Kuva: Unsplash

Minua ärsyttää ettei sukupuolen moninaisuudesta voi puhua rennosti ilman että puhumisesta tulee vaivaantunutta. Yhtenä syynä on nimittäin se, että hyvin useassa keskustelussa tulee tilanne, jossa joku osapuolista pelkää puhuvansa väärin. Että käyttää vääriä sanoja.

Onko kommunikoinnissa mitään järkeä, jos siihen pitää opetella etukäteen liuta erikoistermejä?

Päädyimme siihen, että vaikka termit ovat tärkeitä, niiden ei pitäisi tulla ihmisten kohtaamisen tielle.

Juttelin kaverini kanssa ja hän kysyi mielipidettäni siitä sukupuolen moninaisuuteen liittyvistä termeistä. Transsukupuolisuus, muunsukupuolisuus, transmies, transnainen, intersukupuolisuus, ja siitä eteenpäin kaikki sanat jotka kuvaavat ihmisten moninaisuutta. Päädyimme siihen, että vaikka termit ovat tärkeitä, niiden ei pitäisi tulla ihmisten kohtaamisen tielle.

Olen itse aika perillä siitä, minkälaisia eri sanoja on olemassa kuvaamaan sukupuolen moninaisuutta, ainakin suomen ja englannin kielessä. Koen jotkut niistä sellaisiksi, että toisinaan saatan korjata termin juttukaverin puheesta. Esimerkki tällaisesta on “transsukupuolisuus” joka on päivitetty vanhentuneesta sanasta “transseksuaalisuus”. Mielestäni ero on oleellinen, koska vanha sana sekoittuu seksuaalisen suuntautumisen alle. Siitä ei ole kyse, vaan “väärässä kehossa elämistä” kuvaamaan sopii paljon paremmin termi transsukupuolisuus. 

Mutta en minä nyt jokaisen keskustelun vieressä seiso pilliin puhaltamassa, jos joltain lipsahtaa väärä sana. 

Mutta mitä jos kukaan ei uskaltaisi puhua, kun pelkäisi käyttävänsä vääriä termejä?

Toisinaan on kuitenkin tilanteita, joissa tuntuu että keskustelu tyrehtyy väärien termien pelossa. Sitä pidän todella turhauttavana. Ajatellaan esimerkiksi työpaikkaa, vaikkapa koulun aikuisten työtilaa. Jos joku oppilas olisi aiheuttanut akuutin tarpeen keskustella työporukan kanssa sukupuolen moninaisuudesta, olisi tärkeää että kaikki puhuisivat avoimesti ja käsittelisivät asioita yhdessä. Sillä olisi suora vaikutus tuon oppilaan hyvinvointiin koulussa. Mutta mitä jos kukaan ei uskaltaisi puhua, kun pelkäisi käyttävänsä vääriä termejä?

Joskus paineet kohteliaisuudesta voivat toimia hiljentävästi. Varmasti suurin osa ihmisistä haluaa kutsua vaikkapa transsukupuolista ihmistä oikealla sanalla ihan yleisen ystävällisyyden nimissä. Lisäksi, kukaan ei halua vaikuttaa tyhmältä käyttäessään vääriä sanoja. 

Jos on pitkän identiteettipohdinnan jälkeen pystynyt viimein antamaan itselleen luvan jonkin tietyn sanan käyttämiseen, voi olla tosi herkillä.

Totuus on kuitenkin, että ajattelu muuttuu ja kieli muuttuu, ja sanat muuttuvat. Miten voi olettaa, että kasarilla tai ysärillä koulussa olleet ihmiset olisivat oppineet erikoistermit, joita silloin ei opetettu? Ei niitä kukaan mene netistä kaivelemaan, ellei asia kosketa lähipiiriä tai työyhteisöä jollain tapaa. 

Vaikka itselleni oikeilla termeillä on aika harvoin väliä, toiselle ne voivat olla hyvin henkilökohtaisesti tärkeitä. Jos on pitkän identiteettipohdinnan jälkeen pystynyt viimein antamaan itselleen luvan jonkin tietyn sanan käyttämiseen, voi olla tosi herkillä. Lisäksi päälle voi kasautua pelkoja ympärillä olijoista, jatkuvaa varuillaan oloa siitä pitääkö itseä todistella ja perustella. Silloin oikeiden termien alleviivaaminen saattaa ulkopuolisesta näyttää liiankin tiukalta, mutta samalla se voi olla ihmiselle itselleen maailman isoin asia. 

Yksi asia olisi mielestäni kaikista tärkeintä: ihmisten välisen kommunikoinnin edellytys ei saa olla erikoistermien hallinta.

Riippuu täysin henkilöstä ja kontekstista, mitkä sanat ovat todella oleellisia, ja mitkä taas eivät niin justiinsa. Yksi asia olisi mielestäni kaikista tärkeintä: ihmisten välisen kommunikoinnin edellytys ei saa olla erikoistermien hallinta.

Sanoja voi vaihtaa ja oppia, mutta kohtaaminen tapahtuu ilman niitäkin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kahden lapsen isä (ja ex-äiti) kirjoittaa sateenkaariperheen arjesta, sukupuolirooleista ja kahden kodin välisestä yhteistyöstä. 

Vanhemman transprosessi ei ehkä ole lapsille mikään "juttu", mutta päiväkodin, neuvolan, koulun ja satunnaistuttujen kanssa siitä tulee keskusteltua yhä uudelleen. Blogissa vastataan siihen, mitä sateenkaariperheiden kohtaamiseen kaivataan, ja toisaalta siihen, miksei siihen nyt sen kummempia tarvita kuin ihan perusnormaalia ihmisten kohtaamista. 

Lisäksi mielen ja kielen päällä pyörivät juuri nyt tunnekasvatus, luonto, lukeminen ja pelaaminen lasten kanssa, itsemyötätunto ja kehopositiivisuus. Perheeseen kuuluu 5- ja 7-vuotiaiden lasten lisäksi myös 1-vuotias kani.

Yhteydenotot ja yhteistyöideat sujuvat sähköpostitse osoitteessa sateenkaarifaija@gmail.com tai Facebookin ja Instagramin yksityisviestillä. 

 

Kuvat profiilissa ja bannerissa: Timo Suutarinen

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat