Moni meistä on parisuhderintamalla joutunut haavoittumaan. On petetty, jätetty, lytätty itsetuntoa ja lähdetty menemään selitystä jättämättä. Kirsikkana kakun päällä saattavat ne lukemattomat Tinder-treffit, jotka ovat jättäneet ilkeän muistijäljen siitä, miten kelpaa kyllä vällyjen alle, mutta ei kumppaniksi.

Erot ja muut hylkäämiskokemukset saavat ihmisen varovaiseksi. On viisastakin suojautua uusilta mahdollisilta haavoilta. Itsetunto ei kurjien kokemusten jälkeen ole välttämättä mitä parhain eikä luottamus ihmisiin kohdillaan. Moni parisuhteessa elänyt ja haavoilla ollut kuitenkin kaipaa parisuhdetta, joskus melkein epätoivoisesti.

Parisuhteeseen lähteminen on aina riskipeliä. On aina mahdollisuus vahvistumiseen tai uuteen haavoittumiseen. Olo on suhteen alussa kuin sotaan lähtevällä. Joko selvitään hengissä tai haavoitutaan taas. Onneksi parisuhdekuollut tai –haavoittunut nousee melkein aina ylös. Niitäkin on, jotka invalidisoituvat vaikeassa parisuhteessa ja toipuminen tuntuu melkein mahdottomalta. Ja siltikin voi selviytyä – täytyy vain löytää oikea apu ja halu toipumiseen.

Mutta mistä löytyy kumppani kaiken koetun jälkeen?

Itse uskon siihen, että parisuhde tulee sitten, kun on oikea aika siitä huolimatta vaikka istuisit kotona kutomassa sukkaa ja kävisit vain lähi-Alepassa etkä muualla. Niin se vaan rinssi tai rinsessa tulee sillä kauppareissulla vastaan, koska ”Joku” on niin järjestänyt. Ja jos tuntuu, ettet voi tavata ketään, koska et käy missään, lähde ihmisten ilmoille! Etsiydy sinne, missä voit tavata samanhenkisiä ihmisiä.

Ja hei, odottamisen ajan voi käyttää hyödyllisesti. Työstä vanhat suhteesi niin, että tiedät, mitä niissä ihan oikeasti tapahtui. Kuka teki ja mitä ja mistä syystä. Työstä viha, suru ja katkeruus. Vihainen ihminen vetää puoleensa vihaisia ihmisiä.

Vahvista itsetuntoasi tekemällä itsellesi hyviä tekoja ja kirjoittamalla listaa hyvistä puolistasi. Jos itsetunto on suhteeseen lähtiessä kovin heikko, haavoittuukin helpommin.

Odottamisen olotilassa mieti myös, mitä oikeasti parisuhteelta ja kumppanilta toivot. Sinun ei tarvitse tyytyä vähään tai ei juuri mihinkään vaan saat sen, mitä haluat, jos tiedät, mitä olet etsimässä. Kun hälytyskellot kilisevät, kuuntele niitä. Täytyy oikeasti tietää, mitä haluaa, muuten parisuhde”markkinoilla” elää kuin sokea ja toivoo, että joku, kuka tahansa, poimii mukaansa.

Jos mahdollista liiku, syö hyvin, nuku, työstä itseäsi, harjoittele avointa viestintää ja sillä tavalla kaunistu – sisäinen hyvä olo näkyy ulospäin. Mitä tyytyväisempi olet itseesi, sitä suuremmalla todennäköisyydellä vedät puoleesi itseään kunnioittavia ihmisiä ja uskallat astua suhteeseen – haavoittumisen uhallakin.

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat