Lapsikin sen tietää, mistä parisuhderiidassa on usein pohjimmiltaan kysymys. Hiekkalaatikolta asti strategiana on ollut pistää toisen kannettavaksi se, mitä itsessään ei halua nähdä. ”Itekii teit silleen” tai ”En se minä ollut” ovat myös aikuisten välisen välienselvittelyn perusrepliikkejä.

Kukapa muuten rakastuessaan haluaisi ajatella, että kumppani tulee usein valittua ikävimpien puoliensa perusteella. Toisen tylsimmät piirteet ovat niitä, joita vähiten haluaisin itsessäni ajatella. Valitsen toisen vähän kuin sopivaksi roskakoriksi itselleni. Kätevää.

Siispä hän, jonka on vaikeinta sietää avuttomuutta itsessään, rakastuu sellaiseen, joka on reilusti vähän pihalla, ja tarvitsee ”vahvaa pärjäilijää” rinnalleen. Toiset meistä ovat kasvaneet peittämään vihaisuuttaan, esiintyvät ylikiltteinä ja rakastuvat temperamenttiseen tulivuoreen.

Kovin romanttiselta tämä pimeiden puolien vaihtokauppa ei kuulosta, mutta siinä on oma syvä viisautensa. Parisuhteen peruspointti ei ole tarjota pakopaikkaa pahalta maailmalta. Toimiva suhde auttaa molempia puolisoita kasvamaan omaksi itsekseen ja kestämään maailmaa sellaisena kuin se on – pahana ja hyvänä vuorotellen, parisuhteen ansiosta toivottavasti enemmän hyvänä.

Olemme kaikki joutuneet pistämään joitain persoonamme osia piiloon pärjätäksemme siinä maailmassa, jossa aloitimme elämää. Parisuhdekumppani on kuin peili, josta voimme katsella myös omia kiellettyjä puoliamme.

Onhan helpompaa ensin seurata vierestä toisen rähjäämistä ennen kuin alkaa itse kokeilla sellaista, mikä on ollut kiellettyä. Ylikiltiksi kasvanut voi opetella puolensa pitämistä ja ylivahvaksi kehittynyt pääsee näkemään tarvitsevuutta vaarattomalla tavalla. Turvallisesti, yhteisen kiintymyksen suojissa voi harjoitella olemaan enemmän se, joksi on alun perin syntynyt.

Yleensä kuitenkaan parisuhteessa kasvaminen ei mene niin kuin Strömsössä. Se mihin alun perin eniten toisessa ihastui alkaa ärsyttämään ihan vietävästi. Vahvasta ja turvallisesta kumppanista tulee määräilijä ja herkkä ja eloisa puoliso alkaa näyttämään hermoheikolta. Se kielletty puoli on hyvin pelottavaa ja meillä on suuri houkutus torjua se myös toisessa. Tarvitaan monta vääntöä ja hiekkalaatikkokeskustelua siitä, kuka teki mitä ensin, ennen kuin palikat vähän asettuvat kohdilleen.

Yli kahdenkymmenen avioliittovuoden jälkeen minulle tulee vieläkin olo, että mieheni on hetkittäin etäinen ja välttelevä. Pystyn näin ammattilaisena helposti esittämään pätevänkuuloisen syytösryöpyn hänen ongelmistaan parisuhteessamme ennen kuin hän saa suunvuoron. Silloin hän saattaa lakonisesti todeta, että minä itsehän olin juuri ollut ajatuksissani koko illan (mietin tätä blogia!). Pisteet hänelle. Hyvässä hengessä oikaistu näköharha pakotti minut katsomaan itseäni ja omia pelkojani läheisyyden suhteen.

P.s. Aina ei meilläkään mene näin nätisti.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat