kuva: Minna Tuominen

Olen pyöritellyt päässäni tyytyväisyyttä - ja onnellisuutta. Toiset kun näyttävät tyytyvän ulkonaisesti kovin vähään ja ovat siitä huolimatta tyytyväisiä. Jopa onnellisia. Miten tämä kaikki vähä riittää heille? Mökki kotikylästä, puoliso naapurista ja ammatti perittynä vanhemmilta. 

Ulkonaisesti menestyneet taas voivat olla sisäisesti tyhjiä ja menestys voi olla ulkoaohjautuvaa. Ja mikä nyt sitten on menestystä? EIkö pienessä punaisessa tuvassa tyytyväisesti asustava ole enemmän menestynyt kuin hän, joka ajautui rahan, maineen, vallan tai muuten vaan riittämättömyyden oravanpyörään? Olen tavannut tällaisia vähään tyytyneitä tyytyväisiä eritoten maalla. Useimmiten he ovat vanhoja kuin nuoria. Iloitsevat kasvimaan antimista ja tuoreesta leivästä enemmän kuin ulkomaanmatkasta.  Monet heistä eivät haluaisi lähteä kodista minnekään. 

Monille heille nauretaan. Pieni ja kapea maailma sanotaan. 

Tekisi hyvää nähdä vähän maailmaa totesin minäkin meidän kylän naiselle, joka pikkukaupunkimme  keskustan virastossa tuli kertomaan, että tietää kyllä kuka minä olen

- Mitä?
- Niin olet sen miehen rouva, joka laittaa takkinsa kiinni vasta kadulla.           Sillä sinun miehelläsi on aina niin kiire. Minä katsoin ensin, että onko se normaali ollenkaan....

Me olimme miehen kanssa tietämättämme tulleet kuuluisiksi siksi, että meillä on niin kiire viipottaa eestaas, ettei takkiakaan kiinni ehdi laittaa. Kyllä ovat varmaan supisseet kyläläiset keskenään, ettei tuollainen elämäntahti hyvää tee.  Oikeassahan he olivat. 

Silloin seitsemän vuotta sitten silmätikuksi jouduttuani ajattelin, etten taatusti tule tänne kyläpahaseen sopeutumaan.

Toisin kävi. 

Tänään toivon, ettei mieleni keksisi uusia ideoita tekemisistä ja projekteista. Jättäisi vaativa mieleni jo minut ja puolisoni vihdoinkin rauhaan. Ei kokoajan ole pakko uudistua. Ja tehdä.  Olen mieluummin jämähtänyt ja rauhassa itseni ja mieheni kanssa kuin muuttamassa vimmatusti maailmaa. Tai muuttamassa anyway. Mieli please älä keksi mitään uutta. Anna meidän olla rauhassa. 

Tänään mietin, miksi meille syötetään ajatusta sitä, että jatkuvasti pitäisi olla uusia unelmia ja uusia tarpeita ja tavoitteita toteuttamassa? Mitä pahaa on tyytymisessä?

Mitä jos ihan oikeasti on omassa pienessä elämässään vaatimattomalla tavalla onnellinen  eikä kaipaa mitään laajennusta mielensä komeroihin? Vai onko huoli siinä, ettei tyytyminen tuota tarpeeksi? Se  ei lisää kansantaloutta paitsi sitä kautta, että tyytyväiset parit tuottavat tänne lisää lapsia.  Onnelliset parit hellivät toisiaan, rakastelevat keskenään vähintään kerran viikossa ja mahdollisten lapsien lisäksi tuottavat ympärilleen hyvää mieltä.

Tavoiteorientoituneessa suoritusyhteiskunnassamme toivoisin meidän kaikkien olevan tavoitteellisempia omissa perhesuhteissamme. Hymyyn vastataan hymyllä myös kotona. Sitä voi harjoitella joka päivä. 

 

Lämpimin terveisin,

Minna

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat