Kuva: Jaakko Kaartinen

Voiko rakastamisessa olla liiallinen? Voiko ylenpalttisuus mennä yli äyräiden?

Itse haluan vastata, että ei voi mennä. Asiassa on tietysti toisiakin näkökulmia, myönnän. Jotkut kavahtavat tulvehtivaa rakkautta, yksien on vaikea ottaa vastaa vähääkään. Rakastajan asema vaatii huomaavaista sovittautumista sellaiseen, mikä on mahdollista. Joo joo – mutta millaista olisi tarpeettoman liiallinen rakastaminen? Voiko rakastamisen tekoja olla yli määrän?

Pieni kertomus aiheen tiimoilta:

Päiväkirjani ”Elämää XXXXX:n kanssa, osa I” alkaa ruokalistalla:

  • Crema di porri e patate
  • Zucchini ripiene alla romagnola
  • Pizza di patate
  • Insalata mista
  • Pasticcio di lasagne con pomodori freschi e melanzane
  • Foccaccia
  • Formaggi
  • Torta di limone
  • Espresso

Rakastettuni oli tulossa ensimmäistä kertaa luokseni syömään. Olin miettinyt ruokia etukäteen pitkän aikaa, ja olin valinnut italialaisen keittiön reseptejä.

Olin käynyt hakemassa tuon päiväkirjan samalla viikolla, oli kesäkuun alku, uuden elämän alku, ensimmäinen kerta, kun sain laittaa ruokaa hänelle. Olisi tehnyt mieli valita vielä jotain lisää listalle, koska halusin keittää hänelle koko sydämen kyllyydestä.

Menin kauppaan keskustassa, missä juustotiskin valikoima oli hyvä. Kesti aikansa kokoilla raaka-aineet ostoskärryyn. Kassalla ladoin ne suureen reppuun ja paperikassiin kahvoja myöden. Kannoin kaiken polkupyörän luo, mietin, että ostokset ovat painavahkot. Olin ostanut toistakymmentä kiloa kaikenlaista.

Kun olin ehtinyt fillarilla kolmisen sadan metrin päähän, ja ylitin raitiovaunukiskot, paperikassin kahva alkoi revetä täräysten voimasta. Ostokset eivät levinneet kadulle klassisesti, koska laskin kassin maahan heti, mutta jonkin verran säädin siinä keskellä liikennettä.

Kahvat taskulla jouduin ottamaan kassin syliin ja ajamaan yhdellä kädellä. Viiden kilometrin pyörämatka Helsingin läpi painui mieleen hikisenä. Olin hirmu onnellinen ja olin hirmu rakastunut.

Laitoin sen iltapäivän ajan ruokaa muutamien tuntien ajan, niin että kun rakastettuni illansuussa tuli ovelle, olin kattanut pöydän, avannut viinit, raottanut ikkunat auki lehmusten latvoihin. Saatoin alkaa tarjoilemaan ruokaa. Nostelin lautasille rakkauttani. Sitä riitti. Ruokaa oli valtavasti. Sitä oli totisesti ylenpalttisesti. Kaikkiin ruokalajeihin syntyi pieni lovi merkiksi siitä, että tätä on nautittu.

Maistelimme, rakastettuni ja minä, vuokien, pannujen, tarjoiluastioiden ja lasien keskellä. Kaikkea oli liikaa, mutta mikään ei ollut liiallista. Mikään siinä ei tuntunut kuitenkaan liialliselta. Se oli sellaista kuin miltä minusta tuntui.

En minä usko millään, että rakastamisessa voi olla liiallinen. Osa jää joskus nauttimatta tai odottamaan seuraavaan kertaan. Meille olen sittemmin oppinut laittamaan kahden hengen kokoisempia annoksia ruokaa, mutta rakastamista en kestäisi annostella säästeliäästi.

Sanoin tuona kesänä rakastetulleni, että haluan tässä rakkaudessa enemmän kuin kaiken. Siltä minusta tuntui silloin. Sellaiselta minusta tuntuu yhä. Minusta ylenpalttinen on oikein, koska rakkaus tuntuu enemmältä kuin mitä mittoihin mahtuu.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat