Kuva: freestocks.org/Unsplash

Olimme sopineet joululahjatoiveiden kirjoittamisesta ylös tänä viikonloppuna. Ajatuksena on ollut, että kun suunnitellaan toivomukset ajoissa, voi jakaa niitä myös eri isovanhemmille ja arvioida mitä todella tarvitaan. Tänä vuonna maailman tila ja sitä vasten jatkuva uusien tavaroiden ostaminen mietityttää.

Kasvatanko lapseni sellaiseen kulutuskulttuuriin, josta pitäisi jo osata kääntää kelkka pois?

Ei tarvitse olla kovin ajan hermolla huomatakseen, että nykyistä tapaamme kuluttaa on pakko muuttaa ja rajusti.

Kun mietin omaa lapsuuttani, muistan saaneeni melkein joka joulu toivomiani leluja, pelejä ja muuta. Usein mukana oli jotain luettavaa, villasukat tai lapaset, ja älytön määrä karkkia, suklaata tai muuta herkkua. Sitten syntymäpäivänä sai lisää leluja, ja edelliset jäivät jossain vaiheessa lojumaan laatikoihin. Ne kasaantuivat ja jossain vaiheessa elämään tuli vanhojen tavaroiden vieminen kirpputorille tai lahjoittaminen pois.

Voiko vielä 2020-luvun lähestyessä ostaa kasan uusia tavaroita lapselle joka joulu hyvällä omatunnolla?

Ei tarvitse olla kovin ajan hermolla huomatakseen, että nykyistä tapaamme kuluttaa on pakko muuttaa ja rajusti. Kuinka lahjojen antamisen tradition saisi keskustelemaan sen kanssa, että haluaa kasvattaa lapsensa huolehtimaan maapallosta huomattavasti itseä paremmin?

Syötävissä lahjoissa on mahdollista myös valita varta vasten se eettisempi vaihtoehto: esimerkiksi Reilun kaupan, luomun tai lähituotteen merkeissä.

Mitä lahjoista oikeastaan tarvitaan? Osa on sellaisia, että niille on todellista käyttöä ilman jouluakin. Villasukat, lämpökerrastot ja tupsupipot tulisi hankittua muutenkin. Ja jos lähipiirissä on neulovia ihmisiä, itse tehty on aina henkilökohtainen ja lämpimän tuntuinen lahja. Lahjakortit lienevät erityisen toimivia sen ikäisille lapsille, joille ei enää kannata vanhemman valita vaatteita. Huomaan jo 7-vuotiaamme kanssa, että oma maku alkaa näkyä, eikä minun todellakaan kannata ostaa mitään värikkäitä vaatteita jos lapsi ei ole itse valitsemassa.

Lahjaksi saadut saippuat, herkut ja muut kulutustavarat voivat tuntua erityiseltä kun jouluna saa vaikkapa erityistä teelaatua (olisiko lapsille kaakaota?) tai makeisia joita ei näy pöydässä muulloin. Syötävissä lahjoissa on mahdollista myös valita varta vasten se eettisempi vaihtoehto: esimerkiksi Reilun kaupan, luomun tai lähituotteen merkeissä.

Tärkeintä voi olla sopia itsensä kanssa, että lahjan myötä lupaa keskittyä retkellä lapselle läsnä olemiseen, ei mihinkään muuhun.

Toimisivatko DIY-lahjakortit tai pääsyliput lapsen lahjana? Jos pieni on jo siinä iässä, että olisi kiinnostavaa käydä leffassa tai katsastamassa paikallinen lastennäytelmä, voisi antaa lahjakorttina pääsyliput ja vaikka lupauksen karkkipussista tai jätskistä paikan päällä. Lasten kanssa voi olla yllättävän virkistävää retkeillä myös johonkin museoon.

Eikä näiden tarvitse välttämättä olla sellaisia, joihin menee kamalasti rahaa. Tärkeintä voi olla sopia itsensä kanssa, että lahjan myötä lupaa keskittyä retkellä lapselle läsnä olemiseen, ei mihinkään muuhun.

Voi olla arvokasta saada jotain vain siksi, että se on hieno ja sitä on toivonut pitkään. Ja ei, tämän “hienouden” ei tarvitse johtua hintalapusta.

Koen itse yhdeksi tärkeäksi tunteeksi myös sen, että jouluna sai toivoa jotain mitä ei muuten saisi. Kaikenlaiset vaatteet ja hyötytavara ovat toki mukavia lahjat, mutta suurimmilta tuntuivat sellaiset lelut, joita ei olisi kehdannut millään normaalilla kauppareissulla pyytää. Sellaiset, joista sanottiin: “Pyydäpä tuota joulupukilta sitten ensi jouluna”. En tiedä, onko hyvä idea myöskään rajoittaa lahjoja vain niihin, jotka vanhempana kokee lapselle järkeviksi. Voi olla arvokasta saada jotain vain siksi, että se on hieno ja sitä on toivonut pitkään. Ja ei, tämän “hienouden” ei tarvitse johtua hintalapusta.

Eräs tuttu vanhempi kertoi heidän 4 lahjan systeemistään: “Jotain mitä lapsi toivoo, jotain mitä hän tarvitsee, jotain luettavaa ja jotain päälle puettavaa”. Tämäkin on yksi tapa. Toivoisin, etten opettaisi lapsiani pitämään itsestäänselvyytenä kaikkien toivelelujen saamista, enkä haluaisi opettaa heitä peittämään itseään tavaroilla. En ole vielä päättänyt omalta osaltani, mitä 4- ja 7-vuotiaamme saavat tänä vuonna, mutta todennäköisesti jotain, mikä tuo perheelle yhteistä aikaa.

Ja herkkuja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kahden lapsen isä (ja ex-äiti) kirjoittaa sateenkaariperheen arjesta, sukupuolirooleista ja paranevan kehosuhteen tuomasta ilosta. 

Vanhemman transprosessi ei ehkä ole lapsille mikään "juttu", mutta päiväkodin, neuvolan, koulun ja satunnaistuttujen kanssa siitä tulee keskusteltua yhä uudelleen. Blogissa vastataan siihen, mitä sateenkaariperheiden kohtaamiseen kaivataan, ja toisaalta siihen, miksei siihen nyt sen kummempia tarvita kuin ihan perusnormaalia ihmisten kohtaamista. 

Sukupuoli-identiteetin ja sukupuoliroolien lisäksi mielen ja kielen päällä pyörivät juuri nyt tunnekasvatus, luonto, lukeminen ja pelaaminen lasten kanssa, itsemyötätunto ja kehopositiivisuus.

 

Kuvat profiilissa ja bannerissa: Timo Suutarinen

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat