Suhtaudutko lautasen rikkoutumiseen erilaisella ankaruudella jos sen on pudottanut lapsi tai sinä itse? (Kuva: chuttersnap/Unsplash)

Aikuisena on välillä raastavaa mokata lasten edessä. Kun aamubussi on lähtenyt ja ekaluokkalainen myöhästyy minun takiani koulusta, tai poltan puuron pohjaan, suutun itselleni. Näytän samalla lapsilleni miten ja millaisella vakavuudella omiin mokiin tulee suhtautua. Lukiessani Vauvan artikkelia itsemyötätunnosta lapselle ja aikuiselle aloin välittömästi henkisen itseruoskinnan, sillä tajusin olevani todella huono mokaamisen malli.

Juurikin tuon itseruoskintatavan takia.

Miksen aikuisena voisi kohdella myös itseäni yhtä järkevällä lempeydellä? Kuitenkin lapsi katsastelee käytöksestäni, miten aikuisen tulee suhtautua omiin pikku mokailuihinsa.

Koen usein epäonnistuneeni ihmisenä, kun mokaan. Vaikka olen vuosien varrella oppinut hellittämään perfektionismistani, huomaan silti sortuvani soimaamaan itseäni pienistä arkimokailuista: kun kutistan villapaidan pesukoneessa, kun ravistan kauramaitoa korkki auki ja se leviää lattialle, kun kuulen imuriin kolahtavan legon äänen.

Huonosti suoritettu vanhemmuus! Yritä paremmin!

Aloin miettiä, minkälaista suhdetta itsen riittävyyteen ja suorittamiseen opetan lapsilleni, jos aina maidon kaatuessa tuohdun itselleni, kiroan ja pyyhin sieraimet väristen pöydän puhtaaksi. Mutta kun lapsi kaataa maidon, enhän minä hänelle suutu. Hoidan tilanteen kuntoon ja keskustelen hetken ystävällisesti siitä, että meidän kannattaa opetella vielä tuota pöydässä heilumisen lopettamista. Miksen aikuisena voisi kohdella myös itseäni yhtä järkevällä lempeydellä? Kuitenkin lapsi katsastelee käytöksestäni, miten aikuisen tulee suhtautua omiin pikku mokailuihinsa.

Kun erilaisissa harjoituksissa joutui tilanteeseen, jossa äkkiä mokaa ja reagoi siihen häpeämällä tai panikoimalla, joutui katsomaan muita ryhmäläisiä silmiin sen mokaamisen tunteensa kanssa.

Kävin joitain vuosia sitten ensimmäistä kertaa improvisaatioteatterin kurssilla. Se ei varsinaisesti liity vanhemmuuteen, mutta opetti valtavasti kontaktista ihmisten välillä. Tärkein motto, jota sieltä sain, oli periaate “Moka on lahja”. Käytännössä se tarkoitti, että monesti vahingot ja suunnitelmien epäonnistuminen eivät olleetkaan improharjoituksen tuho, vaan eteenpäin vievä voima. Kun tapahtui jotain yllättävää, se tarjosi mahdollisuuden keksiä jotain aivan uutta ja nähdä ympärillä monta vielä innostavampaa tietä viedä tarinaa eteenpäin.

Perhearjen bussista myöhästymiseen tämä ei ehkä auta, ellei yllättäen keksi tarinaan naapurinmummon helikopteria tai hevoskärryjä, joilla kulkea kouluun myöhästymättä. Mutta kurssilla mokaamiseen sisältyi myös todella voimaannuttavia hetkiä, joita voi arjessa soveltaa. Kun erilaisissa harjoituksissa joutui tilanteeseen, jossa äkkiä mokaa ja reagoi siihen häpeämällä tai panikoimalla, joutui katsomaan muita ryhmäläisiä silmiin sen mokaamisen tunteensa kanssa. Ja muut hymyilivät hyväksyvästi.

Sen jälkeen peliä jatkettiin normaalisti. Luulenpa, että tuollaisissa tilanteissa sain arvokasta ehdollistamista siihen, että toiset ihmiset näkevät mokaamiseni, hyväksyvät sen ja matka jatkuu yhdessä.

Mutta jos aikuinen samalla näyttää, miten on itselleen epärealistisen ankara, se on huono malli itsetunnolle.

Tuollaisia itsemyötätunnon ja pään sisäisen tsempparin ääniä on tosi helppo vahvistaa yksittäisillä kursseilla, mutta kaamosaamussa kello 6.50 ne kuuluvat vaimeasti. Ajattelin testata nyt tuota Vauvan jutun lopussa ohjattua harjoitusta, jolla lämmitellä itsemyötätuntoa.

Lapsille on helppo pyrkiä olemaan lempeä ja korjaamaan mokien jäljet, jopa oppimaan niistä. Mutta jos aikuinen samalla näyttää, miten on itselleen epärealistisen ankara, se on huono malli itsetunnolle.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kahden lapsen isä (ja ex-äiti) kirjoittaa sateenkaariperheen arjesta.

Miten vanhemman transprosessi vaikuttaa perheen elämään?

Mille vanhemmuuspaineille ja sukupolirooleille kannattaa opetella naureskelemaan?

Ja mitkä ovatkaan lasten timanttisimmat kysymykset?

Oivalluksia isyydestä, vanhemmuudesta ja perheestä sateenkaariteemoilla.
Muita tärkeitä: ulkoilu, perheen yhteiset kulttuurijutut, kirjat ja videopelit. Kehopositiivisuus lapsille ja aikuisille.

Hae blogista