Miltä tuntuu, kun odottaa sitä oikeaa? Ei tiedä, onko häntä tulossa lainkaan tai koska hän tulee. Saattaa olla vain kova kaipaus, kalpea aavistus, jokin häivähdys siitä, että jonain päivänä. Tai sitten ei koskaan - ei voi tietää. Pitää vain luottaa ja odottaa, itse ei voi paljon tehdä muuta. Ehkä pitää käsiä ristissä ja itsestään ja elämästään niin hyvää huolta, että hän voi tulla sitten, kun on oikea aika.

Rakkauden odottamisen olotilassa tulee ehkä lähdettyä suhteisiin, jotka aluksi ehkä saattavat oman kovan toiveen siivittämänä tuntua hyviltä. Alun hälytyskellot lakkaavat kuulumasta ja aletaan sopeutua olosuhteisiin. Ja jossain mielen sopukoissa joku sanoo, että ei tätä vaan jotain muuta.

Moni meistä tietää, miltä tuntuu, kun keho kieltäytyy tyytymästä suhteeseen ja pikkuaivoissa takoo ajatus siitä, ettei tässä ole kaikki kohdillaan. Ja varsinkin ajatukset siitä, että vaadinko itse sittenkin liikaa ja mitä jos omat vanhat haavani ohjaavat minua niin, etten ihan oikeasti tiedä, pitäisikö jäädä vai lähteä. Kyllä ihminen tietää, mutta usein ei uskalla katsoa totuutta. On niin vaikea valita ero, kun ei tiedä tulevasta.

Joku on jo lähtökohtaisesti niin valmis ja viisas, että löytää heti pitkäaikaisen tai loppuelämän kumppanin, jonka kanssa sitoudutaan yhteiseen kasvuun. Tällainen suhde on ihanne, johon niin moni nojaa.

Harvemmin käy näin onnekkaasti, useammin käy niin, että joudutaan elämään keveiden ja/tai kipeiden kasvusuhteiden kautta elämään ennen sitä oikeaa, johon voi asettua jäämään. Joskus voi joutua tai saada mahdollisuuden elää monta suhdetta ennen sen kaikkein oikeimman kohtaamista. Mikään suhde matkalla ei ole turha, vaikka pettyneenä siltä voi tuntua.

Ihminen ei läheskään aina itse pysty käsittämään välietappien viisautta. Jos oikein tarkkaan kuuntelee ja katselee elettyjä suhteita, voi ymmärtää, miten taitavasti meitä ohjataan oppimaan uusia asioita itsestä. Erityisesti siitä mitkä ovat omat tarpeet ja millaisen kumppanin kanssa ne saavat jossain määrin täyttymyksen. Matkalla sydän särkyy ja siinähän se viisaus taitaa ollakin. Särkyessään sydän myös avautuu ja kun sydän on riittävän auki, sinne mahtuu se, jota odotti. Vain avoimella sydämellä voi rakastaa avoimesti.

Ajattelen nyt omaa matkaani parisuhderintamalla. Lähdin nuorena hyvin tiedostamattomasti, kuin sumussa, ensimmäisiin seurustelusuhteisiini. Haavani ja kotoa saamani mallit ohjasivat kumppanivalintojani. Jokaisen ihastuksen ja rakkaustarinan myötä sumuverho on keventynyt ja olen saanut tulla tietoisemmaksi siitä, miltä toivoisin sen viimeinen elämäni rakkauden näyttävän. Luulen, että kuva alkaa olla aika kirkas. Mutta ei vain sen toisen suhteen vaan itseni myös. Tiedän nyt, kuka olen ja sitä myötä tiedän, mitä tarvitsen. Ja siltikin voin vielä joutua odottamaan siihen asti, kun se toinenkin on valmis. Odotus palkitaan kyllä :)

Johanna Kurkela sanoittaa tätäkin teemaa niin kauniisti:

Kauan sitten minussa
Aavistus jo sinusta
Silloin tuntemattoman
Tunnen nyt ja tunnustan

Sä olit vaara liian suuri kiertää
Ja liian houkuttava ohittaa
En tiennyt kuinka kaikki voisikaan niin palaa, polttaa

Kaksi niin hehkuvaa ja kaunista saa kirkkaana loistaa
Kunpa auringon päivät päällämme ei päättyisi koskaan

Kauan sitten jotenkin
Tuntematta aavistin
Että illan harmaassa
Tulet vastaan pelotta

Jos joskus pimeässä yksin seison
Ja liekki sammunut jo kylmä on
En tiedä voiko sitä eloon saada kukaan toinen

Kaksi niin hehkuvaa ja kaunista saa kirkkaana loistaa
Kunpa auringon päivät päällämme ei päättyisi koskaan

En pidä kiinni, en työnnä sua pois
Ja pyytämättäkin tahtoisit jäädä
Tänään ei satanutkaan vaikka taivas on ollut painava pitkään

Kaksi niin hehkuvaa ja kaunista saa kirkkaana loistaa
Kunpa auringon päivät päällämme ei päättyisi koskaan

Kaksi niin hehkuvaa ja kaunista saa kirkkaana loistaa
Kunpa auringon päivät päällämme ei päättyisi koskaan

(Rakkauslaulu, Johanna Kurkela)

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

Blogia kirjoittavat:
Paula Enckell
Elina Holappa
Satu Huttunen
Jaakko Kaartinen
Mio Kivelä
Miia Moisio
Ulla Oinonen
Hanna Ranssi-Matikainen
Annele Rantavuori
Tommi Sarlin
Minna Tuominen

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat