Kuva: Jaakko Kaartinen

Viime viikonloppuna rakastettuni kertoi minulle kirjasta, jonka oli valinnut kirjastosta kansitekstin perusteella. Se kertoi miehestä, joka erinäisten vaiheiden jälkeen päätyy keräämään eroottisia vaikutelmia puolisostaan. 

Tämä kuvaus juonesta riemastutti minua kovasti. Minulle itselleni nimittäin tuollaiset vaikutelmat rakastetustani ovat jokapäiväinen ilo. Uskaltaisin itsekin sanoa, että jos en varsinaisesti ihan keräile niitä, kiinnitän noihin vaikutelmiin huomiota tarkasti. Eroottiset vaikutelmat puolisostani ovat rakkaussuhteen ainesosia.

Niin, itse asiassa juuri tuollaiset vaikutelmat tekevät yhdessä olemisesta niin houkuttelevaa ja antoisaa. Toisen havainnointi ja tarkkaileminen eroottisessa mielessä on osa sitä virettä, joka ylipäätään muodostaa rakastavaiset.

Meidän parvekkeemme pöydällä on kukkaruukun aluslautanen, jonka rakastettuni on täyttänyt vedellä ja asettanut lintuja varten. Siinä käy aamuisin ja päivisin sinitiaisia, jotka ottavat kylpyjä. Ne seisovat astiassa ja kylpevät päristelemällä siivillään vinhasti. Vesi siroaa kimaltelevina pisaroina kaikkiin suuntiin.

Juuri samanlaisella tavalla rakastetustani siroaa eroottisia vaikutelmia. Hän tekee tavallisia asioitaan: kulkee portaissa edelläni, laittaa tavaroita reppuunsa huomista aamua varten, käy kasvopesulla, lukee kirjaa, syö iltapalaa ja siemaisee vesilasista. Samalla hänen sitä sen kummemmin tarkoittamatta, eroottisia vaikutelmia siroaa kuin kimmeltäviä pisaroita. Jos katson hänen suuntaansa, tai jos kuulen hänet tai aistin muilla tavoin, minä saan ne talteen, itseeni.

Koska olen rakastunut häneen, näen hänet sellaisessa valossa. Vai olenko rakastunut häneen, koska hänestä siroaa sellaista kimmeltävyyttä, joka lumoaa minut? Sekä että, varmaankin. Molemmat vahvistavat toisiaan. Onnellinen kierre!

Minua ei lakkaa hämmästyttämästä, miten merkitsevää ja kohtalokasta on se, mihin kiinnittää huomiota. Kun kiinnittää huomiota eroottisiin vaikutelmiin rakastetussaan, ne ovat tässä ja sävyttävät ihanuudella koko vuorovaikutusta. Sinnepäin näkee, minne katsoo. Eroottisten vaikutelmien suunnassa näkyy kiehtova halu ja suuret tunteet ja rakkauden asetelmien väkevyys. Siellä suunnassa näkyy rakastettunikin.

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat