Kirjoitukset avainsanalla kirjat

Kaupallinen yhteistyö
Kuva: Sateenkaarifaija

Kirja saatu kustantajalta arviointia varten

 

Into-kustantamon vastikään ilmestynyt Sankaritarinoita pojille (ja kaikille muille) oon koottu miesten moninaisuutta silmällä pitäen. Kirja sisältää 45 muutaman sivun mittaista kuvitettua henkilökuvaa suomalaisten tuntemista esikuvista ja yllättää monipuolisuudella, jooka ei tunnu päälleliimatulta.

Toimittajat Emmi Jäkkö ja Aleksis Salusjärvi ovat molemmat toimineet laajalti kirjallisuuden alalla, ja he ovat keränneet tätä kokonaisuutta varten ryhmän erilaisia kirjoittajia ja kuvittajia yksien kansien väliin. Sekä Jäkkö että Salusjärvi ovat aiemmin puhuneet paljon nuorten lukukiinnostuksen lisäämisestä, ja se näkyy haluna valita kirjaan jokaiselle jotain.

Kun kysyin, mikä oli kiinnostavin osuus, voittaja oli selvä: F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen.

Tutustuin kirjaan ensin 7-vuotiaan poikani kanssa, ja pyysin häntä valikoimaan kuvien perusteella kiinnostavia hahmoja. Lueskelimme niitä läpi, ja osa kirjan sankareista kiinnosti, osa ei. Lasta on kiinnostanut käyttää omaa, vauhdilla kasvavaa lukutaitoaan, joten hän tutkaili itse kirjan sisältöä illansuussa. Kun kysyin, mikä oli kiinnostavin osuus, voittaja oli selvä: F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen. Samastumispintaa löytyi siis tietoturvan sankarista.

Lukiessa koin, että jokaisessa sankarissa pyrittiin näyttämään jokin särö, joka usein tekee henkilöstä inhimillisen pelkän kiiltokuvamaisuuden sijaan.

Kun myöhemmin tutkailin kirjaa aikuisen näkökulmasta, havaitsin näiden sankaritarinoiden valttikortiksi moninaisuuden ja helppolukuisuuden. Tekstit ovat vaihtelevista aiheista, mutta ne on kirjoitettu selkeällä kielellä. Henkilöistä kerrotaan pikakelauksena esimerkiksi jotain lapsuudesta, kasvamisesta, vaikeuksista ja niiden voittamisesta. Osa tarinaa on jokin konflikti, joka saattaa olla niin päätyminen myrkylliseen parisuhteeseen (Antti Tuisku), erilaisuuden kokemus (Artemis Kelosaari, Matti Aikio), tai pakolaistausta (Hussein Al-Taee, Martti Ahtisaari). Lukiessa koin, että jokaisessa sankarissa pyrittiin näyttämään jokin särö, joka usein tekee henkilöstä inhimillisen pelkän kiiltokuvamaisuuden sijaan.

Sankarillista ei niinkään ollut suurten asioiden saavuttaminen ja voittaminen, kuin oman itsensä löytäminen ja hyväksyminen.

Tunteiden kertominen inhimillistää sankarin.

Vaikka osa Sankaritarinoita pojille (ja kaikille muille) -kirjan henkilöistä on superjulkkiksia tai maailmanmestareita, kaikki on jollain tapaa tuotu lähelle tavallista ihmistä. Esimerkiksi Jasper Pääkkösen suuresta hetkestä lukiessa sydämeni sulatti pieni lause: “Koekuvauksessa Jasperia jännitti”. Tunteiden kertominen inhimillistää sankarin. (Arvostin myös sen kertomista, että Pääkkönen suojelee kaloja.) Itseäni liikutti lopulta kaikista eniten Heikki Hursti, jonka tarina alkoi lapsena koetusta perheväkivallasta ja päätyi tuhansien ihmisten auttamiseen.

Mukana on meidän kolmikymppisten jo peruskoulun äikäntunnilla “virallisesti tunnustamia” Suomen sankar’miehiä, Kuten Kivi ja Lönnrot. Toisaalta uudemmat esikuvat ovat saaneet paljon tilaa, ja mielestäni kirja on samalla läpileikkaus siitä, mikä suomalainen miesoletettu sankari on juuri nyt, 2020-luvun kynnyksellä. Sankarilla voi olla monesta eri maasta kotoisin olevat vanhemmat, sankareilla on keskenään erilaisia ihonvärejä, ammatteja ja vaatetyylejä, sankarit voivat olla aivan köyhistä tai rikkaista perheistä. Uskon, että tätä kirjaa koottaessa on keskitytty nimenomaan löytämään samastumiskohteita mahdollisimman monelle lukijalle.

Erityisenä yksityiskohtana huomasin sen, että kaksi sankaria kirjassa kulkee pyörätuolilla (Kalle Könkkölä, Leo-Pekka Tähti). Mietin, että jos vaikkapa yläkoululainen poika lueskelee kirjoja etsien kaltaistaan, kuinka usein niissä törmää sankareihin joihin voi samastua juuri sen pyörätuolin kautta?

Näkökulma on muutettu tavoiteltavan ihannesankarihahmon esittämisestä siihen, minkälaisia todelliset, keskellämme elävät sankarit ovat.

Ajattelen, että Sankaritarinoita pojille (ja kaikille muille) on teoksena ennen kaikkea sen hakemista, mitä kaikkea moninainen sankaruus voi olla nykypäivän Suomessa. Näkökulma on muutettu tavoiteltavan ihannesankarihahmon esittämisestä siihen, minkälaisia todelliset, keskellämme elävät sankarit ovat. Siinä kirja onnistuu loistavasti, ja pidin henkilökokoelmaa äärimmäisen tarkasti ja tiedostaen valittuna. Tosin meillä kävi niin, että lasta ei pahemmin kiinnostanut palata kahlaamaan tarinoita syvemmin läpi, vaan ne jäivät isin (jolla on ne moninaisuuslasit muutenkin liimattu päähän kiinni) ihasteltaviksi.

Veikkaisin, että parhaiten kirja sopisi hieman vanhemmalle, ehkä varhaisteini-iän identiteettityötä tekevälle nuorelle, joka osaisi kiinnostua sen yksittäisistä henkilöistä. Sellainen lukija osaisi jo kaivaa netistä lisää tietoa heistä. Esimerkiksi yläkoulussa kirja voisi hyvin toimia joko yhteisen opetuksen inspiraationa tai itsekseen luettavana pakettina.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: Sateenkaarifaija

Kävin katsomassa uuden Harry Potter - maailmaan sijoittuvan elokuvan Grindewaldin rikokset. Totesin heti alkumetreillä, että toisin kuin ensimmäiset Potterit, tämä ei ole lastenelokuva. Pätkä sisälsi hurjia elämäntarinoita ja rinnasti velhomaailman tapahtumat 1930-luvun fasismin nousuun hyvin suoralla otteella. Samalla nautin kuitenkin siitä, miten Pottereita 20 vuotta fanittanut katsoja saattoi löytää viittauksia sarjan vanhoihin osiin ja yllättyä totaalisesti uusista yhteyksistä.

Päätin listata sellaisia kirjoja ja elokuvia, jotka aion jakaa mahdollisuuksien mukaan myös lapsilleni. Tässä neljä fanituksen kohdettani, joihin olemmekin jo tutustuneet yhdessä. Lasten tehtäväksi jää päättää, kiinnostaako heitä laisinkaan vanhempien lempikirjojen maailmaan uppoaminen, vai löytävätkö he itse toisenlaisia lempikirjoja ja -elokuvia.

Tässä oma TOP 4 -listani.

1. Harry Potter -sarja

Hahmojen liikkuminen hyvän ja pahan välillä antaa pureksittavaa aivoille ja koen kirjojen antavan heistä inhimillisen kuvan kaikessa satumaailmassa.

Aloin lukea Pottereita jotakuinkin parikymmentä vuotta sitten ja niistä tuli se kirjasarja, jonka seuraavan osan ilmestymistä odotin kuin kuuta nousevaa. Ruinasin vanhemmiltani, että he varaisivat etukäteen seuraavan kirjan kirjakaupasta, jotta saisin sen heti käsiini. Viimeisten osien ilmestyessä olin siinä vaiheessa teini-ikää, etten malttanut odottaa suomentajaa, vaan opettelin englantia lukemalla vasta ilmestyneet kirjat alkukielellä.

Mikä Pottereissa sitten viehättää? Sanoisin, että yksi suuri syy on hahmojen monipuolisuus ja taspainottelu hyvän ja pahan välillä. Kun ensimmäiset kolme kirjaa ovat selvästi sellaisia, että hyvät taistelevat pahaa vastaan (ja lapsille sopivia), sarjan myöhemmissä osissa paljastuu hahmoista uusia, pohdintaa herättäviä näkökulmia. Rakastetulla rehtorilla saattaa olla taustallaan perhetragedia; etsitty elinkautisvanki voikin olla ainoa turvallinen aikuinen; ihannoitu isä onkin kaiken muun ohella osallistunut koulukiusaamiseen. Hahmoista jopa pääpahis Voldemortilla on syitä, jotka ovat johtaneet siihen että tästä tuli paha tai hyvä.

Hahmojen liikkuminen hyvän ja pahan välillä antaa pureksittavaa aivoille ja koen kirjojen antavan heistä inhimillisen kuvan kaikessa satumaailmassa.

Pottereissa on mukavasti henkilöitä, jotka ovat eri sukupuolia, kotoisin eri maista ja muutenkin erilaisia, ilman että jäisivät vanhojen sukupuoliroolien vangiksi. Yksi lempiesimerkkini on Molly Weasley, joka on perinteinen kotirouva ja hoivaava keittiövelho, mutta joka tilanteen vaatiessa heittäytyy vaikka hurjaan taikataisteluun lastensa puolesta.

2. Star Wars

Olisi mielenkiintoista tietää, missä järjestyksessä vanhemmat näyttävät lapsilleen tätä kolme trilogiaa sisältävää pakettia.

Olen pitkän linjan Star Wars -fani ja onnellinen, kun viimein pääsin katsomaan vanhemman lapseni kanssa ensimmäistä kertaa näitä elokuvia. Sarja on toki tuttu Legoista sun muista, mutta oikeita elokuvia olemme toistaiseksi katsoneet vasta yhden.

Kuten Pottereissa, myös Star Warsin suhteen kannattaa huomioida eri elokuvien ikärajat. Vanhaa trilogiaa on suhteellisen helppo katsoa, sillä sen erikoistehosteet eivät syöksy päälle ihan nykytahdilla, mutta vaikka Episodi 3:sta en näyttäisi lapsilleni vielä aikoihin sen synkkien teemojen vuoksi.

Olisi mielenkiintoista tietää, missä järjestyksessä vanhemmat näyttävät lapsilleen tätä kolme trilogiaa sisältävää pakettia. Ainakin oma lapseni kyseli kovasti, miksi Uusi toivo -leffassa ei ollut “sitä yhtä oranssia droidia” tai Kylo Reniä, enkä tiennyt pitäisikö selittää, että Kylo Ren ei oikeastaan ole syntynyt koska hahmon vanhemmat vasta tapaavat tässä elokuvassa. Vai pitäisikö antaa nähdä elokuvien myötä, kuka on kenenkin isä.

Pidän Star Warseissa siitä, että ne ovat niin perinteistä sankaritarinaa valosapelitaisteluineen, mutta osa kohtauksista on hauskoja ja etenkin droidien toilailuja on hauska seurata lapsen kanssa. Syvällinen tarina hahmojen oman polun etsimisestä on tietenkin mukana.

3. Roald Dahlin tuotanto

Pidän siitä, että tyttöpäähenkilöt voivat olla samaan aikaan söpöjä ja unelmoivia, ja terävä-älyisiä toimijoita, ja pojat voivat olla täysin samoja asioita.

Brittiläinen Roald Dahlin kirjat ovat niin ikään itselleni tuttuja jo alakoulusta, ja niistä muutama komistaa edelleen kirjahyllyämme. Dahlin päähenkilönä on usein lapsi, joka on jollain tapaa näkymätön: joko vanhemmat eivät tue hänen lahjakkuuttaan tai hänellä ei ole vanhempia, perhe on köyhä tai muulla tapaa hieman ulkopuolinen. Aikuiset näytetään karikatyyreinä, jotka saattavat olla todella erikoisia ja absurdeja lapsen silmissä.

Roald Dahlin kirjoista olemme tähän mennessä lukeneet teokset Jali ja suklaatehdas (elokuvaa emme ole vielä katsoneet), Matilda, ja Iso Kiltti Jätti.

Viimeisin herätti suurta riemua kohtauksillaan, joissa jättiläinen ei osaa ihmisten käytössääntöjä: se esimerkiksi pieraisee presidentinlinnassa, mikä oli lasten mielestä hulvatonta. Toisaalta päähenkilö Sohvi piti huolta siitä, että jättiläistä pitää ymmärtää, vaikka se puhui hassusti eikä oikein tajunnut miten pitäisi olla. Onnellisen lopun aikana jättiläinenkin pääsi lopulta kouluun ja opetteli innoissaan kirjoittamaan.

Dahlin päähenkilöt ovat paitsi lapsia, myös melko tasapuolisesti tyttöjä ja poikia. Pidän siitä, että tyttöpäähenkilöt voivat olla samaan aikaan söpöjä ja unelmoivia, ja terävä-älyisiä toimijoita, ja pojat voivat olla täysin samoja asioita. Koen, että lukijat samaistuvat usein heihin sukupuolesta riippumatta.

4. Don Rosan sarjakuvat

On hauskaa, että näistä sarjakuvista humpsahtaa helposti kiinnostumaan historiasta ja eri kulttuureista, sillä ne on ladattu täyteen pienempää ja suurempaa nippelitietoa.

Lapseni haluavat, että luen heille Aku Ankkaa iltasaduksi. Se on ärsyttävää, sillä koen hankalaksi keskittyä kahden natiaisen kanssa pieniin sarjakuvaruutuihin, osoittaa sormella kuka sanoo mitäkin ja toistaa äänitehostekuplat kömpelösti. Don Rosan Roope Ankan elämä ja teot -kirjan olemme kuitenkin lukeneet läpi pari kertaa.

Siinä luvut ovat juuri sopivasti iltasadun mittaisia ja aikuisellekin lukijalle kiinnostavia. Se, mitä Rosa on minulle merkinnyt, on varmasti pitkälti juuri tuo kirja ja muut ankkojen historiaan liittyviä seikkailuja sisältävät albumit. On hauskaa, että näistä sarjakuvista humpsahtaa helposti kiinnostumaan historiasta ja eri kulttuureista, sillä ne on ladattu täyteen pienempää ja suurempaa nippelitietoa. Olenkin saattanut sanoa vaikkapa Niilin seikkailuista kertovaa tarinaa luettuani, että tuollainen joki on oikeasti olemassa Egyptissä, siellä missä on pyramideja, mutta krokotiilitemppeli sen alkulähteillä on keksitty itse tässä sarjakuvassa.

Jossain vaiheessa aion ehdottaa Don Rosan Sammon salaisuus -kirjan lukemista, sillä se vie ankat kalevalaisen maailman hahmojen luo. Sitä ennen ajattelin tutustuttaa lapset kansalliseepokseen asiaankuuluvasti Mauri Kunnaksen Koirien kalevalan avulla.

Suosittelen omien vanhojen lempikirjojen ja -elokuvien jakamista lapsille, etenkin jos ne tuntuvat puhuttelevan vielä nykyäänkin.

Aikuisena saa aivan uusia näkökulmia teoksiin, kun juttelee niistä lapsen kanssa. Ei tosin kannata pettyä, vaikka lapsi ei nyt innoistuisikaan juuri siitä Harry Potterista, sillä hän saattaa jossain vaiheessa itse ehdottaa jotain aivan uutta ja yllättää aikuisen!

Onko teillä kirjoja tai elokuvia, jotka aiotaan siirtää seuraavalle sukupolvelle?

Täällä se Koko perheen leffablogin arvio Grindewaldin rikokset -elokuvasta, johon viittasin alussa.

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 | 

Miulla tosiaan lapsuudesta jäänyt mieleen Ruohometsän kansa sekä Herra Huun tarinat. Omia lapsia ei vielä ole, mutta kun nuo teokset omasta hyllystä löytyy tahtoisin niitä omilleni lukea. Opetuksellisia tarinoita. Don Rosan teokset oli miullekin lapsena/teininä ja vielä aikuisenakin kova juttu ja varmasti omilleni niitä tarjoan iltasaduiksi joskus :)

Sateenkaarifaija
Liittynyt28.8.2018

Nuo on kyllä klassikkomateriaalia myös! Muistan että pienenä tykkäsin jostain Herra Huusta, jossa se yritti estää puuta tiputtamasta lehtiään syksyllä ja laastaroi niitä takaisin. :D

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kahden lapsen isä (ja ex-äiti) kirjoittaa sateenkaariperheen arjesta, sukupuolirooleista ja kahden kodin välisestä yhteistyöstä. 

Vanhemman transprosessi ei ehkä ole lapsille mikään "juttu", mutta päiväkodin, neuvolan, koulun ja satunnaistuttujen kanssa siitä tulee keskusteltua yhä uudelleen. Blogissa vastataan siihen, mitä sateenkaariperheiden kohtaamiseen kaivataan, ja toisaalta siihen, miksei siihen nyt sen kummempia tarvita kuin ihan perusnormaalia ihmisten kohtaamista. 

Lisäksi mielen ja kielen päällä pyörivät juuri nyt tunnekasvatus, luonto, lukeminen ja pelaaminen lasten kanssa, itsemyötätunto ja kehopositiivisuus. Perheeseen kuuluu 5- ja 7-vuotiaiden lasten lisäksi myös 1-vuotias kani.

Yhteydenotot ja yhteistyöideat sujuvat sähköpostitse osoitteessa sateenkaarifaija@gmail.com tai Facebookin ja Instagramin yksityisviestillä. 

 

Kuvat profiilissa ja bannerissa: Paavo Ylämäki

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat