Tutkailin menneenä kesänä vanhoja keskusteluja, joita kävin ystäväni kanssa Facebookissa. Nettideittailun mobiilisovellus Tinder hallitsi keskustelua monessa kohtaa. Noiden kommenttien lukeminen nosti mieleeni monta muistoa ja ajatusta. Ensimmäisessä osassa muisteloita pohdin Tinderiä yleisesti, toisessa osassa Tinder-treffejä, kolmannessa profiilia ja tässä viimeisessä pohdin tinderin ahdistusta ja ärsytystä.

Minä:"Voi, tinder, tinder. oon miettinyt, että pidän tän nyt vaan tän viikonlopun tyyliin. Tää kun ei sovi mulle yhtään. Addiktoidunkin liian pahasti. :'D"
--------------------------
Minä: "Hahaa, nyt tiiän miksi tinder turhauttaa nyt niin pahasti. Viimeksi yli viikko sitten tullut sellaisia matcheja, jotka vastaa useammin kuin kerran, viikko sitten tullut kaksi, jotka vastas kerran ja ylipäätään match (joka ei siis kyl vastaa mitään) tullu viis päivää sitten. Oon varmaan huitonut jo useamman kerran päivässä kaikki mun rajauksiin sopivat tyypit läpi. Nyt ei siis mikään auta. Lähde on kuivunut :D"'

Olen maininnut muisteloissani useasti siitä, ettei Tinder ollutkaan sitä mitä alunperin siltä odotin vaan matchejä kerättiin ilman, että heidän kanssaan keskusteltiin tai niitä jopa vain poisteltiin sitä mukaan, kun niitä saatiin. Se maailma tuntui julmalta, enkä aluksi sopinut sinne lainkaan. Epäsopivuuttani tinderiin kuvastaa parhaiten, ehkä se kuinka ensimmäisen kerran poistaessani applikaation, halusin laittaa kaikille pareilleni asiasta viestiä. En halunnut olla yksi heistä, jotka vain katoavat. Eräs ystäväni meinasi motata minua moisesta ja vannotti, etten enää koskaan palaisi tinderiin. Hän ei halunnut nähdä kuinka se maailma möyhentäisi minut. Mutta kyllähän minä sinne sitten kuitenkin palasin. Hitaasti opin kuitenkin toimimaan paremmin tinderin maailmaan sopivammalla tavalla.

Olen aiemminkin muisteloissani maininnut siitä, että tinderiä on verrattu peliin. Ja kuten kaikki muutkin hyvät pelit, niin myös se koukuttaa. Siksi sinne, ehkä palataankin aina kerta toisensa jälkeen. Selailemaan ihmisiä ja keräämään matcheja, kohtaamaan ja tulemaan nähdyksi. Siinä on niin monta puolta mitä miettiä ja tarkkailla. Niin monta puolta mihin addiktoitua. Lopulta siinä voi kuitenkin käydä niin kuin yleisestikin addiktioiden kanssa; rengistä meinaa tulla huono isäntä, joka vie ja rikkoo enemmän kuin antaa tai korjaa.

Ystäväni: "Tätähän tää on, todellakin :D Plus huomaan itsessäni sellasta pientä taisteluväsymystä, vähän samanlaista kun speed datingissa. Toi on kuitenkin aika "epäluonnollinen" tapa tutustua ihmisiin, tarkotan siis sitä et yleensä ihmisiin tutustuminen ei oo niin intensiivistä kun se tapahtuu jonkun muun asian (opiskelu, työ) yhteydessä"

Tinder on nykyään normaali paikka löytää kumppani. Entinen tyttöystäväni löytyi tinderistä ja lähipiirissäni on useampikin tinder-pari. Siinä mielessä se on siis täysin luonnollinen paikka tavata ihminen ja tutustua. Samaan aikaan se on myös niin valtavan epäluonnollinen. On valtavan paljon raskaampaa tutustua ihmisieen, johon ei ole mitään luontevaa linkkiä entuudestaan. Erityisen raskastaon tehdä se yhä uudestaan ja uudestaan samalla kun mahdollisesti joutuu pettymään yhä uudestaan ja uudestaan. Sitä saattaa huomata kaipaavansa treffejä, joissa varma yhdistävä tekijä olisi jokin muukin kuin tinder. Tai haaveilevansa tilanteesta, jossa ei tarvitse keksiä kerta toisensa jälkeen, kuinka aloittaa keskustelu chatissa luontevasti mutta persoonallisesti sekä tarpeeksi nöyrästi, mutta kuitenkin itsevarmasti.

Minä:"--Mul on taas pieni vihasuhde tähän koko tinderiin. Just totesin siskolle, että annan tälle ehk viikon armonaikaa ja sit toteen, että on jonkin muun tavan vuoro. Kunnes taas sorrun :D"
Ystäväni: "Mistä pieni vihasuhde on tullu, sen suorasukaisen tyypin tapaamisesta? :D"
Minä: "Se tuli eniten taas siitä, että siellä tajusin, etten tiiä mitä haen. En taida olla sellainen, joka kykenisi puhtaasti fyysiseen suhteeseen ilman mitään kiinnostusta, tai edes niin, että elämäntavat ei kohtaa. Näin ollen mun tän hetken matcheista vain se yks on oikeasti potentiaalinen. Sit rupesin miettii, et jos se toimisi, niin olisinko valmis seurustelee. Varmaan, mutten tiiä onko mun elämä sillä tolalla, että kannattaisi ihan etsimällä etsiä siihen ketään. Joten päästään siihen, että miksi siis oon siellä? :D Taas! No, katson nyt viikon tuleeko muitakin kiinnostavia ja annan tolle yhdelle mahdollisuuden. Sit siirryn johonkin täysin uuteen taktiikkaan :)"

Isoin ahdistukseni ja ärsytykseni tinderiin on kuitenkin kummunnut aina omasta itsestäni. Erityisesti siitä, etten ole lopulta itsekään tiennyt mitä tinderistä hain. Kirosin, kun muut ilmoittivatkin kesken keskustelun hakevansa vain ystävää, odottivat puhtaasti fyysistä suhdetta tai katosivat yllättäen, mutta todellisuudessa hetkeksikään pysähdyttyäni tajusin, etten ollut yhtään sen parempi. En useinkaan tiennyt oikeasti mitä tinderistä hain. Lopulta en oikeasti hakenut mitään. Sen tajuaminen vei vain aina oman aikansa. Täytyi kokoea monet skenaariot. Täytyi oivaltaa, etten halua irtosuhteita, mutten myöskään ole sillä hetkellä tarvinnut parisuhdettakaan, ja niinpä olenkin muuttunut siksi joka vain katosi, koska oivalsi, ettei ole oikeassa paikassa.

Kerran olen poistunut tinderin myös siksi, että löysin sen parisuhteen mitä sillä kertaa etsinkin. Jokaisen syyn kohdalla applikaation poistamisesta on kuitenkin tullut voimauttava ja vapauttava tunne. Ei enää liian myöhään venyneitä iltoja, koska katsoo"vielä ihan vaan pari tyyppiä", ei epätoivoisia yrityksiä keksiä keskustelujen aloituksia tai pettymyksiä ihmisten ja tinderin toimintaan. Poistaminen on aina noussut tarpeesta ja ollut tarpeen.

Minä: "Nyt on tinder veks! Huh! Kepeä fiilis :D"
Ystäväni: "Haha Tinderin valtakausi on päättynyt! Itelleki tuli yllättäen suht hyvä fiilis siitä ajatuksesta et poistaisin tinderin. Saa nähä :D"

p.s. Nyt mä oon kuitenkin taas tinderissä. Hups.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat