Kuva: Tarja Kinnunen

Olen yksin ja odotan. Haluaisin juhlia tärkeää päivää, mutta kaikki ovat jossain. Vähitellen tajuan, että he ovat yhdessä jossain. Yhteisöön mukaan pääseminen ei ollutkaan onnistunut. En tajunnut, että aikuset voivat toimia näin. Valikoida osan porukasta ja jättää toiset ulkopuolelle. Hämmästyn miten kipeää se tekee. Näin vanhana! 

Jokainen on varmaan joskus elämässään kokenut ulkopuolelle jäämisen. Myös parisuhteessa voi jättää toisen ulkopuolelle. Tai ihan yhtä lailla jättäytyä. Läheisyys on pelottavaa, koska siinä on aina mukana hylätyksi tulemisen mahdollisuus. Turvallisinta on pysyä etäällä. Silloin ei satu, vaikka oikeasti myös yksinäisyys sattuu. Mutta sille, joka jättäytyy yksin se on tuttua sattumista. Turvallista.

Rakkaus on pelottavaa. Varsinkin silloin, jos siihen ei ole tottunut. Läheisyys antaa mahdollisuuden haavoittua. Ja sitähän me emme halua. Olla haavoittuvia.  Valitsemalla yksinäisyyden välttää yksin jäämisen kivun. 

Perheissä voi olla vääristyneitä liittoja lasten ja aikuisten välillä, joissa roolit menee sekaisin. Olen ymmärtänyt, että ne ovat lasten tulevien ihmissuhteiden kannalta tuhoisia. Aikuinen voi antaa lapselle roolin, joka kuuluisi oikeastaan puolisolle. Läheisyyttä ja turvaa haetaan niissä väärin keinoin ja lapsi maksaa siitä hinnan omassa elämässään.

Tuttu tarina onkin se, miten nainen uppoaa äitiyteen ja kiinnittyy lapsiin niin vahvasti, ettei puolisolle jää enää mitään. Myös Isä voi luoda liiton lapsen tai lasten kanssa äitiä vastaan. Ne ovat mielestäni erityisen raastavia. Olen miettinyt johtuuko se siitä, että äiti usein joutuu antamaan itsestään ja elämästään niin suuren palasen perheelleen. Tuntuu kohtuuttomalta, ettei sitä arvosteta. Vai peittävätkö miehet vain paremmin sen surun, jota ulkopuolisuus väistämättä tuottaa?

Itsellenikin oli vaara joutua tähän rooliin. Siitäkin huolimatta, että isäni on aina kohdellut äitiäni ja naisia kunnioituksella. Havahduin siihen, kun pieni lapseni oli sitä mieltä, että minä olen perheen palvelija. Sukujemme maalaistalotausta oli hiipinyt huomaamatta perheemme työnjakoomme. En hyväksynyt tätä, vaan aloin puhua ääneen sitä, kuinka kodista huolehtiminen on yhteinen asia. Kaikkien vastuulla. Aloin rimpuilla ulos roolistani sanoittamalla tilannetta ääneen muille.

Parisuhteessa syntyy ulkopuolisuuden kokemus, kun tunneyhteys katkeaa. Fyysinenkään läheisyys ei auta, jos ei tule nähdyksi ja kuulluksi tunnetasolla. Joskus toinen ei anna läheisyyttä tai joskus läheisyyttä voi olla vaikea ottaa vastaan. Tunnistan molemmat tilanteet. Kun tarvitsemaansa läheisyyttä ei saa, sitä alkaa helposti vaatimaan. Monissa parisuhteissa on tuttu kierre se, että nainen painaa päälle oman kaipuunsa kanssa ja mies vetäytyy riittämättömyytensä kanssa turvaan. Molemmat ovat yksin.  

On kauheaa olla omassa elämässään ulkopuolinen. Ei-subjekti. Toimimaton ihminen. Tilaa viemätön. Olemassa oloton. Sitä se on, kun parisuhteessa jää yksin. Vailla olemista. Olemattomuutta. Yhdessä, mutta yksin. Se on tila, jonka haluaa muuttaa hinnalla millä hyvänsä. 

Toivovaisin terkuin, Annele

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Päivi Nurmi
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Sini Saavalainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat