Tuolla on se syyskesän tuuli, joka kohisuttaa koivuja vähän liian voimakkaasti. Pyöräilimme hetki sitten kotiin kaupungista ja kumppaniani vilutti viimassa. Pysähdyimme hetkeksi tien laitaan. Annoin hänelle takkini ja ajoimme sitten kotiin.

Kun pyöräilimme loppumatkaa, ajattelin parisuhteeseen kepeästi liitettyjä sukupuolirooleja. Yhdenlaiseen miesrooliin kuuluu se, että antaa takkinsa ja sateenvarjonsa ja palelee sekä kastuu rakastettunsa puolesta. Naisosapuolella on sitten vastaavasti vastaanottajan asema.

Minua kaikenlainen tyypittely epäilyttää, rakkaudessa ja parisuhteessa etenkin.

Miehet ovat parisuhteen hiljaisia osapuolia, joilla on vaikeuksia ilmaista tunteitaan. Naiset puhuvat ja vatvovat asioita, joihin miehet jo haluaisivat ratkaisun. Naiset tarvitsevat esileikkejä, miehet eivät. Miehet tuovat ruokaa kotiin ja naiset laittavat sitä, ensin siivottuaan. Naiset osaavat käsitellä monia asioita yhtaikaa, miehillä on putkiaivot. Miehillä on suuri leuka ja matala otsa. Miehet sitä ja tätä ja tuota -- täyttä roskaa.

Tässä rakkaussuhteessa on kaksi ihmistä. Toinen sattuu olemaan mies ja toinen nainen. Olisi rankka erehdys selittää toisesta meistä mitään parisuhteeseen, vuorovaikutukseen, toiveisiin, unelmiin, ajatteluun tai rakkauteen liittyvää sillä perusteella, että hän on jompaa kumpaa sukupuolta. Jos haluan tietään jotain hänestä, kysyn häneltä. Kun koetan ymmärtää hänen persoonaansa ja sen syvyyksiä, joita rakastan, koetan ymmärtää häntä ainutlaatuisena ja ainutkertaisena ihmisenä. Hän ei typisty mihinkään tyypilliseen, yleiseen, latteaan. Kuulen kaupungilla ohimennen ihmisten keskustelevan siihen tyyliin, että "tyypillistä naisille" tai että "miehet nyt tekevät niin", ja ihmettelen, kuinka loukkaavaa sellainen on.

Suuri ihmeellinen lahja, jonka puolisoni minulle antaa on vapaus olla. Siksi minulla on niin suunnattoman hyvä olla tässä suhteessa. Olen kokonaan vapaa olemaan minä. Hän ei koskaan tyypittele tai kategorisoi tai banalisoi minua, vaan ottaa minut sellaisena kuin juuri minä olen. Se on aivan hengästyttävän ihana kokemus. Se on tämän rakkaussuhteen perustava tunne.

Rakkaudessa ihminen kaipaa kokemusta siitä, että hän on toiselle jotain erityistä. Ja aitona olemisen kokemusta. Ainakin minulle ne ovat ydinkysymyksiä. Minä saan rakastetultani niitä kokemuksia jatkuvasti. Se on todellakin onnekasta ja onnellista.

Kun sukupuoli- ja muut stereotypiat on ohitettu ja meitä on tässä kaksi avointa ihmistä, roolit voi ottaa takaisin käyttöön leikittelynä. Sitten nistä ei tulekaan toista latistavia ja ohittavia väitteitä vaan keskinäistä vitsailua. Rooliin voi astua ja sen voi jättää aika samalla tavalla kuin lapset leikkivät joustavasti, mielikuvitus rikkaana. Millaista se tarkalleen on, sitä on tosin vaikea selittää hyvin kenellekään toiselle, koska sellainen leikki ja kahdenkeskinen improvisaatio nousee meistä, on meidänkielistämme ja meitä kahta. Se on sisäpiirin vitsi, josta me kaksi nautimme kovasti.

Sillä tavallahan on kaikissa parisuhteissa: se, mikä saa juuri sen parin toimimaan yhdessä onnellisesti ja hyvin, on juuri sen parin erityisyyttä. Erityisyyttä, ei yleistä.

Siinä missä minulle on tärkeää olla rakkaudessa nähtynä sukupuoliroolien takana, joku toinen varmasti kokee tarvetta tulla nähdyksi juuri jonkin selkeän sukupuoliroolin kautta. Niin erilaisia me olemme. Yhteistä on se, että molemmissa tapauksissa on kaksi ihmistä, joilla on toiveita ja tarpeita. Parisuhteen synnyssä ja kehittymisessä avain lienee tuon kulloinkin aina omanlaisensa ihmisen ja noiden tarpeiden kohtaamisessa.

On aivan mieletöntä, että minä tapasin tämän ihmisen. Koska juuri me satuimme tapaamaan, me olemme nyt yhdessä. Tämä nähdyksi tuleminen toimii niin ilmiömäisesti.

Joo. Ja minä siis annoin kesken kotimatkan kumppanilleni takkini ja palelin vuorostani vapaaehtoisesti. Se olisi ehkä ollut ritarillista ja sikäli miehekästä, ellei minulla olisi ollut niin helppoa keinoa kylmää tuulta vastaan: kun katson häneen, lämpenen välittömästi.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat