Kesäloma kului saaristomerellä purjehtien. Se on mukavaa puuhaa…vain hyvällä ilmalla ;) Kovat tuulet ja jäätävät sateet kesken matkanteon pistää epäilemään omaa mielenterveyttä. Miksi ihmeessä haluan viettää lomaani näin? Jälkeenpäin muistan vain ne hyvät ilmat ja ihanat hetket kahvikupposen äärellä. Eräänä iltana, rantaan päästyämme, oli juuri tuo ihana ilta ja istuin veneessä kaikessa rauhassa ja katselin kaunista luontoa ympärillämme. Suomen saaristo on todella kaunis.

Silmiini osui joutsenperhe. Äiti ja isä joutsen uivat ylväästi ja rauhallisesti. Lapsijoutsenet pulikoivat sinne ja tänne välillä toisiinsa törmäten. Ehkäpä se oli joku kiva leikki. Ne uiskentelivat edestakaisin rannan ja vanhempiensa väillä. Äiti ja isä joutsen olivat selvästi asettaneet lapsilleen rajan. Rannan ja vanhempien välissä oli turvallista, siinä ei vaara uhannut, siinä lasten oli turvallista uida. Perheen meno näytti seesteisen rauhalliselta.

Jäin miettimään Joutsenperheen esimerkkiä. Turvalliset rajat, vanhempien läsnäolo ja yhteinen matka jonnekin eteenpäin, näytti olevan perheen tavallista arkea. Niin yksinkertaista se on – onnellinen elämä. Onnistuuko se meiltä ihmisperheiltä? Joskus onnistuu ja toisinaan taas ei.

Joutsenperhe muistutti minua siitä, että meidän vanhempien on uskallettava asettaa rajat, jotta lapset voisivat tuntea olevansa turvassa.

Joutsenperhe muistutti minua kuitenkin taas siitä, että meidän vanhempien on uskallettava asettaa rajat, jotta lapset voisivat tuntea olevansa turvassa. Sitten meidän olisi oltava läsnä silloin kun meitä tarvitaan. Pikkulapsiperheissä siis melkeinpä koko ajan, rankkaa tiedän, mutta kyllä se helpottaa aikanaan. Ja yhteinen aika on kultaa kalliimpaa – ei ehkä aina tunnu siltä, mutta senkin tajuaa sitten kun lapset eivät enää pyöri jaloissa. Perheside kantaa muuttojen yli. Perhe on perhe vaikka välimatka voi kasvaa liiankin pitkäksi.

Vanhemmuus on taitolaji. Parhaiten siinä pärjäävät epätäydelliset vanhemmat. He tietävät, että elämä kantaa.

Vanhemmuus jatkuu, vaikka lapset kasvavat aikuisiksi. Välillä heistä ei kuulu mitään ja sitten yksi puhelinsoitto voi muuttaa tilanteen – ”hei, voiks mä muuttaa vähäks aikaa takaisin kotiin ku…?jne.”. Turvan, lohdun, läsnäolon tehtävä ei lakkaa, ja hyvä niin. Tai näin meillä on asia ajateltu. Vanhemmuus on taitolaji. Parhaiten siinä pärjäävät epätäydelliset vanhemmat. He tietävät, että elämä kantaa. Onhan se elämä kantanut heitäkin.

"me suljemme heidät kaikki joka ilta rukouksiimme ja pyydämme heille Taivaan Isän siunausta"

Nyt kun ei ole pieniä palleroita kotona, joita kaapata syliin, halia ja heijata kunnes kriisi tai kipu hellittää, niin me suljemme heidät kaikki joka ilta rukouksiimme ja pyydämme heille Taivaan Isän siunausta, siis kaikkea sitä hyvää mitä he elämänsä aikana tarvitsevat.

 

Kesäterveisin, Paula Enckell

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat