Kirjoittaminen on ollut mutkikas sisäinen matka. Kiipeämistä ja keidashetkiä, huikeita maisemia. Kuva: Minna Varpula

Kirjoitin ensimmäisen blogini Rakkauden roihuun 5.11.2018. Kirjoittamista on siis takana vuosi ja tekstejä on syntynyt 50. Lähes viikottain on tullut kirjoitettua ja se on kyllä aika hurja tahti varsinkin näin kokemattomalle kirjoittajalle. Eroblogin aloittaminen oli minulle hyppy tuntemattomaan, sillä en ole kirjoittanut kovin paljon, enkä varsinkaan julkisesti näin henkilökohtaisista asioista.  

Silti tunsin, että tämä on jotain, mitä minun vain täytyy tehdä. Tilaisuus, jota en osannut odottaa. Tilaisuus, jossa saisin harjoittaa kovasti kaipaamaani rohkeutta ja kohdata häpeän kaksiteräinen miekka.  

En epäröinyt kirjoittamisen aloittamista, vaikka tiesin siitä tulevan kauheaa. Joutuisin selättämään kysymyksen: Luuletko osaavasi kirjoittaa tästä? Tekstin valmistuttua olisi edessä kysymys: Kuinka kehtaat? Edellisen kanssa pärjäsin. Elämäni oli sellaisessa jamassa, ettei sillä ollut niin väliä. Mutta jälkimmäinen oli tuskallista. En tiennyt kumpaa pelkäsin enemmän: sitä, että joku lukee tekstejäni vai sitä, ettei kukaan lue. Silti tunsin, että tämä on jotain, mitä minun vain täytyy tehdä. Tilaisuus, jota en osannut odottaa. Tilaisuus, jossa saisin harjoittaa kovasti kaipaamaani rohkeutta ja kohdata häpeän kaksiteräinen miekka.  

Kirjoittaminen on minulle näkyväksi tulemisen prosessi. Se on taistelua häpeää vastaan. Vaikka tekstini eivät ole mitenkään erikoisia tai poikkeavia, niin silti olen joutunut kamppailemaan niiden julkaisemiseksi. En useinkaan ajattele, etteikö näin saisi tuntea tai kirjoittaa. Ajattelen, että minä en saisi tuntea tai kirjoittaa näin. Usein tunnen itseni naurettavaksi tekstieni valmistuttua. Häpeä nostaa päätään.  

Monet yksityiset tunteet, joita kuvittelee vain itse tuntevansa, ovat yllättävän yleisiä. Viikonlopun Nyt-liitteessä oli juttu siitä, miten ulkoisesti menestyneet, eturivin artistit kokevat myös kipeitä tunteita, epävarmuutta, merkityksettömyyttä ja tyhjyyden tunnetta. Tarkemmin ajatellen ei se mikään ihme olekaan. Itsensä antaminen on aina riski. En voi tietää, miten toinen ottaa minut vastaan. Kestänkö jos minun juttuni ei olekaan kiinnostava? Uskallanko antaa itseni toiselle, vieraalle ja erilliselle? Juttu päättyy toteamukseen, että Vain elämää-ohjelma antoi artisteile mahdollisuuden pudottaa täydellisyyden kulissit. Astua esiin myös haavoittuvaisuuden kautta. Olla näkyviä kokonaisempina. 

Elämässä kunniakasta on lähteä areenalle taistelemaan ja ottaa häviämisen riski. Kritiikillä ja paremmin tietäjillä ei ole merkitystä. Vain sillä on väliä uskallanko.  

Tästähän elämässä on kyse ja erityisesti tämä kysymys on tärkeä läheisissä ihmissuhteissa, joissa emme pysty pakenemaan roolin taakse. Emme ainakaan koko ajaksi.  Uskonko olevani rakkauden arvoinen? Kykenenkö läheisyyteen paljaana ja haavoittuvana ilman suojamuureja? Elämässä kunniakasta on lähteä areenalle taistelemaan ja ottaa häviämisen riski niinkuin Theodore Roosevelt kuvasi vuonna 1910. Kritiikillä ja paremmin tietäjillä ei ole merkitystä. Vain sillä on väliä uskallanko.  

Tämä blogi on ollut minun areenani ja vaatinut enemmän rohkeutta kuin, mitä minulla on. Se on ollut sisäinen kamppailu omia demonejani vastaan. Olen saanut teiltä lukijoiltani, tutuilta ja tuntemattomilta, paljon voimaa. Monta kertaa olen päättänyt, että tämän vielä kirjoitan, mutta sitten en mitään. Ja sitten tulee joku ihana viesti, kaunis kommentti tai kohtaaminen, jossa joku kiittää kirjoituksestani. Ne ovat olleet tärkeitä, enkä ilman niitä olisi pystynyt kirjoittamaan kokonaista vuotta. Toisilla ihmisillä on merkitystä ja väliä. 

Toivovaisin terkuin, Annele

Kirjoittaja on opettaja ja kahden koululaisen äiti, joka kirjoittaa omasta erostaan käsin tunteista, merkityksellisyydestä ja erosta selviämisestä.   

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen
Liisa Valila

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Syyskuu
2018
2017
2016

Kategoriat