Kuva: Unsplash

Lähiaikoina olen miettinyt paljon kiirettä ja sitä, ehdinkö viettää lasten kanssa tarpeeksi “tyhjää aikaa”. Olen myös ehkä hakeutunut lukemaan juttuja siitä, miten tylsyys tekee aivoille hyvää ja miten pelkkä oleminen unohtuu helpon arjen läpi juostessa.

Omien lasteni kanssa olen miettinyt lisäksi heidän erilaisuuttaan suhteessa toisiinsa.

Meillä on todella korostunut introvertti-ekstrovertti -jako sisarusten kesken, ja siksi välillä on hankala olla tasapuolinen ja läsnä samaan aikaan molemmille. Olen pohtinut, pystynkö järjestämään molemmille tilaa puhua.

Huomaan ekaluokkalaisen kuormittuvan selkeästi pikkuveljeä enemmän sosiaalisesta häsläyksestä ja kiireestä.

Vanhempi lapsistamme on herkkä ja analyyttinen tutkijapersoona. Hän nauttii asioiden toiminnan tutkimisesta, itselleni vähän liiankin syvällisistä kysymyksistä, ja kinusi eka luokan puolivälissä shakkikerhoon. Saa nähdä tuleeko insinööri, filosofi vai jotain muuta!

En ole varma, lukisinko hänet erityisherkäksi (tai missä se raja sitten menee). Huomaan ekaluokkalaisen kuormittuvan selkeästi pikkuveljeä enemmän sosiaalisesta häsläyksestä ja kiireestä. Jos vaikka päivään koulun jälkeen on kuulunut vielä kauppareissuja, lapsi saattaa pyytää rauhaa ja lukea akuankkoja tunnin suljetun oven takana, ennen kuin haluaa tulla juttelemaan kuulumisia koulupäivästä. Olen yrittänyt antaa rauhaa silloin kun hän osaa sitä pyytää.

Pikkuveljelle taas on hankalaa ymmärtää, miksi toinen haluaa rauhaa, koska hän itse olisi vasta aloittamassa meininkejä.

Lapset ovat tosiaan keskenään hyvää pataa, mutta hyvin erilaisia. Pikkuveljelle taas on hankalaa ymmärtää, miksi toinen haluaa rauhaa, koska hän itse olisi vasta aloittamassa meininkejä. Usein meidän arkikonfliktit syntyvät kun isompi haluaa olla rauhassa ja pienempi haluaa olla yhdessä, esimerkiksi hyppimällä toisen lukeman kirjan päällä tai kiipeämällä väkisin selkään. Isompi hermostuu ja pienempi alkaa karjua, jolloin molemmilla palaa käpy ja tappelutilanne on valmis. Silloin mokaan helposti itse ja huomioin ensin äänekkäämmän huutajan.

Lapset nauttivat yhteisestä leikistä ja heillä on ihan mahtava meno yhdessä, mutta välillä huolehdin, annanko tilaa heille tasavertaisesti.

Erityisesti silloin, kun ilmassa pyörii hankalia asioita tai tunteita, pitäisi järjestää tyhjää aikaa.

Neljävuotias on äänekäs, sosiaalinen ja railakas, ja puhuu usein päälle. Ekaluokkalainen saattaa ärsyyntyä sellaisissa tilanteissa, vetäytyä ja jättää kertomatta omat juttunsa koska toisen keskeyttäminen ärsyttää. Jos tajuan kysyä erikseen, hän sitten avautuu ja on tyytyväinen että olen erikseen antanut puheenvuoron hänelle. Välillä en kuitenkaan tajua, ja pienempi varastaa shown.

Erityisesti silloin, kun ilmassa pyörii hankalia asioita tai tunteita, pitäisi järjestää tyhjää aikaa. Ainakin meillä sitä tarvitaan, jotta vähän eri tahdissa kulkevat sisarukset ehtivät molemmat jutella omista tunteistaan. Jos tapahtuu tunnekuohahdus, kuten riita, pikkuveli on niin äänekäs, että vie kaiken huomion ja pienempänä myös täyttää ensimmäisenä sylitilan. Sen jälkeen kun hän rauhoittuu, saatan huomata että isoveli murjottaa ja haluaisi puhua, mutta on nyt loukkaantunut koska tuli ohitetuksi.

Hän ei välttämättä suostu heti puhumaan, ja saattaa ottaa asian uudestaan puheeksi vasta ruokapöydässä tai iltasadun jälkeen, kun on rentoutunut.

Vanhempana tulee kauhea syyllisyys, jos itse juuri silloin yrittää kiirehtiä lapsia syömään tai nukkumaan reippaasti. Haluaisin oppia paremmin löytämään keinoja siihen, että molempia tulisi huomioitua varmasti, koska he tarvitsevat huomiota keskenään niin erilaisilla tavoilla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kahden lapsen isä (ja ex-äiti) kirjoittaa sateenkaariperheen arjesta, sukupuolirooleista ja paranevan kehosuhteen tuomasta ilosta. 

Vanhemman transprosessi ei ehkä ole lapsille mikään "juttu", mutta päiväkodin, neuvolan, koulun ja satunnaistuttujen kanssa siitä tulee keskusteltua yhä uudelleen. Blogissa vastataan siihen, mitä sateenkaariperheiden kohtaamiseen kaivataan, ja toisaalta siihen, miksei siihen nyt sen kummempia tarvita kuin ihan perusnormaalia ihmisten kohtaamista. 

Sukupuoli-identiteetin ja sukupuoliroolien lisäksi mielen ja kielen päällä pyörivät juuri nyt tunnekasvatus, luonto, lukeminen ja pelaaminen lasten kanssa, itsemyötätunto ja kehopositiivisuus.

 

Kuvat profiilissa ja bannerissa: Timo Suutarinen

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018