kuva: Annele Rantavuori

Ero konkretisoituu muutossa. Huonekalut ja esineet jaetaan sulle, mulle, roskiin periaatteella. Ikeasta käydään hankkimassa ne, mitä tarvitaan kaksin kappalein. Jos rajat ovatkin piirtyneet mieleen jo kuukausien ajan mykkinä iltoina, kiukkusina viesteinä sekä ohi, ylitse ja läpimenevinä katseina, niin kaksi kotia tekee ne näkyväksi. Sinun koti ja minun koti. Äitin koti ja isän koti. Minun reviiri ja sinun reviiri. Äidin säännöt ja isän säännöt.

Sydäntä viiltää lapseni vastaus kysyjälle: -Kumpaa kotia sä tarkoitat? Meillä on kaksi kotia. Niin, meillä, meidän perheellä on kaksi kotia. Paitsi, että siinä toisessa kodissa olen vieras. Vaikka siellä on minun virkkaamani matto lattialla, minun ostamani astiat kaapissa ja minun valitsema maali seinässä. Se ei ole enää minun kotini. Se on raja välillemme, hänen ja minun, jotka kerran olimme yhtä.

Minun rajani ovat huokoiset ja hahmottomat. En useinkaan ole tiennyt, missä minä lopun ja missä toinen alkaa. Yhteisöllinen perhe kasvatti minut tunnistamaan toisten tunteita ja kantamaan vastuuta. Minäksi on ollut vaikea kasvaa, kun ympärillä on aina ollut paljon meitä, paljon tarpeita. Omien rajojen löytyminen kestikin minulla vuosia. Sitä ennen minun piti löytää vihani ja huutaa se ulos. Yhä edelleenkin ein sanominen herättää epämukavan tunteen.

Parisuhde on kuitenkin ihan eri juttu, kuin muut suhteet. Läheinen suhde haastaa minut kokonaan. Miten jännästi elämä meitä heittää suhteeseen juuri sen maailman ihanimman ihmisen kanssa, josta paljastuukin se tosi hankala tyyppi, joka herättää syvälle haudatun, työstämättömän asian. Luulen, että joissakin asioissa voi kasvua tapahtua vain parisuhteen kautta. Ratkaisematon haaste täytyy elää läpi ja ratkaista suhteessa toiseen. Minun elämässäni se tuotti eron.

Minulle tuttua on ajautua ristiriitaisten odotusten keskelle. Ylivastuullisena koen usein, että vastuu tilanteesta on yksin minulla. Ratkaisun avaimet ovat kuitenkin toisen taskussa, koska olen ylittänyt oman tonttini. Helposti näen vain sen oman "oikean" tapani ja yritän vääntyä mutkalle pakottaen toisen sen oman näkymykseni taakse. Ahdistun, kun en onnistu ja kohtaan rajan. Olen nurkassa, josta en pääse pois. 

Rajojen vuotaessa täytyy minuutta suojella hinnalla millä hyvänsä. Kun tuhoisat puolustumekanismit aktivoituvat, niin itseä puolustetaan vaikka projisoimalla, kieltämällä tai taantumalla lapseksi. Armoton taistelu omasta arvosta vai pitäisikö sanoa arvottomuudesta tuottaa vain haavoittuneita. Alan ymmärtää, mitä eroseminaarin kehittäjä Bruce Fisher tarkoittaa parantavalla erillisyydellä ja mitä sillä tavoitellaan. Rajojen tunnistaminen ja vastuun kantaminen omasta elämästä helpottuu huomattavasti, kun on oma selkeä tila. Kun minuus on turvassa, voi toista lähestyä avoimesti, ilman suojaa. 

Ystävän pyynnöstä lähdin eilen pitkästä aikaa kello kympin messuun ensimmäisen adventin kunniaksi. Pastori kysyi saarnassaan, mitä odotan innostuneesti. Melkein pelästyin, kun tajusin, etten odota mitään. Ehkä olen niin turta menneen vuoden myllerryksistä, etten jaksa innostua mistään. Tai ehkä nyt on vaan aika pysähtyä ja kuunnella. Kestää tämä välitila ja antaa palasten asettua paikoilleen. Joulu ja sen monet juhlapyhät lähinnä pelottavat. Arki on parasta ja pitää pinnalla. Tavallinen päivä ja iltatee. Kävelylenkki ystävän kanssa pikkupakkasessa. Tähti ikkunassa ja kynttilä pöydällä. Oma tila ja rauha katsella elämää lempeästi.

Toivovaisin terveisin, Annele

Kommentit (2)

Vierailija

Hei,

Joulu ja kahden viikon joululoma odottaa - painajaismaista! Miten sitä jaksaa lasten vuoksi esittää pirteää. Haluaako lasten isä tavata heitä? Neuvotellaanko asiasta vai jyrätäänkö minut?

Tavallinen arki ja työpäivät ovat ihanan turvallisia!

Annele Rantavuori
Liittynyt4.11.2018

Hei, Kyllä, kaksi viikkoa on tosi pitkä aika. Jouluun tiivistyy muutenkin niin paljon kaikenlaista. Toivottavasti löydät myös itsellesi aikaa ja tilaa, että saat levätä ja olla just niinkuin sillä hetkellä tuntuu. Voimia <3 Joskus näinkin päin, että arkea odetellessa... 

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat