Kuva: Unsplash

Kaveri ihastelee vilpittömästi projektisuunnitelmaa jonka saan pian viimeisteltyä, vaikken ole kysynyt siitä mielipidettä tai edes esitellyt sitä kehuja kerjäten.

Hänen käveltyään pois alan kihistä.

"Miks toi kehui mua ihan normaalista työpäivästä? Mitä se yrittää multa saada? Onks tää joku säälinosoitus jolla se yrittää tsempata mua? Tarkoittiks toi kehuminen että mä oon huono?"

Luin YLE:n juttua aivojen virittämisestä positiivisemmaksi kehutreenin avulla. Jutussa toimittaja ottaa tehtäväkseen kehua ihmisiä muutaman päivän ajan, ja psykologi toimii kokeilun valmentajana. Tavoitteena on “höynäyttää aivoja” vaihtamaan yleistä fiilistä pois totutusta negatiivisesta asennoitumisesta.

Olen monta kertaa ollut tilanteessa, jossa toisen kehuessa arvioin hänen mahdollisia taka-ajatuksiaan sen sijaan, että ottaisin positiivisen palautteen kiitollisena vastaan.

Juttu ärsytti, koska en voi sietää kehumista. Yksi rasittavimmista tunteista on, jos yritän keskittyä omiin hommiini ja joku käy välissä häiriköimässä ja kehumassa työtäni. Olen huomannut olevani ihan sinut sen kanssa, että joku käy kritisoimassa tai kertomassa että teen hommani huonosti: voihan käyttää ratkaisukeskeisyyttäni ja parantaa työni laatua. Helppo motivaatio, toisin kuin ällöttävät kehut.

Mietin, miksi kehuminen herättää spontaanit epäilykset toisen epärehellisyydestä. Olen monta kertaa ollut tilanteessa, jossa toisen kehuessa arvioin hänen mahdollisia taka-ajatuksiaan sen sijaan, että ottaisin positiivisen palautteen kiitollisena vastaan. Pahimmillaan sanon jonkun lyhyen kiitoksen katsomatta edes silmiin, ja yritän kääntää keskustelun johonkin muualle.

Tai sitten alan vähätellä itseäni: “joo kehu vaan, mutta kyllähän mä tiedän ettei tää nyt oikeasti ole juuri minkään arvoista tää mitä mä teen”. 

Esimerkiksi kaikki Minecraftin rakennusmateriaalit eivät henkilökohtaisesti resonoi, mutta kun lapsi on niistä ylpeä, kehun häntä koska huomaan sen olevan hänelle tärkeää.

Lapset haluan opettaa nauttimaan kehuista ja jakamaan kehuja rehellisesti myös toisille. Itse pidän lasten suhteen itseäni rehtinä kehujana: en valehtele vaan sanon heitä hyviksi niistä asioista, joista todella yllätyn, olen ylpeä tai sellaisista, joiden tiedän olevan heille merkityksellisiä. Yritän välttää tsemppaamista vain sellaisista asioita, joista itse ymmärrän jotain. Esimerkiksi kaikki Minecraftin rakennusmateriaalit eivät henkilökohtaisesti resonoi, mutta kun lapsi on niistä ylpeä, kehun häntä koska huomaan sen olevan hänelle tärkeää. Oppimisesta ja tunteista puhumisesta kehun erityisesti. 

Pitäisi ehkä kuitenkin yrittää tehdä tätä kasvatusta omalla esimerkillä, sen lisäksi että kehuu itse lapsia.

Sillä jos on vahvuutta suhtautua negatiiviseen palautteeseen suhteellisuudetajulla, niin olisi positiivisenkin palautteen kanssa.

Tämä on varmaan osittain niitä sukupolvikysymyksiä, joissa tavat ovat olleet hyvin erilaisia menneisyydessä ja tulevaisuudessa. YLE:n jutussakin mainittiin suomalainen kulttuuri, jossa spontaani kehuilu ei ole normaalia, ja jotkut suuttuvatkin siitä. Pitävät ehkä epärehellisenä.

Kehuja voisi itsekin opetella ottamaan vastaan. Sillä jos on vahvuutta suhtautua negatiiviseen palautteeseen suhteellisuudetajulla, niin olisi positiivisenkin palautteen kanssa.

Olisihan ikävää, jos joku tahtoo rehellisesti kehua ja itse käyttää ilahtumisen sijaan kaikki paukut sietämiseen.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kahden lapsen isä (ja ex-äiti) kirjoittaa sateenkaariperheen arjesta.

Miten vanhemman transprosessi vaikuttaa perheen elämään?

Mille vanhemmuuspaineille ja sukupolirooleille kannattaa opetella naureskelemaan?

Ja mitkä ovatkaan lasten timanttisimmat kysymykset?

Oivalluksia isyydestä, vanhemmuudesta ja perheestä sateenkaariteemoilla.
Muita tärkeitä: ulkoilu, perheen yhteiset kulttuurijutut, kirjat ja videopelit. Kehopositiivisuus lapsille ja aikuisille.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018