Kuva: Sateenkaarifaija

Edellisen postauksen jälkeen aloin miettiä, puhutaanko oikeastaan vanhempien tunteista lapsen kaapista tulon suhteen tarpeeksi. Jos ajattelen että oma lapsi ilmoittaisi olevansa jotain muuta kuin mitä luulen, menisin varmasti hiljaiseksi. Pelottaisi että sanon jotain mikä vaikuttaa häneen haitallisesti. Toisaalta pelottaisi miten muut suhtautuvat ja osaanko “olla oikein”.

Sain haastattelun erään sukupuolivähemmistöön kuuluvan nuoren vanhemmilta. Lapsi oli tullut kaapista teini-ikäisenä ja halusin tietää, miltä se tuntui vanhempien näkökulmasta. Hetken tekstiä muokkailtuani tajusin että heidän äänensä kuuluu parhaiten kun julkaisen vastaukset mahdollisimman alkuperäisinä.

Olen siis muuttanut äidin ja isän nimet, sekä korjannut pari lauserakennetta selkeämmiksi. Vanhemmat ovat eronneet jo aiemmin ja ylläpitävät lasten yhteishuoltajuutta.

...

1. Mitkä olivat ensimmäiset omat tunteesi ja reaktiosi kun lapsi tuli kaapista? 

Lapselleni siinä tilanteessa kerroin, että asian sulattelu vaatii hiukan aikaa, että en tässä hetkessä osaa oikein sanoa mitään muuta kuin, että mennään askel kerrallaan eteenpäin.

Marita:

Lapseni oli puhunut jo noin vuoden verran ei-binäärisestä sukupuolikokemuksestaan, kun hän yhtenä iltana nukkumaan käydessään lopulta kertoi kokevansa voimakasta sukupuolidysforiaa ja ahdistusta ja olevansa poika. Ensireaktio oli pienoinen järkytys (ja sen alla huoli lapsestani), mutta ehkä eniten itseäni häiritsi se, että ylipäätään tunsin järkytystä. Järkytys myös veti minut hetkeksi melko sanattomaksi. 

Lapselleni siinä tilanteessa kerroin, että asian sulattelu vaatii hiukan aikaa, että en tässä hetkessä osaa oikein sanoa mitään muuta kuin, että mennään askel kerrallaan eteenpäin. Lapseni oli jo miettinyt nimenvaihdosta sukupuolineutraaliin nimeen, ja toivoi voivansa alkaa käyttää chest binderia, joten toivoin lapselta hiukan sopeutumisaikaa ajatukseen. Alkujärkytys meni kuitenkin päivässä parissa ohi. 

Petri:

Hieman hämmentyneet, tunteet mutta samalla toisaalta myös ylpeät. Oli hienoa, että lapsi uskalsi puhua asiasta vanhemmilleen niin suoraan. Luonnollisesti myös pelko lapsen puolesta heräsi nopeasti. Aiheuttaisiko asia kiusaamista tai muita vaikeuksia yhteiskunnassa myöhemmin? 

...

2. Oliko joitain tunteita tai ajatuksia, joita jätit sanomatta lapselle?

En halunnut lisätä nuoren huolta tai taakkaa sillä, että tämä joutuisi huolehtimaan myös vanhempiensa puolesta.

Marita:

No oikeastaan nuo yllämainitut ajatukset ja tunteet. Minun tunnereaktioni aikuisena ja lapseni vanhempana kuuluvat minun käsiteltävikseni, eivät lapseni. Lapselleni tärkeintä on kokemus, että hän voi puhua kaikista asioista meille vanhemmille ilman, että hänen tarvitsee pelätä sitä, hyväksymmekö me hänet sellaisena kuin hän on.

Petri:

En luultavasti ilmaissut pelkojani ainakaan kovin suorasanaisesti, sillä ne pelot olivat omiani. En halunnut lisätä nuoren huolta tai taakkaa sillä, että tämä joutuisi huolehtimaan myös vanhempiensa puolesta.

...

3. Muuttuivatko fiilikset myöhemmin?

Pelko ei ole enää läsnä, kun on pystynyt seuraamaan miten hienosti nuoren kaveripiiri, koulu ja harrastukset ovat asiaan suhtautuneet.

Marita: 

Alkujärkytyksestä toettuani aloin/aloimme miettimään, mitä konkreettisia asioita voisimme tehdä helpottaaksemme lapseni oloa ja ahdistusta. Minulle tärkeintä on se, että lapsellani on hyvä olla ja hyväksytty olo, hänen sukupuolellaan ei ole minulle mitään väliä. Tällä hetkellä opettelemme uuden nimen käyttöä. Tämä nimiasia on ehkä ollut kaikista vaikein paikka, mutta ajan kanssa sekin helpottuu.

Petri:

Tietty hämmennys ja ristiriita on varmaan edelleen läsnä, mutta ei niin voimakkaana kuin aiemmin. Toisaalta kyseessä on edelleen sama fiksu ihminen, joten tiedän fiilisten johtuvan vain tietystä tottumuksesta ihmiseen tietynlaisena. Pelko ei ole enää läsnä, kun on pystynyt seuraamaan miten hienosti nuoren kaveripiiri, koulu ja harrastukset ovat asiaan suhtautuneet. Etenkin ystäväpiirin muodostumista on ollut todella ilo seurailla.

...

4. Luuletko että omat vanhempasi olisivat toimineet tilanteessa samalla vai eri tavalla? Miksi?

Vanhempani suhtautuivat mielestäni myös hyvin kertoessani oman lapseni kokemuksista.

Marita: 

On mahdotonta tietää, miten vanhempani olisivat toimineet, jos olisin heille murrosiässä kertonut olevani trans, koska sekä minä että vanhempani ovat muuttuneet vuosien kuluessa. Minulla on kuitenkin aina ollut hyvät välit vanhempiini ja varsin avoin puheyhteys ja olen kokenut tulleeni hyväksytyksi sellaisena kuin olen. Aikuisena olen puhunut avoimesti myös seksuaalisesta suuntautumisestani vanhemmilleni ja tämä ei ole ollut heille mikään ongelma. Vanhempani suhtautuivat mielestäni myös hyvin kertoessani oman lapseni kokemuksista. Suhtautuminen ei ollut torjuvaa tai lapsen kokemusta vähättelevää, vaikka varmasti myös he kokivat järkytystä ensin. Ylipäätään lähi- ja ystäväpiiri on ottanut asian erittäin hyvin vastaan.

Petri:

Veikkaanpa että asiasta ei olisi kotona paljoa keskusteltu. Kotona harvemmin puhuttiin mistään vakavasta, enkä usko että vanhempani olisivat osanneet suhtautua asiaan aikanaan oikeastaan mitenkään.

...

5. Onko kaapistatuloon liittynyt vanhempana jotain ahdistavia tai "pahoja" tunteita? Kenelle sellaisista voisi puhua?

Lähinnä erilaiset tunnereaktiot ja ajatukset ovat liittyneet omaan rooliin vanhempana ja siihen, pystyykö nuorta tukemaan tässä elämänvaiheessa tarpeeksi tai oikein.

Marita: 

Ei. Ainoastaan huolta lapseni hyvinvoinnista, ahdistuksen ja masennuksen kokemuksista, ja pelosta, että hän joutuisi kohtaamaan kiusaamista tai väkivaltaa sukupuolensa vuoksi tulevaisuudessa. Koulussa tilanne otettiin kuitenkin todella hienosti haltuun. Lapseni ei olekaan kohdannut kiusaamista tai ikävää käyttäytymistä koulussa, harrastustoiminnassa suhtautuminen on ollut erittäin hyväksyvää ja erilaisuutta tukevaa. Omista huolistani olen voinut keskustella lähipiirin, ystävien ja kumppanini kanssa.

Petri:

Ei varsinaisesti. Lähinnä erilaiset tunnereaktiot ja ajatukset ovat liittyneet omaan rooliin vanhempana ja siihen, pystyykö nuorta tukemaan tässä elämänvaiheessa tarpeeksi tai oikein. Niitä tunteita voi toisinaan pitää ahdistavinakin.

...

6. Mitä omasta mielestäsi teit vanhempana erityisen hyvin lapsen tultua kaapista?

Ainakin olemme onnistuneet luomaan ilmapiirin, jossa asioista voidaan keskustella avoimesti.

Marita:

Olen yrittänyt olla parhaani mukaan lapseni tukena, välittää kokemusta siitä, että hän on rakas ja hyväksymme hänet juuri sellaisena kuin hän on. Ainakin olemme onnistuneet luomaan ilmapiirin, jossa asioista voidaan keskustella avoimesti. Tukea olen pyrkinyt osoittamaan uskomalla lapseni omaan kokemukseen sukupuoli-identiteetistään, ja kuuntelemalla ja kunnioittamalla hänen toiveitaan esimerkiksi vaatteiden, hiustyylin ja nimen suhteen.

Petri:

Olen tosi onnellinen siitä, että onnistuin ex-puolisoni kanssa luomaan lapseemme niin avoimen suhteen, että asioista todellakin voi keskustella ja mistä tahansa voi tulla sanomaan. En myöskään kritisoi nuoren valintoja tai tunteita, koska tiedän hyvin, millaisista asioista on kyse. Omasta mielestäni tällaisissa vaiheissa on tärkeämpää olla nuoren rinnalla kuin vastapuolella. 

Olen varma että aivan tavallinen kuunteleminen ja läsnäolo maksavat itsensä takaisin tulevaisuudessa. 

Itselleni nousi näistä vastauksista keskeisimmäksi yksi asia: lapsen kanssa oleminen.

Se tuli esiin paitsi siinä, miten vanhemmat suhtautuivat lapsen ulostuloon, että siinä miten he käsittelivät omia tunteitaan. 

Huolet tuntuvat kovin inhimilliseltä osalta omaan lapseen tutustumista ja pidin myös hyvänä sitä miten vanhemmat pyysivät vähän miettimisaikaa. Olen varma että aivan tavallinen kuunteleminen ja läsnäolo maksavat itsensä takaisin tulevaisuudessa. 

Kiitos heille oman tarinansa jakamisesta!

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kahden lapsen isä (ja ex-äiti) kirjoittaa sateenkaariperheen arjesta, sukupuolirooleista ja kahden kodin välisestä yhteistyöstä. 

Vanhemman transprosessi ei ehkä ole lapsille mikään "juttu", mutta päiväkodin, neuvolan, koulun ja satunnaistuttujen kanssa siitä tulee keskusteltua yhä uudelleen. Blogissa vastataan siihen, mitä sateenkaariperheiden kohtaamiseen kaivataan, ja toisaalta siihen, miksei siihen nyt sen kummempia tarvita kuin ihan perusnormaalia ihmisten kohtaamista. 

Lisäksi mielen ja kielen päällä pyörivät juuri nyt tunnekasvatus, luonto, lukeminen ja pelaaminen lasten kanssa, itsemyötätunto ja kehopositiivisuus. Perheeseen kuuluu 5- ja 7-vuotiaiden lasten lisäksi myös 1-vuotias kani.

Yhteydenotot ja yhteistyöideat sujuvat sähköpostitse osoitteessa sateenkaarifaija@gmail.com tai Facebookin ja Instagramin yksityisviestillä. 

 

Kuvat profiilissa ja bannerissa: Paavo Ylämäki

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat