Melkeinpä jokainen meistä on kuullut sadun Tuhkimosta; ilkeästä äitipuolesta, kateudesta, kurpitsakärryistä ja onnellisesta lopusta. Olen aikuinen, mutta rakastan edelleen tätä satua ja montaa muutakin sellaista satua, joka päättyy sanoihin: ”Ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun saakka”.

Tuhkimo-sadun prinssi kulki pitkin maita ja mantuja sovittaakseen naisille lasikenkää. Prinssin mieleen oli tanssiaisista jäänyt mieleen pieni ja siro tyttö eikä kukaan muu tuntunut enää kelpaavan. Sadussa prinssille kävi hyvin – hän löysi prinsessansa.

Tuhkimo-satu tekee mieli kääntää nykykielelle. Otetaan esimerkiksi vaikka ihan tavis-Tuhkimo, sinä tai minä, mies tai nainen, ihan tavallinen arkimörkö - joka tapauksessa aikuinen, jo elämää nähnyt ja kolhuja saanut ihminen.

Aidosti ja ihan vakavasti: moni aikuinen ihminen kaipaa ja etsii kumppania. On paljon niitä, jotka ovat olleet aina yksin ja sitten on niitä, jotka ovat eronneet ja jääneet pitkiksikin ajoiksi elämään yksin. Yksin olemisen aika voi tuntua kuin sadan vuoden uni prinsessa Ruususelle.

Monelle, varsinkin rakkaudessa monesti pettyneelle, on syntynyt ajatus siitä, millainen olisi ihana kumppani tai ainakin se on kirkkaana mielessä, mitä hän ei saisi olla. Näissä kriteereissä kulkevat mukana eletyt suhteet, haavat ja pettymykset.

Yksinäisyys on siitä ikävä vaiva, että se saattelee meitä kaikenlaisten ihmisten luo ja hyvä niin, mutta se myös jättää meidät pysäkeille, missä on vähän huono olla. Kun on oikein ihmisenkaipuinen ja yksinäinen, saattaa tyytyä vähempään kuin oli joskus ajatellut.

Tuli vaan mieleeni, että eikö tuo lasikenkä symboloi prinssin toiveita tulevan kumppanin suhteen. Miltä sinusta lukijana olisi tuntunut, jos prinssi olisi sovittanut kenkää vähän vääränkokoiseen jalkaan ja tyytynyt viemään vihille tuon toisen? Itsessäni sisällä olisi ainakin huutanut, että ”jatka etsimistä mies, kyllä sinä sen oikean vielä löydät!”.

Tuhkimo on varsinainen Tinder-tarina. Tapaamisesta toiseen mennään joskus suurin odotuksin ja aikaa myöten ehkä jo kyynisenä ja kyllästyneenä. Ja kysymys on sama kuin prinssillä: ”Löytyykö näiden ihmisten joukosta sitä, joka on toiveideni mukainen ja tuntuu oikealta?”.

Lasikenkä on minusta tosi tärkeä siksikin, että se on ulkoinen juttu. Kenkä. Samaa kategoriaa kuin auto, koulutustausta ja kaikenlainen muu ulkoinen. Mitä jos lasikenkä olisikin jotain sisäistä, sisäinen lasikenkä – sieluun sopiva vailla ulkoista vaatimusta? Toki molemmatkin saattavat olla tarjolla samassa lasikengässä, jos oikein mukavasti sattuu.

Rakkauteen mahtuu niin paljon kaikenlaista, mutta tässä hetkessä mielessäni on ajatus siitä, ettei kannata tyytyä liian vähään tai vääränlaiseen, odottaminen kannattaa (siksi että huonossa suhteessa voi huonosti ja yksinään voi olla parempi olo) ja sen pohtiminen, mitä oikeasti haluaa. Lasikengän tulee sopia molemmille yhtä aikaa ja sehän parisuhteen löytämisestä tekee joskus haastavaa. Mutta kun on oikea paikka ja oikea aika, lasikengät osuvat kyllä yhteen eikä mitään mene rikki vaan vanhatkin säröt saattavat korjaantua.

 

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat