Kirjoitukset avainsanalla vuoroviikot

Kuva: Sateenkaarifaija

Töitä.

Tämän postauksen voisi jättää tuohon yhteen sanaan. Lapset lähtivät taas toiseen kotiin ja meillä on täällä tyhjää. Aika kaivaa to do -lista esiin ja nauttia työajasta ilman turhia keskeytyksiä, sellaisia kuten ruuan syöminen, illat perheen kanssa, nukkuminen tai ulkoilu.

Voin suoraan sanoa, että lapsivapailla viikoilla elän vähän pellossa, enkä ole yhtään niin onnellinen kuin lapsiviikoilla.

Kahden kodin perheessä voisi ajatella, että vanhemmalla on salainen kaksoiselämä. Aina lapsivapailla viikoilla voi huidella ympäriinsä, käydä tuopillisella kavereiden kanssa, syödä ruokia joíssa on paljon chiliä.... olla hurja. Kun lapset ovat toisessa kodissaan, vanhemmalla on vapaus tehdä mitä huvittaa.

Mutta todellisuus on jotain aivan muuta. Voin suoraan sanoa, että lapsivapailla viikoilla elän vähän pellossa, enkä ole yhtään niin onnellinen kuin lapsiviikoilla. Suurimpana syynä tähän on päivärytmi.

Kun tietää, että tasan tiettyyn aikaan päiväkodista vyöryy taas syliin se uhmapallero, tietää myös että oma työaika kannattaa oikeasti käyttää niiden asioidensa hoitamiseen.

Arkirytmi lasten kanssa on asia, jota pitäisi arvostaa paljon enemmän. Aamulla syödään meillä puuroa, mysliä tai leipää, pukeudutaan ja lähdetään ajoissa (yleensä) kouluun ja päiväkotiin. Viimeistään päiväkodin naulakoilla aikuinenkin alkaa heräillä.

Sitten on työaika, jolloin aikuinen tekee omia juttujaan. Viralliset jutut, puhelut, työt, opinnot ja kaikki sellainen, johon pitää keskittyä ilman lapsia. Kun tietää, että tasan tiettyyn aikaan päiväkodista vyöryy taas syliin se uhmapallero, tietää myös että oma työaika kannattaa oikeasti käyttää niiden asioidensa hoitamiseen.

Koulun ja päiväkodin jälkeen käydään ehkä kaupassa, puuhataan ruokaa, syödään ja käytetään ilta miten milloinkin. Lopulta iltasatua lukiessa rauhoitutaan ja siirrytään lepoon. Fiksu aikuinen saattaisi rentoutua tässä vaiheessa ennen omaa nukkumaanmenoaikaansa, mutta itse sorrun usein virittelemään itseni vielä lähettelemään parit sähköpostit tai tekemään jotain muuta puoliaktiivista.

Yleensä tulee mentyä ajoissa nukkumaan, koska aamulla pitää olla puurovalmiudessa ja valmistautua varaamaan haalarin pukemiseen aika X.

Se aktiiviinen ilta-aika ennen lasten iltapalaa saattaakin kulua kotona jäätämiseen ja kahvin juomiseen.

Yksinäisillä viikoilla kaikki on toisin. Rytmi ei olekaan niin hyvin järjestyksessä ja sen huomaa. Saatan sanoa kavereille, että lähden mielelläni eri tapahtumiin, mutta en sitten lopulta jaksakaan. Haluankin olla yksin. Sen sijaan, että lopettaisin työt tiettyyn aikaan, ne saattavat venyä ja raahaudun kotiin mieli täynnä stressiä ja huomisiakin töitä. Verensokeri on mitä sattuu.

Se aktiiviinen ilta-aika ennen lasten iltapalaa saattaakin kulua kotona jäätämiseen ja kahvin juomiseen. Ei mindfullness-tyyliin nautinnollisesti aistien vaan nimenomaan jäätämällä.

Sitten tajuan, että kello on jo paljon enkä oikeastaan jaksa enää tehdä lämmintä ruokaa. Isken keittiöstä salaatinjämät lautaselle, paistan paketin tofua ja jotain nuudeleita seuraksi, ja ruokajuomaksi vähän lisää kahvia. Iltapalaksi pari ruisleipää ja liian myöhään nukkumaan.

Säännölliset nukkumisen ja syömisen ajat ovat rutiinia, mutta samalla arkea koossa pitävä voima: positiivisella tavalla.

Vuoroviikkovanhempana olen huomannut, kuinka uskomattoman tärkeä päivärytmi on itselleni. Lasten kanssa se menee niin itsestään, että ei sitä muista arvostaa. Säännölliset nukkumisen ja syömisen ajat ovat rutiinia, mutta samalla arkea koossa pitävä voima: positiivisella tavalla.

Lapsivapailla viikoilla nautin siitä, että voin tosiaan olla missä haluan, milloin haluan. Leffaan lähteminen onnistuu, jos huvittaa. Pikku Kakkosen sijaan voin illansuussa katsoa Game of Thronesia. Olen onnellinen, kun esikoinen soittaa omalla ekaluokkalaisen kännykällään, ja juttelee kuulumisia ja miten on koulussa soittanut nokkahuilua. Kun puhelu loppuu, tunnen ikävää, mutta tiedän että soittelu hellittää sitä myös lasten osalta. Pianhan me taas näemme.

Olen tyytyväinen kun voin järjestellä lapsiviikoille itselleni hieman vähemmän töitä, jos saankin ne tehtyä jo heidän ollessaan toisessa kodissaan.

Toivon, että opin käyttämään vapaat viikot paremmin myös itseni kanssa olemiseen. Olen ehkä vähän skarpannut aiemmasta, mutta huomaan edelleenkin kasaavani kaikkea mahdollista hommaa tälle ajalle.

Toisaalta, työn kasaamisessa lapsivapaille viikoille on myös syynsä. Olen tyytyväinen kun voin järjestellä lapsiviikoille itselleni hieman vähemmän töitä, jos saankin ne tehtyä jo heidän ollessaan toisessa kodissaan. Näin en mieti tekemättömiä asioita ja pystyn yhdessä ollessamme keskittymään oleelliseen: läsnäoloon lapsille.

Vuoroviikkovanhemmuudesta kirjoitan myös täällä:

Emme me samaa kieltä oppineet, mutta opimme toisiamme kunnioittavaa kommunikointia

Vuoroviikot ja sukkien Bermudan kolmio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuva: June Admiraal/ Unsplash

Syksyyn on ehtinyt jo tottua. Esikoisella koulu rullaa ja päiväkotilainen kukoistaa neljävuotiaan ehtymätöntä meteliä. Useamman kerran reitillemme sattunut bussikuskikin tokaisi meidät nähdessään: “Kato, energiamies tuli taas kyytiin!” kun päiväkotilainen pomppi sisään.

Mutta juuri kun syysrutiinit alkavat löytyä, sää vaihtuu ja alkaa hulvaton vaatekaaos.

Kaikki on jäänyt pieneksi tai kadonnut.
Kaikki.

Tässä vaiheessa joudun tulemaan kaapista, vaikka Etä-äidin postaus aiheen kritiikistä mietitytti: meilläkin on vuoviikkosysteemi. Ja sen seurauksena on mahdotonta sanoa, ovatko viime kevään ulkohousut todella kadonneet, onko käsineelle pari, ja olisiko se sopiva Ninjago-pipo kuitenkin toisessa kodissa.

Syksyllä, erityisesti kuravaatteita etsiessä, tekisi joskus mieli kävellä toisen vanhemman kotiin, avata vaatekaappi ja konmarittaa niin vimmatusti.

Aloitimme vuoroviikkoasumisen reilu vuosi sitten. Meille se oli sopiva vaihtoehto, sillä molemmat vanhemmat asumme suhteellisen lähellä toisiamme (kuitenkin tarpeeksi kaukana), niin että päiväkodin ja koulun kanssa ei tarvitse sompailla. Samaten olemme pystyneet joustamaan, mikäli toisella on luvassa erityinen viikonloppumeno: olemme vaihdelleet joskus päivän tai pari esimerkiksi kiinnostavan keikan takia.

Meille vaihtopäiväksi valikoitui pienen vaihtelun jälkeen maanantai. Sitä ennen ehtii viettää lasten kanssa viikonlopun ja rentoutua ennen arkeen palaamista.

Ennen tätä järjestelmää kokeilimme muun muassa kolmen päivän vuoroja, mutta totesimme sen äärimmäisen huonoksi juuri meille. Lapset olivat koko ajan “liikkeen tunnussa” ja kun pidensimme väliä, he rentoutuivat huomattavasti enemmän kummassakin kodissa oleskeluun.

Rutiinit toimivat, mutta vaatehuolto aiheuttaa päänvaivaa, teki sille mitä tahansa.

Nyt kesän lopulla yritimme sopia yhteistä viikonloppua, jolloin päivittäisimme ajan tasalle kaikki välikausivaatteet: listaisimme mitä kummastakin kodista löytyy ja tarkastaisimme, mitä uutta täytyy ostaa. Eihän sellaista vapaaviikonloppua sitten tullut.

Hankalimpia ovat käsineet, sukat ja kengät. Olen useammin kuin kerran ollut tilanteessa, jossa heitän kierrätykseen parittomana viikkokausia pyörineen lapasen, ja äkkiä sen pari ilmaantuukin toisesta kodista. En tiedä miten parittomien vaatteiden kulkeutuminen erilleen käytännössä tapahtuu, mutta siellä ne ikävöivät toisiaan, lasten eri kodeissa.

Ehkä pitäisi harkita vuoroviikkoisuuden laajentamista vaatehuoltoon: joka toinen viikko pidetään vasemman käden lapasia, joka toinen viikko oikean?

Toinen murheenkryyni ovat saappaat ja kuravaatteet. Tämän ikäiset lapset tuppaavat venymään kurakausien välillä yllättäviä määriä. Sitä luulee, että sopivia kuravaatteita löytyy, mutta hihat osoittautuvat ranteen puoleenväliin yltäviksi ja varpaat tunkevat saappasta ulos.

Julistan lapsille, että päiväkotilainen saa koululaiselta pieneksi jääneen takin, ja käymme koululaisen kanssa ostamassa uuden, oikein hienon ja sopivan.

Mutta viikkoa myöhemmin vuoroviikkoilun luonnonlaki iskee. Toisessa kodissa olisikin ollut odottamassa juuri sopiva ja hienosti kuvioitu sadetakki, ei oltu vain muistettu puhua siitä. Vastaavasti toiseen kotiin on nyt ostettu miljoonia ylimääräisiä lapasia, kun en kertonut hankkineeni niitä jo etukäteen kevään alennusmyynneistä.

En tiedä, onko tämä maailman ongelmista se ykkönen, mutta kyllä siihen menee rahaa jos ostaa uudet pitkät kalsarit lapselle joka kerta, kun edelliset ovat toisen kodin sohvan alla. Ja toinen ostaa silloin, kun ne ovat minun sohvani alla.

Unelmoin sellaisesta järjestelmästä, jossa vaatteita ei enää katoaisi kotien välille.

Ehkä kummassakin kodissa olisi erilliset vaatekerrat, ja vain vaihtopäivinä käytettäisiin “kodista toiseen siirtymisen asua”? Ei kuulosta käytännölliseltä.

Ehkä yhteinen Excel-taulukko, johon voisi päivittää oman kotinsa sukkavarannot: koko, väri ja kuluneisuus. Punaisella voisi merkitä sellaiset, joilla ei ole paria. 

Tai ehkä joku voisi kehittää kahden kodin perheille sovelluksen, johon pystyisi merkkaamaan löytyneen parittoman lapasen. Se hälyttäisi toisen vanhemman kännykässä päivittäin, kunnes pari olisi löydetty. Sukkaparien yhdistämisestä saisi expaa ja uusia leveleitä, joilla pääsisi etsimään muitakin vaatteita!

Samalla mietin, miten sukkien ajautuminen erilleen tapahtuu?

Laitetaanko niitä parittomia sukkia reppuun tai taskuihin piiloon, niin että ne kulkeutuvat toiseen kotiin? Menevätkö lapset sinne yksisukkaisina?

Missä on sukkien katoamisen hetki kotien välillä?

Kommentit (4)

Äitipuolitoista
1/4 | 

Meillä on täysin omat vaatteet molemmissa kodeissa. Lähes kaikki kengät ja muut tarvikkeet myös!
Ei siis ole taloudellisesti kannattavaa mutta ei tarvii miettiä toisten vanhempien mielipiteitä hankinnoissa eikä miettiä missä kamat on.
Eli tosiaan kun muksut tulee kotiin, pakkaan ulkovaatteet ja kengät kassiin (odottamaan vientiä toiseen kotiin) ja pesemisen jälkeen toisesta kodista tulleet sisävaatteet pakataan samoin suoraan kassiin. Ne ei sekoitu missään vaiheessa meidän kodin vaatteisiin.
Jonain vuosina on esim. talvikenkiä ollu käytössä molemmissa kodeissa.
Harrastusvälineet (yksilölliset) vaihtaa kotia lasten mukana ja koulureppu.

Sateenkaarifaija
Liittynyt28.8.2018

Tuo vapaus olla kyselemättä mielipiteitä on kyllä hyvä pointti! 

Samaten kenkien pitäminen molemmissa kodeissa: meillä on välillä käynyt niinkin, että helteellä lapset ovat lähteneet sandaaleissa toiseen kotiin, ja parin päivän päästä on täytynyt roudailla kumisaappaita kun on alkanut sataa. Jos saappaat ja sandaalit löytyisivät molemmista paikoista, homma helpottuisi huomattavasti. 

Vierailija
2/4 | 

Meillä minä (äiti) vastaan lasten vaatteista, vaikka asuvat vuoroviikoin. Marssin lapsia kuskatessa lasten isällä lasten vaatekaapille ja vien sinne puhtaita ja otan lasten pyykkikorista likaiset mukaan. Samoin käyn läpi eteisestä hanskat ym. Ostan uudet vaatteet ja kengät ja n. puolivuosittain tyhjennän koko isän luona olevan vaatekaapin, vaihdan kausivaatteita ja poistan pieneksi jääneet. Isää ei vaatteet kiinnosta, joten tämä toimii meillä.

Sateenkaarifaija
Liittynyt28.8.2018

Kuulostaa siltä että siinä on paljon vastuuta ja ihan käytännössä paljon työtä tuossa. Toisaalta, jos kaikki vaatteet ovat näin sulla kartalla, niin saa pidettyä narut käsissä siitä mitä kaapeissa on ja mitä puuttuu.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kahden lapsen isä (ja ex-äiti) kirjoittaa sateenkaariperheen arjesta, sukupuolirooleista ja kahden kodin välisestä yhteistyöstä. 

Vanhemman transprosessi ei ehkä ole lapsille mikään "juttu", mutta päiväkodin, neuvolan, koulun ja satunnaistuttujen kanssa siitä tulee keskusteltua yhä uudelleen. Blogissa vastataan siihen, mitä sateenkaariperheiden kohtaamiseen kaivataan, ja toisaalta siihen, miksei siihen nyt sen kummempia tarvita kuin ihan perusnormaalia ihmisten kohtaamista. 

Lisäksi mielen ja kielen päällä pyörivät juuri nyt tunnekasvatus, luonto, lukeminen ja pelaaminen lasten kanssa, itsemyötätunto ja kehopositiivisuus. Perheeseen kuuluu 5- ja 7-vuotiaiden lasten lisäksi myös 1-vuotias kani.

Yhteydenotot ja yhteistyöideat sujuvat sähköpostitse osoitteessa sateenkaarifaija@gmail.com tai Facebookin ja Instagramin yksityisviestillä. 

 

Kuvat profiilissa ja bannerissa: Paavo Ylämäki

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat