Kolme vuotta sitten kutakuinkin näihin samoihin aikoihin muistan käyneeni erään (komean) nuoren miehen kanssa kiivaan keskustelun siitä, että voisiko hän jättää hammasharjansa minun vessani peilikaappiin. Tämä huolestunut nuori mies oli sitä mieltä, että hammasharja olisi liian iso juttu ja se tekisi meidän jutustamme virallista.

Nyt kolme vuotta jälkeenpäin (ja hemmetin monta hammasharjaa myöhemmin) olemme ostaneet yhteisen asunnon tämän samaisen (komean) nuoren miehen kanssa. Onkohan tämä nyt sitten jo virallista? Ainakin yhteistä asuntolainaamme maksamme pankille takaisin seuraavat 25 vuotta.

Teimme viralliset asuntokaupat eilen ja olemme nyt virallisesti asuntovelallisia. Kaikki kävi hyvin nopeasti ja kivuttomasti, eikä epäröinneille ollut varaa, kun vanhempamme riensivät kuohuvapullojen kanssa uuteen kaksioomme suunnittelemaan tulevaa upeaa remonttiamme – ”Tästä tulee niin hieno!”

Olemme olleet yhdessä avopuolisoni kanssa nyt kolme vuotta (ja yhden kuukauden). Jonkun mielestä se on ehkä lyhyt aika, mutta meistä molemmista tuntuu silti siltä kuin olisimme tunteneet aina: tunnemme toisemme aivan läpikotaisin. Olemme juuri sopivasti erilaisia, jotta täydennämme toisiamme ja jotta meistä on haastetta toisillemme. Silti meitä naurattaa yhtä huono huumori ja ärsyttää kadulla samaan tahtiin kävelijät.

Eilen nostamaamme asuntolainaa maksamme yhdessä seuraavat 25 vuotta. Se on aika paljon enemmän kuin mitä olemme edes toisiamme tunteneet. Se on muuten suurin piirtein sen verran kuin me molemmat olemme eläneet. Ihmiselle, joka ei tykkää suunnitella omaa elämäänsä hirveän pitkälle (lue: minä) se ajatus tuntui tänä aamuna kahvikupposen ääressä ihan pikkiriikkisen kauhistuttavalta. Mitä jos jotain tapahtuukin ja illuusio ikuisesta rakkaudestamme särkyy? Olenko minä tosiaan valmis ottamaan näin suuren harppauksen elämässäni ja tekemään näin merkittävästi koko loppuelämääni vaikuttavan päätöksen?

Asuntolainaamme varten säästetystä käsirahasta suurin osa oli avopuolisoni rahaa. Minä raukka, joka en ollut ikinä pystynyt hillitsemään itseäni kenkäkauppojen näyteikkunoiden edessä, itkin eräs ilta avopuolisolleni sitä, kuinka paljon jään hänelle tästä kaikesta velkaa (myös kiitollisuuden velkaa). Hän katsoi minua empaattisesti, silitti takkuista tukkani ja sanoi: ”Mikä hätä tässä on? Sinullahan on koko loppuelämäsi aikaa maksaa velkasi minulle takasin.” Silloin minulle valkeni, että tässä ollaan nyt ihan virallisesti ja aivan tosissaan yhdessä. Jos avopuolisoni on valmis luottamaan, että minä maksan velkani takaisin jokaista senttiä myöten, olen minäkin valmis olemaan tässä aivan koko sydämelläni mukana. Kyse ei ole rahasta, eikä edes siitä, että maksanko velkani takaisin, vaan siitä, että maksuaikaa on koko minun loppuelämäni. Koko meidän yhteinen loppuelämämme. Tuo yksi arkinen ja rahaan liittyvä lause sisälsi lupauksen siitä, että yhdessä ollaan, tuli vastaan sitten ylä- taikka alamäki. Hän ei edes kyseenalaistanut sitä, ettemmekö olisi yhdessä vielä silloin 25 vuoden päästä, kun olemme (toivottavasti) maksaneet asuntolainamme pois.

Tuota lausahdusta muistellessani kaikki epäilykseni kaikkosivat. Minun on nyt paljon helpompi suhtautua uuteen elämänvaiheeseen, sillä tiedän, että minä en ole yksin. Minulla on vierelläni ihminen, joka uskoo meihin ja meidän juttuun. Ja se jos mikä tekee tästä virallista.

Maksoin tänään ensimmäisen erän velkaani pois avopuolisolleni. Maksun viestikenttään kirjoitin: ”Minä rakastan sinua nyt ja 25 vuoden päästä.”

Virallisen asuntokaupan jälkeiset viralliset tarjoilut.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat