutsumatta nelikosta jokaiselle.

Kunnes... Älysin aivan yhtäkkiä, kuinka tolkuttoman väsynyt olin myös itse. Ja se pyykin määrä! Siinä samassa mielikuvat korkeista kinoksista alkoivat peittyä työntäyteisen arjen ajatuksiin, ja rentouden kupla oli poissa. Nyt kun pari yötä on kuulosteltu lisäksi taaperon yhden naisen showta sisältäen puoliajallisen verran raivoa ja toisen mokoman itkua, on muukin meno taas piirun verran todentuntuisempaa. Juju onkin tällä kertaa siinä, kuinka palaudumme lomalta palaamisesta. Tervetuloa ihana arki - oli jo oikeasti ikävä!

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogia kirjoittaa Järvi-Suomen sydämestä kolmekymppinen neljän äiti, joka opettelee hetkeen heittäytymistä ja lempeää suhtautumista kotikaaokseen. Yllättyy yhä uudestaan, miten suklaarakeiden rouskuminen ja kastematojen kiemurtelu saa lapset nauramaan. Etsiskelee aina kuitenkin iltaisin niitä mystisesti katoavia sukkien pareja, joita on jo yhteensä tusina tuolla jossain.

Suurperheen ja työn yhdistämistä, käsillä tekemisen intoa ja arkisen onnen kolahtelua. Tervetuloa seuraamaan!

Teemat

Blogiarkisto

2017

Kategoriat

Instagram