Suomen nykyinen lainsäädäntö vaatii, että transsukupuolisen tulee olla lisääntymiskyvytön, jotta hän voi vahvistaa juridisen sukupuolensa. Tästä on tullut Suomelle sanomista niin Amnestylta kuin YK:n kidutuksen vastaiselta erityisraportoijalta. Ymmärrettävästi. Lisääntymiskyvytön. Aloin sisäistää asiaa kunnolla vasta jokin aika sitten. En tulisi koskaan saamaan biologisia lapsia. Toki lapsia elämääni tulisi varmasti kuulumaan tavalla tai toisella, mutta omia biologisia lapsia en tulisi koskaan saamaan. Se on suru ja menetys, joka minun tulee työstää. Yksi tapani työstää sitä oli kirjoittaa kirje syntymättömille lapsilleni, heille, jotka olisivat voineet olla.   Hei, halusin kirjoittaa teille. Syntymättömille lapsilleni. Teille, jotka olisitte voineet olla. Teille, joiden olisin halunnut olevan. Halusin kertoa, että suren. Suren niin paljon, etten pysty edes tuntemaan. En mitään ja silti liikaa. Pala minusta kuolee. Hetkeksi, vähän ja ikuisesti. Suren ja rakastan. Rakastan niin valtavasti, että pakahdun. Rakastan niin, että se sattuu. Enkä siltikään tahtoisi olla rakastamatta. En hetkeäkään. Näen ja tunnen teidät. Minulle olette totta. Olette minun. Olette kauniit. Olette arvokkaat. Minä välitän teistä. Välitän niin valtavasti. Sen halusin kertoa, että isi rakastaa teitä kaikkia. On aina rakastanut ja tulee aina rakastamaan. Aina. Ja halusin kertoa, että olen pahoillani. Olen pahoillani, että asiat menivät näin. Tiedän, ettei se ole minun syyni, mutta suren silti. Olen silti pahoillani. Niin vanhemmat kai tekevät. Surevat vääryyksiä, joita heidän lapsensa kohtaavat vaikkeivät olisikaan niitä voineet estää. Sen halusin vain kertoa, että isi on todella pahoillaan tästä kaikesta. Minulla on teitä todella kova ikävä. Tiedän, ettette te koskaan olleet luonani, mutta olitte kuitenkin. Sydämessäni, jo valmiiksi. Ja sinne varjo teistä jäi. Sinne jäi tyhjyys. Siellä tulen kantamaan ikävääni teistä. Ja se on kaunistakin, koska ikävä kertoo, että on jotain josta välittää. Sen olisin kertonut teille. Ja niin paljon muutakin. Niin paljon olisin kertonut, sanonut, näyttänyt ja opettanut, mutta myös kuullut, nähnyt ja oppinut. Mutta ehkä me nyt tiedämme jotain muuta. Ehkä. Sen halusin vain kertoa, että isillä on teitä ihan todella kova ikävä. En tahtoisi lopettaa. En tahtoisi menettää teitä. Pelkään menettää. Mutten voi pitää kiinnikään. Minun täytyy päästää eteenpäin. Kai itsenikin. Jotain kuitenkin aina jää. Ette koskaan katoa minulta kokonaan, ette oikeasti, vaikka siltä tuntuisikin. Vaikka kuinka sattuisikin. Silti jotain aina jää. Jotain. Edes jotain. Sen vain halusin kertoa, ettei isi olisi koskaan halunnut menettää teitä. Olette kauniita, olette rakkaita, olette arvokkaita, olette minun. Minä rakastan, suren ja ikävöin teitä. Olen teidän. Aina. Olemme yhtä. Aina. Enkelien siipien havinaa, isi rakastaa teitä.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat