Kuva: Jaakko Kaartinen

Kun ensimmäistä kertaa menimme syömään yhdessä, lounasta, ihastuin rauhalliseen tapaan, jolla rakastettuni ottaa oman aikansa. Minulle jäi vaikutelma, että aika tottelee häntä eikä toisin päin kuten meillä muilla. Ihmettelin, miten hän kykenee siihen. Sittemmin tajusin, ettei kyseessä ole mikään temppu, vaan se, millainen hän on. Hän ottaa aikansa itselleen. Se on jonkinlaista sisäistä itsemääräytymisen halua ja kykyä, joka vaikuttaa minusta aika harvinaiselta.

Se sama asia tekee minuun vaikutuksen yhä. Hänen persoonansa tekee minuun vaikutuksen.

Nyt me elämme yhdessä ja meidän tapamme olla ovat limittäin ja lomittain toistemme arjessa ja jokaisessa päivässä. Siinä mielessä haluaisin, että olisi koko ajan loma tai viikonloppu, että voisin koko ajan keskittyä olemiseen yhdessä. Saisin olla hänen mysteerinsä äärellä aamusta yöhön.

Me syömme kyllä jotain yhdessä joka päivä. Se tuntuu varmaan siksikin minusta niin kallisarvoiselta, koska tutustumisemme alkoi lounailta. Mutta mahtaako hän itse tietääkään, miten paljon iloitsen siitä, kun katson hänen sormiaan poimimassa leivän palasta lautasen sivusta tai tarttumassa kupin korvaan, tai pitelemässä haarukkaa ja veistä, tai lasia. Hänellä on tavattoman kauniit herkät sormet.

Yhdessä syöminen, tuollainen konkreettinen tekeminen, joka toistuu uudestaan ja uudestaan, suo aina uudelleen mahdollisuuden kysyä itseltään, miksi toisen persoona on juuri sellainen, että se hurmaa. On mahdollisuus ihmetellä ja ihailla toisen persoonaa sellaisessa tilanteessa.

Hänen persoonansa näyttäytyi minulle tuolloin ensimmäisillä lounailla samalla tavalla kuin kevätsää: tulee lämmin, aurinkoinen päivä, joka alkaa sulattaa lunta. Sen tunnistaa kevääksi – ja samalla tietää, että kevät on kokonainen vuodenaika, sen tuhannen tuhannen tuhatta ja miljoonaa tapahtumaa ja yksityiskohtaa. Keväässä voi elää vaikka koko loppuikänsä. Se ei koskaan lakkaa yllättämästä tai tule loppuun nähdyksi.

Kun rakastuin häneen, rakastuin kevääseen ja kesäänkin. Nekin ovat omalakisia, tulevat ja ovat juuri sellaisina kuin ovat. Ne ottavat oman aikansa.

Joo, hänessä on vuodenaikojen piirteitä. Muun muassa eräänlaista juhlavaa vääjäämättömyyttä, josta minä vaikutun.

Hänen piirteensä tuntuvat minusta oikealta, ja sellaisilta, mitä merkillisellä tavalla kaipaan. Vääjäämättömyys, tietty syvä varmuus, sellaiset asiat muun muassa.

Hänen meininkinsä tuntuu minusta juuri oikealta. Minä haluan limittyä ja lomittua siihen, koska se on parasta. Tämä syöminen ja rauhallinen ajan käyttäminen omiin asioihin ja omalakisuus on yksi esimerkki.  On monta muuta esimerkkiä. Niin monia kuin keväissä on päiviä.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat