Kaupallinen yhteistyö
Kuva: Sateenkaarifaija

Kirja saatu kustantajalta arviointia varten

 

Into-kustantamon vastikään ilmestynyt Sankaritarinoita pojille (ja kaikille muille) oon koottu miesten moninaisuutta silmällä pitäen. Kirja sisältää 45 muutaman sivun mittaista kuvitettua henkilökuvaa suomalaisten tuntemista esikuvista ja yllättää monipuolisuudella, jooka ei tunnu päälleliimatulta.

Toimittajat Emmi Jäkkö ja Aleksis Salusjärvi ovat molemmat toimineet laajalti kirjallisuuden alalla, ja he ovat keränneet tätä kokonaisuutta varten ryhmän erilaisia kirjoittajia ja kuvittajia yksien kansien väliin. Sekä Jäkkö että Salusjärvi ovat aiemmin puhuneet paljon nuorten lukukiinnostuksen lisäämisestä, ja se näkyy haluna valita kirjaan jokaiselle jotain.

Kun kysyin, mikä oli kiinnostavin osuus, voittaja oli selvä: F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen.

Tutustuin kirjaan ensin 7-vuotiaan poikani kanssa, ja pyysin häntä valikoimaan kuvien perusteella kiinnostavia hahmoja. Lueskelimme niitä läpi, ja osa kirjan sankareista kiinnosti, osa ei. Lasta on kiinnostanut käyttää omaa, vauhdilla kasvavaa lukutaitoaan, joten hän tutkaili itse kirjan sisältöä illansuussa. Kun kysyin, mikä oli kiinnostavin osuus, voittaja oli selvä: F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen. Samastumispintaa löytyi siis tietoturvan sankarista.

Lukiessa koin, että jokaisessa sankarissa pyrittiin näyttämään jokin särö, joka usein tekee henkilöstä inhimillisen pelkän kiiltokuvamaisuuden sijaan.

Kun myöhemmin tutkailin kirjaa aikuisen näkökulmasta, havaitsin näiden sankaritarinoiden valttikortiksi moninaisuuden ja helppolukuisuuden. Tekstit ovat vaihtelevista aiheista, mutta ne on kirjoitettu selkeällä kielellä. Henkilöistä kerrotaan pikakelauksena esimerkiksi jotain lapsuudesta, kasvamisesta, vaikeuksista ja niiden voittamisesta. Osa tarinaa on jokin konflikti, joka saattaa olla niin päätyminen myrkylliseen parisuhteeseen (Antti Tuisku), erilaisuuden kokemus (Artemis Kelosaari, Matti Aikio), tai pakolaistausta (Hussein Al-Taee, Martti Ahtisaari). Lukiessa koin, että jokaisessa sankarissa pyrittiin näyttämään jokin särö, joka usein tekee henkilöstä inhimillisen pelkän kiiltokuvamaisuuden sijaan.

Sankarillista ei niinkään ollut suurten asioiden saavuttaminen ja voittaminen, kuin oman itsensä löytäminen ja hyväksyminen.

Tunteiden kertominen inhimillistää sankarin.

Vaikka osa Sankaritarinoita pojille (ja kaikille muille) -kirjan henkilöistä on superjulkkiksia tai maailmanmestareita, kaikki on jollain tapaa tuotu lähelle tavallista ihmistä. Esimerkiksi Jasper Pääkkösen suuresta hetkestä lukiessa sydämeni sulatti pieni lause: “Koekuvauksessa Jasperia jännitti”. Tunteiden kertominen inhimillistää sankarin. (Arvostin myös sen kertomista, että Pääkkönen suojelee kaloja.) Itseäni liikutti lopulta kaikista eniten Heikki Hursti, jonka tarina alkoi lapsena koetusta perheväkivallasta ja päätyi tuhansien ihmisten auttamiseen.

Mukana on meidän kolmikymppisten jo peruskoulun äikäntunnilla “virallisesti tunnustamia” Suomen sankar’miehiä, Kuten Kivi ja Lönnrot. Toisaalta uudemmat esikuvat ovat saaneet paljon tilaa, ja mielestäni kirja on samalla läpileikkaus siitä, mikä suomalainen miesoletettu sankari on juuri nyt, 2020-luvun kynnyksellä. Sankarilla voi olla monesta eri maasta kotoisin olevat vanhemmat, sankareilla on keskenään erilaisia ihonvärejä, ammatteja ja vaatetyylejä, sankarit voivat olla aivan köyhistä tai rikkaista perheistä. Uskon, että tätä kirjaa koottaessa on keskitytty nimenomaan löytämään samastumiskohteita mahdollisimman monelle lukijalle.

Erityisenä yksityiskohtana huomasin sen, että kaksi sankaria kirjassa kulkee pyörätuolilla (Kalle Könkkölä, Leo-Pekka Tähti). Mietin, että jos vaikkapa yläkoululainen poika lueskelee kirjoja etsien kaltaistaan, kuinka usein niissä törmää sankareihin joihin voi samastua juuri sen pyörätuolin kautta?

Näkökulma on muutettu tavoiteltavan ihannesankarihahmon esittämisestä siihen, minkälaisia todelliset, keskellämme elävät sankarit ovat.

Ajattelen, että Sankaritarinoita pojille (ja kaikille muille) on teoksena ennen kaikkea sen hakemista, mitä kaikkea moninainen sankaruus voi olla nykypäivän Suomessa. Näkökulma on muutettu tavoiteltavan ihannesankarihahmon esittämisestä siihen, minkälaisia todelliset, keskellämme elävät sankarit ovat. Siinä kirja onnistuu loistavasti, ja pidin henkilökokoelmaa äärimmäisen tarkasti ja tiedostaen valittuna. Tosin meillä kävi niin, että lasta ei pahemmin kiinnostanut palata kahlaamaan tarinoita syvemmin läpi, vaan ne jäivät isin (jolla on ne moninaisuuslasit muutenkin liimattu päähän kiinni) ihasteltaviksi.

Veikkaisin, että parhaiten kirja sopisi hieman vanhemmalle, ehkä varhaisteini-iän identiteettityötä tekevälle nuorelle, joka osaisi kiinnostua sen yksittäisistä henkilöistä. Sellainen lukija osaisi jo kaivaa netistä lisää tietoa heistä. Esimerkiksi yläkoulussa kirja voisi hyvin toimia joko yhteisen opetuksen inspiraationa tai itsekseen luettavana pakettina.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kahden lapsen isä (ja ex-äiti) kirjoittaa sateenkaariperheen arjesta, sukupuolirooleista ja kahden kodin välisestä yhteistyöstä. 

Vanhemman transprosessi ei ehkä ole lapsille mikään "juttu", mutta päiväkodin, neuvolan, koulun ja satunnaistuttujen kanssa siitä tulee keskusteltua yhä uudelleen. Blogissa vastataan siihen, mitä sateenkaariperheiden kohtaamiseen kaivataan, ja toisaalta siihen, miksei siihen nyt sen kummempia tarvita kuin ihan perusnormaalia ihmisten kohtaamista. 

Lisäksi mielen ja kielen päällä pyörivät juuri nyt tunnekasvatus, luonto, lukeminen ja pelaaminen lasten kanssa, itsemyötätunto ja kehopositiivisuus. Perheeseen kuuluu 5- ja 7-vuotiaiden lasten lisäksi myös 1-vuotias kani.

Yhteydenotot ja yhteistyöideat sujuvat sähköpostitse osoitteessa sateenkaarifaija@gmail.com tai Facebookin ja Instagramin yksityisviestillä. 

 

Kuvat profiilissa ja bannerissa: Timo Suutarinen

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat