Toitko jotain tuliaisia?” kuulin usein kysyttävän, kun lapseni olivat pieniä ja odottivat minua kotiin matkalta. Välillä tuntui siltä, että eikö se nyt riitä, että äiti tuli kotiin. Viisas ystäväni kuitenkin avasi silmäni ja sai minut ymmärtämään tuliaisten symboliarvon. Sen jälkeen toin tuliaisia aina, vaikka vain Aku Ankan taskukirjan huoltoasemalta, jos työmatkan kohteessa ei mitään erityistä tuotavaa ollut.

Joidenkin ystävieni kanssa meillä on mukava tapa: tuomme toisillemme tuliaisia ulkomaanmatkoilta. Ne voivat olla paikallisia makeisia, teetä tms tai vaikkapa käsikoru, josta olen tullut hänen mieleensä. Jotain pientä, halpaa ja kevyesti matkalaukussa kulkevaa. Nämä pienet ja halvat asiat ovat kuitenkin minulle merkitykseltään suuria ja arvokkaita.

Miesystäväni kävi matkoilla, kun olimme seurustelleet vasta muutaman kuukauden. Odotin jännityksellä, millainen kulttuuri hänellä on tuliaisten suhteen. Kun hän sitten palatessaan kaivoi kassistaan kultaiseen paperiin kiedotun paketin, olin onnellinen. Hän oli ajatellut minua ja käyttänyt aikaansa valitakseen juuri minulle sopivan hajuveden. Silloin tiesin, että olen hänelle erityinen.

Saamani tuliainen kertoo, että läheiseni on ajatellut minua. Sen symboliarvo on suuri. Olen ollut mielessä ja sydämessä, vaikka en ole ollut läsnä. Silloin tuliainen on tunteen näkyvä muoto.

Kun tunnen ihollani miesystäväni valitseman tuoksun, näen ranteessani ystävän ostaman korun tai juon lapseni kaukaa tuomaa teetä, olen konkreettisesti rakkauden ympäröimä. Mieleni täyttää kiitollisuus, ilo ja rakkaus. Ajattelen lahjan antajaa lämmöllä ja suhteeni häneen on elävä, vaikka hän itse olisi kaukana. Hyvän kierre jatkuu ja kasvaa.

Tärkeää ei ole tavara. Tärkeää on ajatus ja tunne, jota se välittää. Niin suloisia kuin tuliaiset ovatkin, ne eivät silti korvaa yhdessä vietettyä aikaa eivätkä muita rakkauden osoituksia, sanoja, tekoja ja kosketusta.

Tuo vuori-ilmaa pullossa taikka vettä Atlannin. Osoita, että kyllä muistat, vaikka olet reissussa. Niin tekee Mandoliinimieskin: https://www.youtube.com/watch?v=ddriwmT5uDg 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat