Kuva: Anete Lusina, Unsplash

Joidenkin mielestä yhdessä reissaaminen vahvistaa suhdetta. Yhteiset kokemukset, yhdessä vietetty aika ja mahdollisuus nauttia toisistaan vaikka koko matkan ajan. Joidenkin mielestä seksikin on lomamatkalla parempaa. Oikeastaan jokainen suhde voisi jopa kaivata säännöllistä irtiottoa arjesta ja tutuista maisemista.

Toisaalta, jotkut sanovat yhteisten reissujen koituvan suhteiden kohtaloksi. Haastavat hetket, intenssiivinen yhdessäolo, erilaiset toiveet sekä ennen kaikkea helposti liian korkeiksi nousseet odotukset. Asioita, jotka voivat syödä hyvääkin suhdetta. Kotiovesta poistuminen voi siis olla jopa vaarallista.

Pasila-sarjassa kysyi Dalai Lama aikoinaan Kyösti Pöystiltä näyssä, kuinka Kyösti Pöysti voisi löytää itsensä Goalta jos on hukanut itsensä Pasilaan. Niinpä niin. Emme me voi itseämme maailmalta löytää, olemme totta jo tässä ja tänään. Ne kaikki piirteemme sekä ominaisuutemme olevat olemassa jo nyt. Joskus ympäristön vaihtaminen voi toki auttaa meitä näkemään ja löytämään ne paremmin tai nopeammin. Totta ne ovat kuitenkin olleet jo aieminkin. 

Sama pätee mielestäni myös suhteisiin. Eivät lomat niitä yksiselitteisesti paranna tai huononna. Kaikki ne ainekset, jotka reissuilla aiheuttavat suhteiden kukoistuksen tai tuhon ovat olemassa kotiovien sisäpuolellakin. Lomareissut saattavat saada ne näkymään selvemmin ta nopeamin, mutta totta ne ovat olleet kotonakin. Jossain kohtaa mahdolliset haasteet olisi pitänyt työstää kuitenkin ja toisaalta myös sen hyvän mitä matkoilla kokee, voi halutessaan tavoittaa kotonakin. Kyseessä on ennemminkin asenteen ja lähestymisen muutos kuin jokin oman kodin seinien ulkopuolelma tapahtunut taika. Yhteiset lomamatkat eivät siis pelasta, korjaa, paranna tai toisaalta tuhoakaan suhteitamme. Sen teemme me. Niillä aineksilla, jotka ovat olleet olemassa jo arjessamme yleisestikin.

Lomalta palailevin terveisin, Mio

Kommentit (2)

Susanna Mustajärvi
Liittynyt10.1.2019

Tuo pitää niin paikkansa. Se just hyvä, että ongelmat tulee esiin. Sama se missä. Turha niitä piilotella.
Me matkustellaan paljon mun miehen kanssa ja ollaan huomattu, että lomat menee paljon paremmin, kun kummallakaan ei ole mitään odotuksia lomalle. Tai jos on, ne on yhdessä puhuttu auki. Turhat odotukset ja pettymykset aiheuttavat turhia riitoja ja mielipahaa.

Mun näkemys on se, että lomailu ja reissaaminen on aina sijoitus tulevaisuuteen! ☝🏾☀️

Susanna Mustajärvi /Meidän Combo

Mio Kivelä
Liittynyt12.1.2018

No, niinpä! Hyvä saada mahdolliset haasteet esiin. Vaikea niitä olisi muuten hoitaakaan.
Ja toi on niin totta, että odotuksien minimointi sekä ainakin auki puhuminen on varmasti aivan ehdottoman tärkeää. Vähän niin kuin jouluun ja muihin juhlapäiviinkin liittyen. Ne voi tosiaan helposti olla aiheuttamassa enemmän ongelmia kuin viedä eteenpäin, jos niitä on liikaa tai niistä ei ole tietoinen.
Ihana ajatus toi sijoitus tulevaisuuteen. Sitä voisi käyttää muutenkin. Kannustaisi panostamaankin juttuihin ihan eri tavalla, kun ne näkisi sijoituksina yhteiseen tulevaisuuteen. Tykkään!

Mio Kivelä

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat