Kuva: Sateenkaarifaija

Kuten muidenkin Vauvan bloggaajien, minunkin on aika pistää kamppeet kasaan organisaatiomuutosten tieltä. Maaliskuun lopussa blogit katoavat näiltä sivuilta, ja siirtyvät kuka mihinkin. 

Kirjoitan vielä erillisen jäähyväispostauksen, mutta tässä on vielä hetki aikaa reflektoida. Puolitoista vuotta sateenkaariperheellisenä, transsukupuolisena perhebloggaajana opetti nimittäin paitsi itsestä, myös yhteiskunnasta ja muista ihmisistä.

Ei varmaan liene yllätys, että olen kelaillut todella paljon ihmisten asenteita. Suhtautumista toisiin, erilaisuuksien aiheuttamia tunteita, kommunikointia ja myös kommunikoinnin katkoksia.

Tässä pari juttua jotka haluan nostaa esiin.

1.  Ihmiset ovat hyviä, eivätkä lähtökohtaisesti tahdo syrjiä toisia

Jos aina on tehty näin, miten voisi tietää että pitäisi tehdä toisin?

Tämä on aika turhauttavaa sanoa ääneen, mutta tarpeellista. Huomasin miten paljon vähemmistöjen suhteen on sellaisia tilanteita joissa ennakkoluulot saavat satuttamaan, tai sitten ihminen satuttaa tajuamatta sitä itse. 

Väitän että suurimmassa osassa tilanteita kyse ei ole siitä että kukaan haluaisi tahallaan kiusata, vaan ei tiedetä että joku toinen tapa olisi ollut parempi. Jos aina on tehty näin, miten voisi tietää että pitäisi tehdä toisin?

En tarkoita etteikö syrjintää tapahtuisi: todellakin tapahtuu ja puhumalla siitä sitä voidaan myös käsitellä ja torpata. Mutta olisi tärkeää nähdä, että välillä se johtuu vanhentuneista tavoista joita ei ole tajuttu päivittää.

Ei siitä, että joku ihminen haluaisi menestyä syrjijän urallaan.

2. Kukaan ei ole vapaa ennakkoluuloista (esim. minä)

Hän oli todella vilpittömän kiinnostunut ja samalla aristi itse vähän, uskaltaako minulle puhua.

Esimerkiksi itse olen oppinut näkemään yhä enemmän, miten arvioin toisia ihmisiä ulkonäön ja omien oletuksieni perusteella. Olen herkistynyt sille, ja se on kamalaa. 

Esimerkkinä tilanne jossa olin juomassa kahvia pubissa (piti erikseen sanoa että ihan kahvia join, heheh). Minua lähestyi arviolta kuusikymppinen mieshenkilö, joka tunnisti minut ja alkoi kysellä transprosessistani.

Olin erittäin varautunut. Hän vaikutti ikäluokkansa ja ulkonäkönsä perusteella siltä, ettei meillä olisi yhteistä kieltä.

Toisin kuitenkin kävi.

Hän oli todella vilpittömän kiinnostunut ja samalla aristi itse vähän, uskaltaako minulle puhua. Tunnustelimme varovaisesti toistemme asenteita ja lopulta saimme aikaan keskustelun, jonka päätteeksi olimme aivan samalla aaltopituudella.

Tällaisia kohtaamisia joissa ylittää omat ennakkoluulot, niitä on tullut vastaan monia.

3. On ärsyttävää jos kommunikaatio tyssää termeihin

Mutta tulee tilanteita, joissa joku jättää puhumatta kokonaan kun ei ole varma onko joku sana väärä.

Monesti kuulee sitä, että joku haluaa erikseen ottaa sukupuolivähemmistöt huomioon tai nostaa asiaa esille, mutta ei tiedä oikeita sanoja. On harmillista jos se johtaa siihen, ettei uskallakaan sanoa mitään!

Ymmärrän että omaan minuuteen liittyvät sanat ovat herkkää aluetta. Jos joku käyttää vääriä sanoja, hermostuu tosi helposti. Mutta tulee tilanteita, joissa joku jättää puhumatta kokonaan.

Aivan varmuuden vuoksi, kun ei ole varma onko joku sana väärä.

En tiedä mitä tälle pitäisi tehdä, mutta varmasti tärkeintä on kohtaaminen, vasta sitten sanat. Paitsi jos on joku sellainen ammattilainen, jonka asiakkaana olisi erityisen tärkeää tulla kohdatuksi oikeilla termeillä.

Onneksi nykyään on paljon täydennyskoulutuksia eri alojen ammattilaisille, niin asiakkaan kohtaaminen ei jää ainakaan sanojen takia toteutumatta.

4. Normaali ihminen haluaa oppia lisää toisista

Huomasin että oli tärkeää nostaa asioita esille nimenomaan tavallisen perheellisen ihmisen näkökulmasta.

Okei, tässä oli kompa koska sana “normaali” on vähän kyseenalainen käsite: mitähän se nyt edes tarkoittaa? Blogin yleisötyötä tehdessä minulle avautui, että ihmiset haluavat vilpittömästi tietää lisää toisista ihmisistä. Minun kohdallani siitä, miten transsukupuolisuus vaikuttaa ihmissuhteissa tai töissä, miten sateenkaariperheellisyys vaikuttaa päiväkodissa ja koulussa, miten tällainen suhde sukupuolirooleihin vaikuttaa oman pään sisällä.

Sen sijaan että olisin ollut jotenkin naurunalaisena oman erilaisuuslokeroni takia, olin antamassa omanlaistani kokemustietoa. Huomasin että oli tärkeää nostaa asioita esille nimenomaan tavallisen perheellisen ihmisen näkökulmasta. 

Silloin näkyy mitä väliä asioilla oikeasti on elämässä. 

Myöhemmin tajusinkin, miten paljon mediassa oli ollut kaikenlaista poliittista tekstiä ja virallisia juttuja lääketieteestä, translaista ja muusta mihin on vaikea saada kosketusta. Ei sellaisia lukemalla mitään sateenkaariperheitä opi kohtaamaan neuvolan työntekijänä. Niistä puuttuu ihmisten arjen konkretia. 

Todellisten ihmisten tarinoista oppi parhaiten kohtaamista.

Ehkä tämän viimeisen havainnon perusteella toivoisinkin lisää ihmisten henkilökohtaisia tarinoita. Toivon että näen vielä monta blogia joissa puhutaan näitä samoja juttuja. 

Ja eri näkökulmista. Olen huomannut miten sateenkaari-ihmisten kuvaaminen eri yhteyksissä on moninaistunut.

Uskon että se riippuu suurelta osin myös esimerkiksi toimittajista, jotka valitsevat haastateltavaksi erilaisia ihmisiä. Tuntuu hyvältä että heitä on esillä nuoria ja vanhoja, kaupunkilaisia ja maalaisia, amiksen tai yliopiston käyneitä.

Se on rikkaus.

Kun monia keskenään erilaisia ihmisiä nostetaan esiin, on helpompi nähdä etteivät kaikki tämän vähemmistön edustajat ole samanlaisia vaan moninaisia kuten kaikki muutkin.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kahden lapsen isä (ja ex-äiti) kirjoittaa sateenkaariperheen arjesta, sukupuolirooleista ja kahden kodin välisestä yhteistyöstä. 

Vanhemman transprosessi ei ehkä ole lapsille mikään "juttu", mutta päiväkodin, neuvolan, koulun ja satunnaistuttujen kanssa siitä tulee keskusteltua yhä uudelleen. Blogissa vastataan siihen, mitä sateenkaariperheiden kohtaamiseen kaivataan, ja toisaalta siihen, miksei siihen nyt sen kummempia tarvita kuin ihan perusnormaalia ihmisten kohtaamista. 

Lisäksi mielen ja kielen päällä pyörivät juuri nyt tunnekasvatus, luonto, lukeminen ja pelaaminen lasten kanssa, itsemyötätunto ja kehopositiivisuus. Perheeseen kuuluu 5- ja 7-vuotiaiden lasten lisäksi myös 1-vuotias kani.

Yhteydenotot ja yhteistyöideat sujuvat sähköpostitse osoitteessa sateenkaarifaija@gmail.com tai Facebookin ja Instagramin yksityisviestillä. 

 

Kuvat profiilissa ja bannerissa: Paavo Ylämäki

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat