Kirjoitukset avainsanalla taapero

Päiväkodin uudelleen aloitus toi meille muutakin kuin jännittäviä puheenaiheita iltapalapöytään, nimittäin taaperon yöhulinan.  Hyörimistä ja pyörimistä pitkin ja poikin lastensänkyä, unissaan huutoa, kiljumista, ja jopa kiukuttelua. Eli siis toisin sanoen yön täydeltä värikkäitä, toistuvia, toimintasarjoja. Juuri sellaisia, joita kasin aamut - tai ihmiskeho - eivät välttämättä kestä kovinkaan hyvin.

Kun on omakohtaista kokemusta pitkään jatkuneesta unettomuudesta, siihen ei mielellään palaa. Tietäen, miten se muuttaa maailman harmaaksi. Ihmisen suorastaan haamumaiseksi. Sellaiseksi, joka juuri ja juuri pysyy pystyssä, ja jota pahvisetkin seinät ahdistavat. Häntä, joka ei paljoa näy tai näe. Ei metsää eikä puita, koska on jo niin syvällä siellä. Varjoissa, omissa ajatuksissa, piilossa auringolta. Nähden ehkä jossakin reitin pelastukseen, pienen polun aukealle. Kykenemättä kuitenkaan siirtymään sille. Koska on vain jaksettava.

"Miten olisi yhden yön uniloma?"

Kun mies nyt viikon päätteeksi ehdotti: "Mitäpä tuumaisit yhden yön unilomasta, vaikka mökillä?" en tarttunut tarjoukseen silti välittömästi, vaan selittelin. "En kai nyt vielä moisia erityisjärjestelyjä tarvitse. Pysynhän pystyssä, näen eteeni ja olen muistanut lasten hakuajatkin. Vähän vain heikottaa, mutta mitäpä siitä." Muistikuva menneiden aikojen synkkyydestä, vuosia kestäneestä taistelusta yöheräilyä vastaan, sai minut kuitenkin suostumaan.

Kun sain levätä yhden yön, olin oikeasti kuin uudelleensyntynyt. Täynnä tarmoa. Kyeten taas ajattelemaan kirkkaasti, suunnittelemaan tätä päivää ja huomistakin. Työhön liittyvät mutkatkin tuntuivat suoristuvan kuin itsestään. Ja mikä tärkeintä - tunsin taas auringon kasvoillani. Kun vaikutus oli vähintäänkin ennalta arvattava, miksi kummassa onkin aina ensin niin vaikea myöntää, että tarvitsee lepoa? Ettei sisulla siirretäkään kaikkia vuoria, eikä kahvin voima riitä ikuisesti. Miksi pitäisi odottaa epätoivon tunnetta, jos ongelmaan voi vaikuttaa jo aikaisemmin?

Muistutuksena muille, mutta myös itselleni: 

  • Sinnikkyydestä höllääminen ei ole heikkoutta, eikä omasta hyvinvoinnista huolehtiminen itsekkyyttä. On koko perheen etu, että vanhemmat voivat hyvin. 
  • Hyväksy, että voimavaroilla on rajallisuutensa ja jokaisella meistä katkeamispiste. Älä koita vain "pärjätä" liian kauan - ongelman ratkaisemisesta tulee vain vaikeampaa.
  • Joskus voi joutua opettelemaan ottamaan vastaan apua ja olemaan armollinen itselleen. Näkemään tarjouksen nukkua välittämisenä, eikä loukkauksena. Kärsivällisyys kannattaa - tässäkin.
  • Lapset ansaitsevat vanhemman, joka on positiivinen, kiinnostunut ja ymmärtäväinen. Uupuneena tämän toteuttaminen on aika vaikeaa.
  • Jokainen vanhempi ansaitsee tuntea olevansa arjessaan onnellinen. Vaikka uni on vain yksi osa-alue, on sen merkitys valtava.

Muistaen vuosien takaisen unettomuuden, tiedän, etten tahdo enää kierteeseen, varjoihin. Haamuksi oman elämäni reunalle. Siksi pyrin järkisyin valitsemaan nukkumisen, jos mahdollisuus avautuu. Tunneperäinen syyllisyysmörkö saakoon luvan väistyä jo.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kello tulee yksitoista illalla, kun pinnasängystä alkaa kuulua kahinaa, hyörinää ja pari itkaisuakin. Sitten hiljenee. Jes, taapero jatkoi uniaan, joten niin jatkan minäkin, ajattelen yhä makuuasennossa. Pian kuitenkin itkeskely jo jatkuu, eikä auta kuin nousta silittelemään. Aina kun pääsen takaisin sänkyyn, tyttö havahtuu. Vaikka kuinka olen päättänyt parempien yöunien toivossa, että en ota viereen, teen niin kuitenkin - taas. Jospa näin saisimme edes vähän nukuttua tälle yötä. Kun kello lyö kolme, havahdun kikatukseen ja villiin pyörintään. Auts, sitten tulee jo läpsy päin pläsiä, ja taas nauretaan. Isosisko on yön hämärissä kömpinyt isoon sänkyyn ja alkaa myös heräillä pikkuhyrrän touhuihin. Miehen rento olemus ja unenlahjat ärsyttää. Ei auta kuin hoitaa homma pidemmän kautta, ja aloittaa unen houkuttelu alusta saakka. Huoh, onhan tässä vielä ruhtinaalliset kolme tuntia herätysmelodian kilkatukseen.

Sängyissä venyminen, kymmenet kehotukset, tulipalokiire, niskan ja käsivarren juiliminen sekä kolmen lapsen ja kahden aikuisen ärripurrit värittävät aamulähtöä. Neiti yökukkuja on luonnollisesti vallan lystikkäällä ja aurinkoisella tuulella. Taitaakin olla huumorinaisia tuo pienimmäinen, kunpa vain ottaisi yleisönsä ensi kerralla ilman vastaavaa univeroa.

Lopputulos lyhyesti: esikoinen ehti kuin ehtikin kouluun viime hetkellä, eskari eskariin ennen aamupalan loppumista ja äiti töihin melkeinpä ensimmäisten joukossa - varsinkin kun suurin osa työporukasta on nyt vuorostaan lomalla. Eli hyvinhän se meni, ja nyt parin kahvikupin jälkeen jo vähän naurattaakin.

Kuinkas muilla lomalaisilla arkeen paluu sujui?

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogia kirjoittaa Järvi-Suomen sydämestä kolmekymppinen neljän äiti, joka opettelee hetkeen heittäytymistä ja lempeää suhtautumista kotikaaokseen. Yllättyy yhä uudestaan, miten suklaarakeiden rouskuminen ja kastematojen kiemurtelu saa lapset nauramaan. Etsiskelee aina kuitenkin iltaisin niitä mystisesti katoavia sukkien pareja, joita on jo yhteensä tusina tuolla jossain.

Suurperheen ja työn yhdistämistä, käsillä tekemisen intoa ja arkisen onnen kolahtelua. Tervetuloa seuraamaan!

Teemat

Blogiarkisto

2017

Kategoriat

Instagram