Kuva: Sateenkaarifaija

Tänä vuonna lapset ovat minun luonani jouluna. Meillä on selkeä diili toisen isän kanssa: vuorotellen kummassakin kodissa. Samanlaista sopimusta pyrimme noudattamaan muidenkin isojen pyhien kuten uuden vuoden ja juhannuksen suhteen. Hyvin on onnistunut tähän saakka.

Se mikä eroperheenä vie voimia, on joululomien organisointi. Moni ei ehkä tule ajatelleeksi miten paljon joulustressiä saa aikaan ihan vaan aikataulujen sopimisesta. Ellei itsellä satu olemaan kokemusta tällaisesta palapelistä. 

Eroperheessä on nimittäin muitakin liikkuvia osia kuin vanhemmat ja lapset.

Tuntuu että lankoja on käsissä aivan valtavasti ja että lapsille pitäisi järjestää lomalle minuuttiaikataulu. Tämä tunne ei varsinaisesti ole sitä rentoa joulun odotusta jota kaipaisi, mutta parempi järjestää kunnolla etukäteen kuin mennä tuuliajolla.

Eroperheessä on nimittäin muitakin liikkuvia osia kuin vanhemmat ja lapset. Lomalla kuuluu nähdä isovanhempia, sukulaisia, kummeja ja ystäviä. Ja vaikka yhteishuoltajuus olisi kuinka hyvä, kaikkiin paikkoihin ei mennä koko porukalla. Vanhempien täytyy pitää lasten ajanvarauskirja timmissä kunnossa.

On totta että lomalla haluaisi nähdä monia ihmisiä. Kaikkia ei vain ehdi.

Ensin jaetaan aika sen mukaan, kumpi on milloinkin lasten kanssa, eli kumman luona lapset ovat. Sen jälkeen selvitetään satutaanko vaihtopäivinä olemaan samassa vai eri kaupungeissa. Kun vaihdon aikana onkin etäisyyttä 4 tunnin ajomatkan verran, sovitaan kumpi tekee ylimääräisen lomareissun jotta lapset saadaan toiselle vanhemmalle. Tämän maantieteellisen haasteen ratkaisu on jo puoli voittoa.

Sen jälkeen seuraa vaikein osuus: ihmisten priorisointi. Toisen vanhemman puolelta listalla on mummola, sukulaiset, kaksi kummiperhettä ja tärkeä ystävä. Toisen vanhemman puolelta kaksi mummolaa, kolme sukulaispaikkaa ja kaksi ystävävierailua. Aikaa näiden kaikkien hoitamiseen on neljä päivää. On totta että lomalla haluaisi nähdä monia ihmisiä. Kaikkia ei vain ehdi. Ei millään. 

On tuskallista tehdä listaa siitä, ketä on viime kerralla nähnyt ja kenen luo nyt mennään. Pitäisikö lähettää kaikille viesti: “Olemme HopLopissa lauantaina klo 10-14, tulkaa sinne jos haluatte nähdä”? 

Miten pystyisi kertomaan sen että välittää aidosti kaikista, mutta ei vain kertakaikkiaan jaksa. Ei jaksa juosta minuuttiaikataululla ja palaa loppuun loman takia.

Alitajuisesti alkaa pelätä että ihmiset loukkaantuvat kun heille sanoo ettei nyt ehditä nähdä. Että joutuu ottamaan vastaan heidän pettymystään, ehkä jopa syyllistämistä. Tämä pelko lisää ennestään stressin määrää. Miten pystyisi kertomaan sen että välittää aidosti kaikista, mutta ei vain kertakaikkiaan jaksa. Ei jaksa juosta minuuttiaikataululla ja palaa loppuun loman takia. Eikä halua ajaa lapsia piippuun roudaamalla heitä paikasta toiseen. 

Luulen että suurin osa vanhemmista toivoo joululomaa jonka aikana ehtii oikeasti kohdata lapsensa ja viettää heidän kanssaan aikaa. Kyläilyt ovat kivoja, mutta kuinka niistä on voinut tulla velvollisuus johon menevät kaikki paukut niin lapsilta kuin aikuisiltakin. Eihän siinä ole mitään järkeä. Ei se ole joulun tarkoitus, eikä varsinkaan loman tavoite. 

Toivon että tulevan loman aikana vallitsisi jonkinlainen armollisuus siitä, että lapsiperheellisten (tai muidenkaan) ei tarvitse venyä yli oman kestokykynsä.

Toivon että organisointi ei vie kaikkia resurssejani tänä jouluna. Koko työ on vielä edessä joten stressikertoimet alkavat nousta uhkaavasti. Toivon että tulevan loman aikana vallitsisi jonkinlainen armollisuus siitä, että lapsiperheellisten (tai muidenkaan) ei tarvitse venyä yli oman kestokykynsä.

Välittäminen ei ole siitä kiinni, eikä kukaan todellisuudessa halua kylään vieraita jotka ovat ajaneet jo itsensä piippuun kymmenessä eri kahvipöydässä. 

Rauhallista ja armollista joulua myös itseä kohtaan! <3

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kahden lapsen isä (ja ex-äiti) kirjoittaa sateenkaariperheen arjesta, sukupuolirooleista ja kahden kodin välisestä yhteistyöstä. 

Vanhemman transprosessi ei ehkä ole lapsille mikään "juttu", mutta päiväkodin, neuvolan, koulun ja satunnaistuttujen kanssa siitä tulee keskusteltua yhä uudelleen. Blogissa vastataan siihen, mitä sateenkaariperheiden kohtaamiseen kaivataan, ja toisaalta siihen, miksei siihen nyt sen kummempia tarvita kuin ihan perusnormaalia ihmisten kohtaamista. 

Lisäksi mielen ja kielen päällä pyörivät juuri nyt tunnekasvatus, luonto, lukeminen ja pelaaminen lasten kanssa, itsemyötätunto ja kehopositiivisuus. Perheeseen kuuluu 5- ja 7-vuotiaiden lasten lisäksi myös 1-vuotias kani.

Yhteydenotot ja yhteistyöideat sujuvat sähköpostitse osoitteessa sateenkaarifaija@gmail.com tai Facebookin ja Instagramin yksityisviestillä. 

 

Kuvat profiilissa ja bannerissa: Paavo Ylämäki

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat